U18: Musta minuutti Suomen turmana

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Pikkuleijonat kaipaavat lisää huolellisuutta otteisiinsa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Rangaistuslaukauksilla Tšekille hävinnyt Suomi jatkaa otteluitaan tiistaina Yhdysvaltoja vastaan. Tappioon päättyneen ottelun jälkeen Jatkoajalle ehti antaa kommenttejaan niin joukkueen kapteeni Manu Honkanen kuin Joel Kivirantakin.

Tšekki onnistui siinä, missä Sveitsi ei onnistunut muutama päivä sitten. Rikkomaan täydellisesti Suomen pelin. Oma apunsa oli myös pikkuleijonien puolustuksella, sillä jokainen Tšekin varsinaisen peliajan maaleista tuli enemmän tai vähemmän suomalaisten suosiollisella avustuksella.

− Tšekki pystyi rikkomaan meidän peliämme pitämällä kiekkoa paljon. Me emme missään vaiheessa päässeet omaan peliin kiinni, kertasi Joel Kiviranta ottelun jälkeen.

Ottelun alku oli Suomelta hermostunutta ja kurittomasti pelanneet Pikkuleijonat löysivät yhden pelaajistaan jäähyaitiosta lähes läpi erän. Tšekki ei kuitenkaan ylivoimaansa onnistunut avauserässä käyttämään hyväksi. Toisessa erässä kuitenkin hanat aukesivat ja Suomen peli muuttui passiivisesta ja haluttomasta ryhdikkääksi leijonalaumaksi, joka pyöritti peliään Tšekin päätyyn.

− Niinhän siinä yleensä käy, että maalin tehnyt joukkue saa boostin omaan peliinsä ja toinen hieman lamaantuu. Tänään päästiin maalien kautta mukaan otteluun, jatkoi Kiviranta

Huomiseen otteluun USA:ta vastaan Kivirannalla oli selvät ohjeet. Jos pikkuleijonien peli on huomenna yhtä huolimatonta, on Suomella edessään vaikeuksia taidokkaan USA:n joukkueen kanssa.

− Huolellisuutta tarvitaan paljon enemmän huomenna. Omaa peliä on yksinkertaistettava, jotta voimme välttää samanlaiset virheet kuin tänään.

Ottelun pohjoisamerikkalainen tuomaripari Geoffrey Miller-Kendrick Nicholson lähetti läpi ottelun pelaajia tasaisena virtana kohti jäähyaitiota. Joukkueen kapteeni Manu Honkanen ei tuomarilinjasta lähtenyt valittamaan, vaikka siihen jossain mielessä olisi varmaan ollut aihetta.

− Paljon oli ylivoimaa, alivoimaa ja tasavajaata. Tuomarilinja oli erilainen verrattuna kahteen ensimmäiseen peliin. Muutama vihellys oli aika kevyitä, mutta linja on se mikä se on ja sille ei voi mitään. Sen mukaan tässä pitää pelata, ei muu auta, kertasi Honkanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle