Voittomaalikilpailun ratkaissut Tanskan Frans Nielsen kehui vuolaasti tunnelmaa: "Se oli kaikkea mitä toivoimme"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Jääkiekon MM-kisat alkoivat perjantai-iltana myös isäntämaan toimesta. Tanska kohtasi Saksan ja voitti ottelun voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-2. Tanskan kokenut hyökkääjä Frans Nielsen kiitteli ottelun jälkeen tunnelmaa.

Tanskalaiskannattajat olivat tulleet sankoin joukoin kannustamaan isäntämaata. Melu lehtereillä oli korviahuumaavaa heti ottelun alusta lähtien, eikä se siitä lannistunut oikeastaan koko ottelun aikana. 

Tanskan kokenut ja NHL:ssä pelaava hyökkääjä Frans Nielsen oli tohkeissaan tunnelmasta.

− Odotimmekin, että tänään melu on kova, oli hieno tunnelma. Samaan aikaan tiesimme, että meillä voi olla paljon hermostuneisuutta päästä pelaamaan kotiyleisön eteen, mutta pystyimme selvittämään tiemme voittoon.

− Se oli uskomatonta ja hauskaa. Se oli kaikkea mitä toivoimme. Se todellakin toi hieman lisää energiaa omaan pelaamiseen, kun kuuli fanien kannustuksen - mikä ilta, hän jatkoi.

Tanska tuli otteluun vahvasti ja hallitsi ottelua kiekkokontrollin voimin. Se rytmitti pelaamista, lähti ajoittain viivelähdöin hyökkäyksiin ja hyökkäysalueella pelaajien paikat ja kiekko vaihtoivat omistajaa. 

Saksalla oli ajoittain vaikeuksia puolustaa tarpeeksi tiiviisti, joten tanskalaisilla oli avauserässä rutkasti laadukkaita maalipaikkoja.

Nielsen harmitteli ottelun jälkeen joukkueensa kolmatta erää.

− 40- minuuttia pelasimme hyvin, sitten hieman passivoiduimme. Emme olleet fiksuja kiekon kanssa, annoimme sen pois liian useasti.

Tanskan maalilla torjunut Frederik Andersen oli läpi ottelun vahva.

−Freddien (Andersen) piti pelata varsin vahva ottelu. Emme halua luottaa häneen liikaa, meidän pitää olla seuraavissa otteluissa viisaampia, Nielsen totesi.

MM-kisat jatkuvat huomenna lauantaina myös Tanskan osalta. Silloin vastaan luistelee tänään perjantaina Kanadan kaatanut Yhdysvallat.

− Hyvä joukkue, nuori, nopea ja paljon taitoa. Pitää olla valmis ja varmistaa, että heidän pitää tehdä kunnolla töitä saadakseen maalipaikkoja luotua, Nielsen analysoi tulevaa vastustajaa.

Yhdysvallat pyrki Kanadaa vastaan iskemään vastaiskuilla, siinä myös onnistuen. Nielsen on varma, että amerikkalaiset vielä parantavat peliään.

− Tunnemme heidät hieman, mutta se on uusi päivä. He tulivat kaukaa tänne pelaamaan isolle jäälle, joten heillä on ollut totuttelemista siinä. Olen varma, että näemme huomenna paremman USA:n joukkueen kuin tänään, hän päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle