Tuomas Pihlman - paluumuuttajan uusi tuleminen

LIIGA / Haastattelu
Jyväskylään palannut Tuomas Pihlman on pelannut hyvän alkukauden.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
32-vuotias Tuomas Pihlman palasi kesken viime kauden Jyväskylään ja JYPiin – kotiinsa, kuten hän itse sanoi. Käsillä oleva kausi on sujunut tehopisteiden valossa Pihlmanilta edellisvuosia paremmin.

Ennen tätä kautta Tuomas Pihlman oli iskenyt edellisissä 195 ottelussa 23 maalia. Tällä kaudella 31 ottelua on tuottanut 13 maalia ja yhteensä 18 tehopistettä.
Meneillään oleva kausi on pisteiden valossa paras sesonki Pihlmanille sitten kauden 2009-10. Vaikka ikää on karttunut, ei sanonta "vanha koira ei opi uusia temppuja" pidä JYP-hyökkääjän kohdalla paikkaansa.

Tekijöitä hyvälle alkukaudelle on monta. Totuttuun suomalaiseen tapaan hyökkääjä muistaa ensiksi kehua ketjukaverit:

− Ihan hyvin kiekko mennyt pussiin. Siihen on monta tekijää, mutta päällimmäisenä näen ketjukaverit (Eric Perrin ja Petr Hubacek), joiden kanssa olen saanut pelata lähes koko alkukauden.

− Henkilökohtaisella tasolla pelissä on kuitenkin vielä paljon parannettavaa.

Kulmikkaasta luisteluasennosta tuttu pelaaja ei varsinaisesti ole uudestisyntynyt tälle kaudelle, mutta hyvää alkukautta selventäviä tekijöitä löytyy.

−Vaikka viime kauden puolivälierissä SaiPalle putoaminen kirpaisi kovasti, voi sillä olla osa syy tämän kauden tulokseen. Pääsin harjoittelemaan laadukkaasti ja pitempään kuin monena aiempana vuonna.

Niin se harjoittelu. Siinä Pihlman on ollut armollisempi itselle.

− Olen koittanut harjoitella tänä vuonna hieman erilaisella tavalla. Periaatteena on ollut, että laatu korvaa määrän, vaikka edelleen töitä tehdään kovasti.

− Viime kausina jos kiekko ei mennyt maaliin, lisäsin vain harjoittelua. Eikä se tuottanut tulosta, pohti JYP-laituri.

JYPin alkukausi tyydyttää

JYP on joulutauolle lähdettäessä sarjataulukon toisena, vain pisteen päässä Kärpistä. Huipputasainen Liiga ei anna kuitenkaan aihetta liialliseen myhäilyyn. Sen tiedostaa kolme suomenmestaruutta voittanut Pihlman.

− Joukkueella on mennyt ihan hyvin, jos katsotaan pistemäärää. Parannettavaa on silti monella osa-alueella. Katse on tässä hetkessä, vaikka keväällä on tärkeimmät pelit. Jos kadottaa ajatuksen käsillä olevasta hetkestä, menee pelit niin sanotusti ohi.

JYP pelaa vain yhden ottelun ajan jaksolla 6.12-26.12. Tämä tauko on Pihlmaninkin mieleen. Vaikka pelaajan mukaan ajatukset ovat tässä hetkessä, laadukas treenaaminen kesken kauden auttaa joukkuetta kevättä katsoenkin.

− Saimme treenata joukkueena kaksi viikkoa hyvin, kun meillä oli sinä aikana vain yksi peli. Nyt levätään hetki kokonaan jääkiekosta ja palautellaan päätä, totesi JYP-kasvatti.

Pihlman sai olla mukana Ässien sensaatiomaisessa tempussa, joka päättyi mestaruuteen.
Pihlman sai olla mukana Ässien sensaatiomaisessa tempussa, joka päättyi mestaruuteen.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

Pori, Jyväskylä ja joulu

Kaudeksi 2012-13 Porin Ässiin siirtynyt hyökkääjä iski siirrollaan heti kultasuoneen. Sensaatiomaisen kauden joukkueena pelannut Ässät voitti mestaruuden vuosikymmenten tauon jälkeen.
Jokainen viimeistä finaalia seurannut muistaa uskomattoman tunnelman, joka oli Porin jäähallissa tuona mestaruuden ratkaisseena päivänä.

− Oli uskomatonta voittaa mestaruus Ässissä, kun seuran edellisestä mestaruudesta oli niin pitkä aika. Tunnelma hallissa oli aivan käsittämätön, muisteli Pihlman.

Paluu Jyväskylään kesken viime kauden ei sisällä mitään suurta dramatiikkaa. Espoossa syntynyt, mutta Jyväskylässä kasvanut Pihlman latoo syyt siirrolle hyvin nopeasti.

− Porissa kaikki oli hyvin, vaikka omien tehopisteiden valossa kaudet eivät olleet menestyksiä. Palasin Jyväskylään, koska JYP on kuitenkin kotikaupungin joukkue ja sitä on mahtava edustaa.

− Kyllä Porissakin perheellä oli asiat hyvin, mutta kyllä Jyväskylässä monet asiat on perheen kannalta helpompi järjestää, kun suku on lähellä.

Kun keskustelee Pihlmanin kanssa, tulee selväksi, että arvomaailma on hyvinkin selkeä. Ykkösasia on perhe, kaikki muu tulee sen jälkeen. Joulun Pihlman viettää hyvinkin perinteisellä tavalla ja paras asia joulussakin on itsestään selvyys.

− Joulun vietän kotona perheen ja sukulaisten kanssa. Jouluaattona syödään hyvin ja otetaan rennosti. Joulussa parasta on ehdottomasti lasten vilpitön ilo pienistä asioista, päätti hyvän tuulinen Pihlman haastattelun.

» Lähetä palautetta toimitukselle