Uhkakuvia vantaakiekon tulevaisuudessa

MESTIS / Haastattelu
Mikä on vantaalaisjuniorin tulevaisuus, pohtii Kangasalusta.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Kiekko-Vantaasta potkut saaneen Pekka Kangasalustan huolenaihe on etenkin se, mikä on vantaalaisen juniorin kohtalo. Vantaalaiseen kokonaisuuteen apuvalmentajansa Tero Määtän kanssa pyrkinyt Kangastalusta näkee uhkakuvia varsinkin paikallisuuden saralla.

Lohipaidoissa vetovastuun Pekka Kangasalustan potkujen jälkeen otti Jami Kauppi. Kangasalusta sai lähtöpassit vantaalaisorganisaatiosta pidettyään kiinni periaatteistaan ja säilyttääkseen kasvonsa.

− Jos en itse suostunut ottamaan korealaisia kokoonpanoon ja hän suostuu, niin onhan siinä helppoa matikkaa. Jos hän (Kauppi) kokee, että se on OK, että seurajohto nimeää ketkä pelaa ja kuinka paljon, kai hän on sitten sinut itsensä kanssa, pyörittelee Kangasalusta.

Mikä sitten vantaalaisjoukkueessa muuttuu? Se mietityttää myös Kangasalustaa.

Keskiviikon TUTO-ottelussa, joka oli ensimmäinen Kaupin alaisuudessa, kaikki korealaiset olivat kokoonpanossa. Kaksi korealaista, jotka eivät Kangasalustankaan alaisuudessa ansainneet peliaikaa, istuivat koko pelin penkillä.

− Mikään muu ei muuttunut, paitsi että ne olivat nimenä pöytäkirjassa. Onko se sitten tapa, millä seura saadaan takaisin jaloilleen, että pidetään niitä kookoonpanossa antamatta peliaikaa?

Kasvojen ja luottamuksen säilyttäminen

Kangasalusta kertoo jälleen esimerkin avulla, miksi hän ei voisi toimia vallitsevissa olosuhteissa, joissa valmentajalla ei ole suurta päätäntävaltaa peluutuksesta.

− Miettikää nyt sitä tilannetta, että menet tonne koppiin sanomaan Jere Karjalalaiselle ja Artem Iossafoville, että menkää te katsomoon, koska nämä kaksi korealaista pelaa.

"Mitä annettavaa sulla on sen jälkeen sille joukkueelle? Jos sen teet kerran, ei sulla ole kasvoja eikä luottamusta sen jälkeen joukkueen edessä!"

Kangasalusta on periaatteen ja rehellisyyden nimiin uskova mies. Siitä ei luovuta.

− Juuri tämän kanssa en olisi voinut elää. Katsot siinä poikaa, kun se tulee kahdenkeskeiseen palaveriin ja keksit jotain valhetta tai kerrot totuuden, että näiden korealaisten pitäisi päästä pelaamaan. Väänsin tämän ajatuksen kanssa, enkä siihen missään nimessä olisi suostunut.

Yksi esimerkki valmentajan ainutlaatuisesta pelisilmästä löytyy viimeisistä kamppailuista. Kangasalustan viimeiset kaksi kamppailua oli perjantaina 3. tammikuuta LeKin vieraana ja seuraavana lauantaina KooKoon isäntänä.

Jere Elo oli Lempäälässä meidän kolmen parhaan hyökkääjän joukossa, ja halusin nostaa vielä vähän hänen itsetuntoaan, että pistä huomenna vielä vähän lisää. Hän teki KooKoota vastaan voittomaalin ja oli kentän parhaita, innostuu Kangasalusta, joka sai kyseisen KooKoo-ottelun jälkeen potkut.

− Maanantain treeneissä hän sitten pelasi ylimääräisenä hyökkääjänä pakin paikalla. Jos olet paras hyökkääjä ja löydät itsesi seuraavana päivänä pakin roolissa, eihän siinä ole mitään järkeä. Tätä tarkoitan: mä pyrin katsomaan päivittäisen tekemisen perusteella.

Kangasalusta toivoo vantaalaisjoukkueelle menestystä loppukaudeksi, vaikka tietynlainen projektin keskeytyminen ja harjoitusten ynnä muun suhteen laskelmoitu loppukausi menikin omalta osaltaan plörinäksi.

− Pelattiin kuitenkin hyvin ja joukkue nostettiin vaikeissa olosuhteissa kahdeksan sakkiin. Tarkoituksena oli, että kun nuorten kisat on ohi, niin sen jälkeen saadaan paketti rauhoittumaan ja tulee äijät, ketkä on meillä loppukauden. Olisi saatu vähä lasketella kevätkausi ja tiedän, että jätkät on kunnossa.

− Ne voi mennä tosi pitkälle ja olla jopa finaalijoukkue. Toivotaan, että jätkät sen klaaraa. En epäile, etteivätkö ne pystyisi.

Mihin ajautuu vantaalainen juniori?

Vantaalaisuus oli tärkeä teema Kangasalustan ja Tero Määtän johtamassa lohiparvessa. Aina, jos kokoonpanossa oli vajausta, oli ensisijainen korvaaja oma A-juniori.

− Meillä oli pirun hyvä yhteistyö A:n valmennuksen kanssa. Katsottiin aina, jos oli vajaa rosteri, ketä junnuja voisimme nostaa ja antaa näyttöpaikkaa Mestiksessä. Siellä oli Santeri Nuutista ja Malmin Petteriä ja semmosia jätkiä, joista kukaan ei tiedä mitään, huomauttaa Kangasalusta.

− Oli monesti sellainen tilanne, että olisi ollut mahdollisuus ottaa liigasta jätkä, mutta annettiin se mahku omalle juniorille.

Yhteisöllisyys ja vantaalaisuus korostuivat tekemisessä. Kangasalustan mukaan toimijoiden, "kenttäväen", sisällä oli oikein hyvä meininki ja selvät tavoitteet rakentaa vantaalainen kokonaisuus.

− Suuri huoli on se, mitä tapahtuu vantaalaiselle juniorille, joka käy katsomassa Mestis-pelejä ja odottaa omaa vuoroaan. Onko sitä hänelle tulossa?

Kangasalustan mukaan korealaiskuviot vaikuttavat hyvin moneen eri tahoon, joista yksi on ulkopaikkakuntalaiset pelaajat. Ex-valmentaja uskoo, että ensimmäinen kysymys mahdollisella vahvistuksella on korealaispelaajista ja oman peliajan epävarmuudesta.

− Mitä se sitten aiheuttaa ihmisten ajatuksissa, että täällä voidaan ostaa pelipaikka. Mille tämä sitten näyttää ulospäin, hämmästelee Kangasalusta.

− Jos joku haluaa tulla Vantaalle pelaamaan, niin se eka kysymys oli jo viime kesänä, että pääseekö sinne pelaamaan, vai onko sinne ostettu korealaisille paikka. Sanoin itsekin kaikille, ketkä joukkueeseen tulivat, että niin kauan kun olen koutsina, niin rehellisesti peluutetaan. Niin siinä toimittiin.

− Varmasti kaikki, ketkä mun aikana tuli joukkueeseen, voivat sanoa, että äijä piti puheensa.

Mitään vantaalaisjoukkuetta vastaan Kangasalustalla ei ole. Hän on saanut oivallisen ponnahduslaudan valmennusuralleen.

− Toivon, että Vantaa saa hyvän jengin kasaan ja sinne on imua. Ei ole ketään kohtaan mitään antipatiaa, päinvastoin. Se muodostui tärkeäksi paikaksi ja oli varmasti ihan hyvä välietappi omalla uralla, sanailee Kangasalusta.

Valtonen oli puulla päähän lyöty

Oman lusikkansa korealais-vantaalaiseen soppaan tuo Helsingin Jokerit, K-Vantaan pitkäaikainen yhteistyökumppani, jonka sopimuspelaajia Vantaalla vilisi aktiivisesti.

− Tomek (Valtonen) oli ihan puulla päähän lyöty. Meillä oli kuitenkin pirun hyvä yhteistyö hänen kanssaan koskien pelaajia, jotka sitä väliä sahasivat. Ei se tosin mulle kuulu, kuinka se jatkossa menee.

Kangasalusta muistuttaa, että hänelle suurin palkinto on nähdä valmennettavien kehitys ja pääsy liigakaukaloihin. Viime kaudella vantaalaisjoukkuetta edustaneet Jiri Veistola ja Alexander Ruuttu ovat päässeet uralla eteenpäin, samoin tämän kauden kokoonpanosta esimerkiksi Markus Hännikäinen, Aleksi Rekonen, Oskari Manninen ja Henrik Koivisto ovat jopa ratkoneet liigapelejä.

− Tuli paljon jokerijätkiltä kiitoksia menneistä ajoista ja tyytyväisiä varmasti oltiin!

Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa.
Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com

− Sen takia sitä juttua tehtiin, että saa jätkiä liigatasolle. Siinä sivussa toki jokainen haluaa voittaa, jatkaa Kangasalusta.

Sarjauudistus mietityttää

Kangasalustan mukaan suurin ristiriita hiljattain tehdyssä sarjauudistuksessa on se, että Mestiksestä voi nousta kabineteissa ja tippua kaukaloissa.

− Tuntuu, että joka viikko tulee joku uusi hemmetin uudistus, vähän olen jo pudonnut kärryiltäkin. Eipä nämä päätökset yllätä, onhan tässä kaiken näköstä tullut, murisee luotsi.

− Urheilullisuus on sana jonka sisään kaikki pitäisi rakentaa. Jos on joku poikkeustapaus että noista neljästä (TUTO, KooKoo, Sport, Jukurit) nostetaan niin ei maailma siihen kaadu.

Mestiksen tiivistäminen alkaa tällä kaudella, kun yksi joukkue tippuu Suomi-sarjaan väkisinkin. Sarja supistuu kymmenen joukkueen kokoiseksi muutaman vuoden aikana riippuen liigapuolen päätöksistäkin.

− Jos Mestiksestä pudotetaan jengiä, niin se on toiseen suuntaan huono juttu pelaajille. Olen syksyn aikana ottanut kantaa monella eri taholla, että onko tässä mitään järkeä, että ruvetaan pudottelemaan joukkueita alaspäin, huomauttaa Kangasalusta.

− Mestiksen mahdollisuus pitäisi nähdä joka sektorilla, liigassa ja liitossa. Se on äärimmäisen hyvä sarja suomalaiselle pelaajalle. Mestiksen profiilia ja arvoa pitäisi nostaa, sillä se on aliarvostettu sarja.

» Lähetä palautetta toimitukselle