Tre Kronor murskattiin – ”Tämä on vaikea hetki”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tämä Backlundin ohjaus ei löytänyt tietään ohi kanadalaisvahti Cam Talbotin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Tre Kronor jäi jalkoihin, kun vaahteranlehtimyrsky pyyhkäisi yli. Ruotsalaiset hävisivät lukemin 6-0 puolivälieräottelun Kanadaa vastaan. Näin ollen ruotsalaiset pakkaavat kamansa ja suuntaavat kotiin, kun taas Kanada jatkaa mitalipelejä Moskovassa.

Tre Kronor taipui Kanadan käsittelyssä Pietarin MM-kisakaupungin viimeisessä koitoksessa. Kanada lunasti paikan välieriin 6−0-voitolla, joka ei jättänyt ruotsalaisille juuri seliteltävää.

Ruotsilla oli ottelussa hetkensä. Ajoittain Tre Kronor onnistui luomaan hyviä maalintekopaikkoja, mutta niiden hyödyntäminen muodostui ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Vielä kun ottelua oli pelaamatta reilu kymmenen minuuttia, pelasi Ruotsi kuudella kolmea vastaan -ylivoimaa, mutta maalintekoyritykset olivat luokattomia.

Myös ruotsalaispuolustaja Johan Fransson näki, että ongelma oli juuri maalinteossa.

"Emme olleet väsyneitä, He tekivät kuusi maalia"

− Meillä oli maalinteko-ongelma. Saimme kyllä luotua maalintekopaikkoja, mutta emme onnistuneet hyödyntämään niitä. He olivat tehokkaampia, Fransson pyöritteli taiston tauottua.

Myös Tre Kronorin ykkössentteri Mikael Backlund yhtyi tähän näkemykseen.

− Meillä oli vaikeuksia maalinteon kanssa, mutta uskon, että paremmalla omalla pelillä olisimme voineet ottelun voittaa, Backlund uskoo.

Ajoittain ruotsalaisten tekeminen näytti kohtalaisen kankealta. Tiedustellessa siitä, painoiko Moskova-Pietari-välin matkaaminen ja edelliset pelit vielä pohkeissa, antoi Fransson suoran vastauksen.

− Emme olleet väsyneitä. He tekivät kuusi maalia, mies tiivisti.

Kovin analyyttiseksi eivät ruotsalaiset kyenneet. 6−0-tappion jälkeen Fransson totesi, että pelaaminen ei vain ollut kohdallaan.

− Emme pelanneet ehkä turnauksessa parasta kiekkoamme. Tämä on vaikea hetki, pettynyt ruotsalaispuolustaja summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle