Tuhlaajapoika palasi kotiin: "Jännitti ihan helvetisti"

LIIGA / Haastattelu
Juhani Jasulle peli ei ollut se tavallisin mahdollinen.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Perjantainen Lukon ja HPK:n ottelu oli monille hyvinkin tavallinen runkosarjan kamppailu kolmesta pisteestä. Yhdelle pelaajalle tässä illassa oli kuitenkin jotain erityistä. Juhani Jasu palasi ensimmäistä kertaa Raumalle vastustajan paidassa, eikä Lukon juniorimyllyn tuotos kieltänyt illan erityislaatuisuutta.

Kuvittele itsellesi seuraava tilanne: pelaat kasvattajaseurasi riveissä yli 300 ottelua, siirryt kilpailevan seuran riveihin ja palaat ensimmäisen kerran entiseen kotiluolaasi uuden työnantajan pelipaita päällä, pelaten lähes tusinaa viime kauden joukkuekaveriasi vastaan.

Tilanne ei ole helpoimmasta päästä. Sen tietää nyt myös Juhani Jasu, joka sen tänä iltana koki. 

- Kyllä jännitti ihan helvetisti. Ei ole pitkään aikaan jännittänyt niin paljon. Kentällä välillä se unohtui ja välillä kun vähän aikaa istui niin tuli ajatuksia ja joutui pitämään keskittymisen itse pelaamisessa, kuvaili Jasu tuntojaan taiston tauottua.

Ennen perjantain ottelua paikallislehdessä Jasu toivotettiin takaisin kotiin. Myös ottelun alussa tulostaulu muisti aiemmin koko uransa Lukkoa edustanutta sentteriä. 

- Tosi hieno ele täältä. Hieno organisaatio ja täältä voi tuollaisia odottaakin.

Itse ottelu ei mennyt samalla tavalla, kuin Jasu varmasti olisi toivonut. HPK:n tiukkaa taistelua ei palkittu sarjapisteillä, vaan Lukko jatkoi vakuuttavaa peliään 4-2-kotivoitolla.

- Tietysti olen pettynyt. Ei pärjätty, vaikka tuo suht tiukaa oli loppuun asti, harmitteli Jasu

- Oli kyllä silti pirun nättiä tulla tänne, vaikka hävittiinkin.

Kymmenen minuutin treenejä ja polkupyöräilyä

HPK:n kausi on tämän illan tappiosta huolimatta alkanut mainiosti. Ennen kautta hämeenlinnalaisille ei povattu suuria, mutta kaukalossa Pasi Arvosen suojatit ovat olleet kova vastus kaikille joukkueille.

- Meillä on tollanen jätkäporukka. Kaikki saa toteuttaa itseään ja siinä tulee virheitä, mutta niistä koitetaan vaan oppia. Jotenkin vapautunut meininki, puki Jasu joukkueen lyhyesti sanoiksi.

- Saa yrittää. Saa epäonnistua ja onnistua. Kun tuolla kentällä virheen teet niin kyllä sen itsekin tiedät. Ei siinä kenenkään tarvitse tulla lyömään maanrakoon.

Raumalta lähtemisessä oli kyse paljon myös jo nähtyjen kuvioiden vaihtamisesta uusiin. Uusi kaupunki, organisaatio ja ympäristö onkin piristänyt 26-vuotiasta sentteriä.

- Jotenkin se maisemanvaihto aina piristää. Vähän kaikki on erilaista ja saa etsiä itseään uudelleen pelaajana, luetteli Jasu positiivisia puolia kaupungin ja seuran vaihdosta.

Joko Hämeenlinnassa osaa muuallekin mennä, kuin jäähallille?

- Kyllä pikkuhiljaa. Paljon tulee pyörällä liikuttua ja katseltua paikkoja. Ei tarvitse paljon autolla ajaa muuta, kuin Raumalle.

Pitkin syksyä ollaan puhuttu HPK:n yhteydessä ns. Arvosen pojista. Jasu antaa esimiehelleen ilman suurempia miettimisiä runsaasti kiitosta.

- "Pantse" tuon hengen joukkueeseen on luonut. On osannut antaa jätkien itse pelin kanssa väsätä ja puhua keskenään, piirtäessään itse isot suuntaviivat. 

- Osaa hän reagoidakin. Ollaan me muutaman kerran treenit lopetettu kymmenen minuutin jälkeen, kun syötöt pomppinut mihin sattuu. Pari kertaa sanonut, että lähetään menemään ja katsellaan huomenna, jos kiinnostaa yrittääkin kunnolla, raottaa Jasu päävalmentajan johtajan ominaisuuksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle