Tuomo Jääskeläisellä kolmen tehopisteen ilta

MESTIS / Haastattelu
Viime kaudella JYP:ssa kiekkoillut ja liigan ärsyttävimmän pelaajan tittelin saanut Tuomo Jääskeläinen ilahdutti torstaina vantaalaisyleisöä kahdella maalilla ja yhdellä maaliin johtaneella syötöllä. Koko kauden ajan tasaisesti pisteitä napsinut hyökkääjä oli iltaansa ja Haukkojen kukistamiseen tyytyväinen, vaikka olisikin kaivannut koko vantaalaispoppoolta hieman terävämpää peliä.

Vaikka Kiekko-Vantaa kaatoikin Haukat lukemin 5-2, ei kahta pistettä paikallistaistosta helposti kiskottu. Ensimmäisen erän nopeasti isketyt maalit antoivat Tuomo Jääskeläisen mukaan koko joukkueelle ehkä liiankin hyvän olon.

- Ehkä me vähän liian helposti saatiin ne kaksi ekaa maalia ja tuli vähän liian hyvä olo, mutta selvittiin siitä kuitenkin, Jääskeläinen tuumii.

- Muutenkin pelattiin vähän liian löysästi siellä puolustuspäässä ja vähän pehmeästi noissa kaksinkamppailuissa, hän lisää.

Ylivoimakin on ollut takkuilevaa jo jonkin aikaa, ja sama tahti jatkui tänään: tehotonta pyöritystä ja niukasti laukauksia.

- No eihän se ylivoima oikein oo toiminut. On kyllä tehty paljon töitä sen eteen, mutta ei vaan tunnu auttavan. Välillä saadaan hyvin pyörimään, mutta sitten taas ei saa oikein lauottua, Jääskeläinen harmittelee.

Kaikesta huolimatta vanttera hyökkääjä löysi pelistä jotain hyvääkin.

- Pystyttiin kuitenkin sit viimeisessä erässä pelaamaan hyvin ja saamaan se neljäs maali, joka oikeastaan ratkaisikin pelin. Ei siinä Haukoilla ollut sen jälkeen enää mitään sen kummempia mahdollisuuksia tulla siihen mukaan.

Myös omaan kolmen tehopisteen iltaansa mies oli tyytyväinen. Mies viimeisteli joukkueen ensimmäisen ja kolmannen maalin ja antoi syötön viidenteen.

- Siinä ensimmäisessä jäin vähän kyttäämään siihen keskelle, että jos vaikka sattuisi tulemaan syöttö siihen, ja niin sitten tulikin. En oikeastaan ensin nähnyt, että se meni maaliin kun siinä oli pari pakkia edessä, mutta onneksi meni.

- Toinen maali oli aika samantapainen. Nikoskelaisen Tume karvas kiekon hyvin ja pisti sitten mulle maalin eteen.

Myös valmentaja Jarmo Kauppi oli tyytyväinen Jääskeläisen iltaan.

- Vanha sanonta pätee: Jääskeläinen parantaa otteitaan kuin sika juoksuaan.

- Tuomo pelaa nyt sillä tasolla, mitä odotettiin jo kauden alussa. Hän on kuitenkin pelannut ammatikseen viidestä kuuteen vuotta, niin totuttelu työelämään siirtymiseen ja tämmöseen pelaamiseen täällä vie oman aikansa. Uskon, että Jääskeläinen on nyt päässyt siihen työrytmiin ja pelirytmiin mitä pitää, ja tekee nyt hommat niin kuin ne pitää tehdä, Kauppi kehui.

Lauantain salamapeliä varten ei enää kerkeä kovinkaan kummoisia käärmeliemiä keitellä. Jääskeläisellä on simppeli resepti ja pienehkö toivomus.

- Hiki vaan perjantaina treenissä päälle, ei kai siinä muuta voi tehdä. Ja terävämmin pitäisi pelata.

Nähdäänkö perjantaina sitten Jääskeläiseltä kolmen tehopisteen ilta hattutempun muodossa?

- No, katsotaan nyt, mies naurahtaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle