Turkuun palannut Ilari Filppula: "Tänne on ollut helppo tulla"

LIIGA / Haastattelu
Ilari Filppulan parhaimmat avut tulevat esiin kiekollisena. Filppula solmi keväällä kolmen vuoden sopimuksen TPS:n kanssa.
Kuva © Timo Savela
TPS otti toisen murskavoiton putkken kotijäällään, kun Vaasan Sport kaatui tiistai-iltana selkein lukemin 7–2. Kahden nihkeän erän jälkeen kotijoukkue sai hunajapurkin auki kolmannessa erässä ja iski viisi osumaa taululle. Näistä kolmeen esityön teki paluun TPS:ään täksi kaudeksi tehnyt keskushyökkääjä Ilari Filppula. Kolme syöttöpistettä saalistaneella Filppulalla oli varaa hukata yksi rangaistuslaukaus.

Keskushyökkääjä Ilari Filppulan,35, historia Turussa on kuuluisa, sillä hän johdatti Kai Suikkasen valmentaman turkulaisseuran Suomen mestaruuteen keväällä 2010.

Tiistai-illan pelissä Vaasan Sportia vastaan ei ehkä parasta Filppulaa vielä nähty, vaikka pistetili karttui kolmella syötöllä. Kolmen maalin arkkitehdillä oli hyvät fiilikset voittoisan ottelun jälkeen.

− Tietysti on hyvät fiilikset voitosta. Ensimmäiset 40 minuuttia oli todella huonoa. Ehkä heikoimmat kaksi erää, jotka olemme tällä kaudella pelanneet harjoitusottelut mukaan lukien. Onneksi saimme paremman vireen kolmanteen erään ja maalin heti siihen alkuun. Lopulta pelasimme oikeinkin hyvän kolmannen erän.

Kahden ensimmäisen erän jälkeen tilanne ottelussa oli 2−2. Kolmannessa erässä etenkin TPS sai koneensa käyntiin ja tykitti tylysti viisi kertaa kiekon ohi Sport-maalivahti Mika Järvisen. Syytä kahden ensimmäisen erän tahmeuteen Filppulalla ei ollut.

− Sen kun tietäisi. Paljon puhuimme ja yritimme olla heti alusta asti valmiita. Sport painosti hyvänä joukkueena todella kovaa. Sitten peli meni hieman yksinyrittämiseksi ja puurtamiseksi, eikä sillä tavalla tässä sarjassa pelaamisesta tule mitään.

Vantaalaislähtöinen keskushyökkääjä pelaa Palloseuran ykköskentässä yhdessä nuoren turkulaishyökkääjä Jasper Lindstenin ja hieman kokeneemman Tomi Kallion kanssa. Filppulan on omien sanojensa mukaan hyvä pelata kyseisten kavereiden kanssa.

− Minun on ollut todella hyvä pelata tässä kentässä. Jasu (Lindsten) tekee todella paljon hyvää työtä molempiin suuntiin ja karvaa todella hyvin kiekkoja. Tomppa (Kallio) on sitten peliälyltään todella hyvä ja nopea kuin mikä. Kyllä siinä on sentterinä hyvä pelata.

Filppula pääsi tiistaina tuulettamaan kolmesti maalia kenttänsä mukana.
Kuva © Timo Savela

Kevään 2010 jälkeen on Aurajoessa virrannut paljon vettä. Paljon on tapahtunut niin TPS:ssä kuin Filppulankin uralla. Etelä-Vantaan Urheilijoiden (EVU) kasvatti matkasi kultaisen kevään jälkeen Pohjois-Amerikkaan Detroit Red Wingsin organisaatioon. Keskushyökkääjä viiletti koko kauden AHL:ssä Grand Rapids Griffinsin riveissä takoen 76 otteluun huimat 64 tehopistettä. Tämän jälkeen edessä oli paluu Eurooppaan ja viiden seuran läpikäynti ennen paluuta Turkuun TPS:n riveihin.

Organisaatio on hyvässä kunnossa ja meillä on täällä mahdollisuus mennä pitkälle.

Siitä on nyt seitsemän vuotta, kun lähdit Turun Palloseurasta toisaalle. Miltä tuntuu olla takaisin Turussa?

− Hyvältä tuntuu. Tänne on ollut helppo tulla. Joukkue on ottanut hyvin vastaan. Organisaatio on hyvässä kunnossa ja meillä on täällä mahdollisuus mennä pitkälle. Jokilaivatkin ovat vielä paikallaan, niin sekin aina lämmittää mieltä, virnuili hyväntuulinen Filppula.

Olivatko jokilaivat syy kolmen vuoden sopimukseen?

− Ehdottomasti. Ja niitä on enemmän kuin pari, sekin vaikuttaa, Filppula nauroi.

Seitsemän vuotta on armottoman pitkä aika. Se muuttaa varmasti ihmisiä ja etenkin urheilijoita.

Vuodet muualla, miten olet muuttunut pelaajana sitten viimeisen visiittisi Turussa?

− Haluaisin ajatella, että olisin kokonaisvaltaisempi nyt kuin viimeksi. Olen nähnyt hyvien jätkien pelaamista ja pelannut hyvissä sarjoissa. Näistä olen yrittänyt ottaa oppia.

Ennen paluuta täksi kaudeksi Turkuun Filppula pelasi edelliset puolitoista kautta SHL:ää. Ensin hyökkääjä siirtyi Sveitsin NLA-liigan HC Luganosta MODO Hockeyn riveihin kesken kauden 2015-16. Viime kauden hän pelasi kokonaan Malmö Redhawksin riveissä ja iski runkosarjan 48 kamppailuun 33 tehopistettä. Pudotuspeleissä hyökkääjä viimeisteli 13 otteluun yhden maalin ja tarjoili kymmenen maaliin johtanutta syöttöä.

Miten kausi Ruotsissa Malmön riveissä sujui pelillisesti omasta mielestäsi?

− Kyllä kausi meni hyvin. SHL on kova liiga pelata. Siellä on hieman ahtaampaa kuin Suomessa. Siellä pelaajat luistelevat todella paljon. Sarja on todella tasokas. Pelaajien yksilötaito on todella korkealla tasolla. Se oli hyvä vuosi. Se opetti todella paljon ja tulen sieltä varmasti parempana pelaajana takaisin.

Mitkä ovat sinusta SHL:n ja Liigan suurimmat erot?

− Ruotsissa kärki on paljon laajempi kuin Suomessa. SHL:ssä on monta tosi hyvää joukkuetta. Ehkä siitä tulee suurin ero näiden kahden sarjan välille.

Filppula on pelannut Liigaa viimeksi kaudella 2012-13, kun sentteri edusti sittemmin KHL:ään siirtynyttä Helsingin Jokereita.

Miten Liiga on sinusta muuttunut sitten viime vierailusi?

− No ainakin siten, että en enää tunne vastustajista ketään pelaajia, kun äijät ovat muuttuneet niin paljon. Tasollisesti ei niin hirveästi. Kuulin todella paljon huonoa, träppiä ja seisoskelua, mutta ainakin alkuun tämmöistä ei ole ollut. Vielä en ole huomannut suuria eroja viime visiittiin.

Hyvistä pelaajista tulee yleensä vieläkin parempia parempien pelaajien kanssa. Eri liigojen tasot näkyvät pitkälti myös eri pelaajien otteissa. Toisen tyyliset sarjat sopivat toisille paremmin kuin toisen tyyliset ja niin edelleen.

Kumpi sarjana sopii 35-vuotiaalle Filppulalle paremmin SHL vai Liiga keskushyökkääjän silmin katsottuna?

− Vaikea sanoa. Molemmissa sarjoissa on hyvät ja huonot puolensa. Juuri nyt saan pelata hyvien jätkien kanssa hyvässä joukkueessa. Tämä sopii minulle oikein kivasti.

Filppula kokee, että tämän kauden TPS on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta, ja se toimii mainiosti matkalla kohti kevään kovimpia pelejä.

− Me olemme tasainen, hyvä nippu. Meillä on hyviä rooliäijiä. Äijät ovat ylpeitä rooleistaan. Meillä on syvyyttä, vähän vanhoja äijiä niin kuin itse ja sitten on paljon hyviä nuoria tulevia äijiä. Minun mielestäni meillä on hyvä kombo.

» Lähetä palautetta toimitukselle