Tosi-TV-kiekkoilija Tyynenmeren toisella rannalla

KHL / Haastattelu
Jonathon Blum on isossa roolissa Vladivostok Admiralin takalinjoilla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kaliforniassa varttunut puolustaja Jonathon Blum otti elokuussa elämälleen uuden suunnan, kun hän matkasi Vladivostokiin. Vaimonsa kanssa televisiosarjassakin esiintynyt Blum on viettänyt erilaisen talven.

Los Angelesin metropolialueeseen kuuluvalla South Beachilla voi ihailla, kun aurinko laskee kauniisti länteen ja painuu Tyyneenmereen. Kiinan ja Korean rajojen läheisyydessä sijaitsevassa Venäjän laivastotukikohdassa Vladivostokissa valonlähde puolestaan nousee idästä tuosta samaisesta valtamerestä.

Puolustaja Jonathon Blum, 26, varttui Los Angelesissa, jossa 1990-luvun alun Kings oli juuri vahvistunut Wayne Gretzkyllä. Jääkiekosta innostunut pieni Jonathon tuskin arvasi, minne ammattilaisura hänet vielä veisi.

- PELI MOSKOVAN SPARTAKIA VASTAAN ALKOI MUISTAAKSENI PUOLI KOLMELTA YÖLLÄ MEIDÄN AIKAAMME. ERÄTAUOLLA HALUAISI JO KAATUA SÄNKYYN.

Blum varattiin Nashvilleen ensimmäisellä kierroksella vuonna 2007. Niin ikään Tyynenmeren rannalla sijaitsevassa Vancouverissa junioriuransa pelanneen kiekollisen puolustajan tie taalaliigaan oli auki.

Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Blum sahasi NHL:n ja AHL:n väliä, eikä edes organisaation vaihtaminen pysäyttänyt hissiliikettä. Viime kaudella NHL-otteluita kertyi enää vain neljä, ja lopulta Blum kyllästyi. Pakki otti elokuussa suunnakseen KHL:n ja Vladivostok Admiralsin.

- Hyvä kausi on ollut, todella hieno kokemus kaikkinensa. Kyllä tämä oli oikea päätös! Saan pelata paljon ja joukkue on menestynyt ihan hyvin; pari voittoa, niin pääsemme pudotuspeliviivan yläpuolelle, kauden aikana tehot 7+21 kerännyt Blum hymyili tammikuisen Jokerit-ottelun jälkeen.

Vladivostok ei ole kaikista ongelmattomin paikka KHL-pelaajalle. Pisimillään lentomatkaa vieraspeliin voi olla jopa yli 11 000 kilometriä ja useita aikavyöhykkeitä ylitetään jatkuvasti. Kroppa elää usein aivan eri ajassa kuin pelien mukaan pitäisi.

- Aikaero on se isoin juttu. Joskus pitää pelata viideltä aamulla. Kun palaa takaisin lännestä, menee nukkumaan kymmeneltä ja herää kolmelta yöllä. Kropalle on ollut todella vaikeaa sopeutua. Meillä on kuitenkin mennyt vieraissa yllättävänkin hyvin!

- Tämän reissumme ensimmäinen peli Moskovan Spartakia vastaan alkoi muistaakseni puoli kolmelta yöllä meidän aikaamme. Erätauolla haluaisi jo kaatua sänkyyn. AHL:ssä istuin kyllä yhdeksänkin tuntia bussissa, mutta tässä nämä aikavyöhykkeet vaihtuvat, ja se on vaikeaa.

Blum on esiintynyt myös TV-sarjassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

TV:ssä Lätkävaimon lätkämiehenä

Blum on ollut julkisuudessa myös kaukalon ulkopuolella. Suomessa LIV:llä esitetyssä Lätkävaimot (Hockey wives) -realityssä kuvataan NHL-tähtien taustalla elävien vaimojen elämää. Jonathon ja hänen vaimonsa Emilie viettävät farmikomennusten myötä vähän erilaista elämää kuin jo NHL:ssä paikkansa vakiinnuttaneiden pelaajien perheet.

Sarjassa Jonathon pohtii tulevaisuuttaan ja mahdollisuutta hakea uutta nostetta Euroopasta. Armeijassa uraansa luonut Emilie on kovasti tätä vastaan, sillä Yhdysvaltojen ulkopuolella hänen mahdollisuutensa toteuttaa omia suunnitelmiaan olisivat huonommat. Myös jatkuva muuttaminen ottaa voimille.

- Ai se sarja näkyy täällä! Emilie vain haluaisi kovasti minun pelaavan NHL:ssä. Piti kuitenkin kartoittaa vähän tilannetta. Vaikeinta meille on tietysti olla erossa toisistamme. Meillä tietysti on suunnitelmia asettua aloilleen ja perustaa perhettä, mutta ne piti laittaa vielä jäihin. Olemme molemmat tehneet uhrauksia.

Suomalaisiakin on vaikuttanut KHL:n itälaidalla, mutta tällöin aikaero on vain kahdeksan tuntia. Kaliforniaan eroa kertyy peräti 18 tuntia, mikä on luonnollisesti melkoinen haaste. Blum myöntää, että välillä tilanne tuntuu raskaalta. Pariskunta on kuitenkin ehtinyt nähdä toisiaan jo kauden aikana, ja pian he tapaavat jälleen.

- Puhuin vasta vaimoni kanssa puhelimessa. Aikaero on tosiaan 18 tuntia - minun päiväni loppuu ja hänen alkaa. Vähän hankalaa on ollut välillä, mutta silti tämä on ollut hieno kokemus.

- Vaimoni kävi Venäjällä ja piti paikasta. Hän tykkää matkustamisesta. Näemme taas pian, sillä Emilie tulee All stars -otteluun Moskovaan.

Innokkaasti kameran kanssa heiluva ja ahkerasti sosiaalista mediaa käyttävä rouva Blum löysikin Venäjältä uutta tekemistä. Hänen empatiansa paikallisia kulkukoiria kohtaan heräsivät, ja nyt käynnissä onkin melkoinen pelastusoperaatio, jota voi seurata hänen Twitter-tililtään.

Aikaero luo yhdysvaltalaiselle myös hieman erilaisia haasteita. Tyypilliseen jenkkitapaan Blumkin on kova amerikkalaisen jalkapallon ystävä ja pian lähestyvä Super Bowl kiinnostaa. Tällä kertaa Blum katsoo peliä aamukahvin kera. Miehen oma suosikki ei kuitenkaan enää ole mukana.

- On varmasti aika erilainen tilanne kuin ennen! Tällä kaudella on ollut kovin vaikeaa nähdä pelejä, kun ne alkavat joskus kolmelta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Maanantai-illan ottelu (Monday Night Football) on itseasiassa pelastanut paljon, kun se näkyy tiistai-iltapäivänä sopivasti harjoitusten jälkeen!

- Ei minua mikään uusi LA Rams kiinnosta. Suosikkini on Chicago Bears, vaikka heillä onkin ollut pari surkeaa vuotta, Blum toteaa hymyillen ja poistuu joukkueen bussiin pitsaa mutustaen.

» Lähetä palautetta toimitukselle