Oskar Osala on melkoinen voimanpesä.

Riku Saari

Tohtori ja voimanostaja räjähtävän Osalan takana

Oskar Osalan harjoittelu on kokenut viime vuosina suuria muutoksia. Taustalla häärii niin liikuntatieteiden tohtori kuin penkkipunnerruksen maailmanmestarikin. Jumppapalloihin kyllästynyt Osala on palannut perusasioiden äärelle hyvin tuloksin.

Metallurg Magnitogorskin KHL-joukkuetta edustava 26-vuotias Oskar Osala on kasvanut isoksi ja räjähtäväksi vasta viime vuosina. Pelatessaan nuorempana Pohjois-Amerikassa Osala söi ja harjoitteli huonosti. Nykyisin 194-senttinen ja yli satakiloinen voimahyökkääjä suhtautuu kriittisesti erilaisiin trendiharjoittelumuotoihin.

− Perusharjoittelulla saa aikaan hyviä tuloksia, kun sen tekee oikein, Osala tiivistää.

Tukenaan vaasalaislähtöisellä Osalalla on penkkipunnerruksen kolminkertainen maailmanmestari ja maailmanennätyksen haltija Fredrik "Freddi" Smulter sekä liikuntatieteiden tohtori ja tunnettu bloggaaja Juha Hulmi. Yhdessä toverit vaihtavat kokemuksia erilaisista harjoituksista niin käytännössä kuin teoriassakin.

− Tutustuin Freddiin ensimmäisen KHL-kauteni jälkeen ja pidämme säännöllisesti yhteyttä.

− Olen käynyt hänen kotisalillaan harjoittelemassa parina viime kesänä, Osala summaa.

 Ei harjoittelu ole mitään tähtitiedettä. 

Smulterilla on 15 vuoden kokemus voimanostosta, Hulmin teoriaosaamisen tunnustaa moni urheilun ammattilainen, eikä Osalan ammattitaidosta rankan fyysisen lajin edustajana liene epäselvyyttä.

− Freddi ja Juha ovat tärkeitä tukijalkojani. Yhdessä näitä asioita pyöritellään ja jaetaan. Olen oppinut heiltä todella paljon, Osala kiittelee. 

Irtisanomisuhka herätti

Tarkkaan harjoitteluun hurahtaneelle Osalalle harjoittelu on iso osa päivittäistä tekemistä myös työn ulkopuolella. Motivaatio itsensä kehittämiseen syntyi muutama vuosi sitten, kun työpaikka meinasi lähteä alta.

− Se oli ensimmäinen KHL-kauteni. En ollut fyysisesti riittävän hyvässä kunnossa. Ilmassa oli sopimuksen ulososton uhkaa, ja totesin että nyt täytyy tehdä jotain.

− Rupesin tankkaamaan tietoa, ja innostuinkin aika paljon.

Osala on aina pitänyt harjoittelusta, mutta järki on välillä unohtunut, kun erilaiset valmentajat ja treenarit yrittävät keksiä pyörää uudestaan.

− Aika monta vuotta vedin kesätreenejä jumppapallon päällä, ja pienillä käsipainoilla hinkaten. Paljon energiaa meni hukkaan, eikä kehitystä oikein syntynyt.

− Moni yrittää myydä jos jonkinlaista uutta ja mullistavaa. Ei harjoittelu oikeasti ole mitään tähtitiedettä. Tuloksia on syntynyt tekemällä perusasioita laadukkaasti, Osala kertoo omista oivalluksistaan.

Venäläinen harjoittelukulttuuri painottuu kestävyyteen

Pitkä KHL-harjoitusleiri lyhentää urheilijan kesäharjoittelua, ja antaa linjat omatoimisen kesäharjoittelun painotuksille.

− 95 prosenttia seuran harjoittelusta keskittyy kestävyysharjoitteluun. Voimaharjoittelu tehdään omatoimisesti.

− Siksi teen kesällä oikeastaan pelkästään räjähtävyyteen, voimaan ja kehonhallintaan liittyvää treeniä.

Tiukasta pelitahdista huolimatta myös kauden aikana ehtii tehdä voimatreeniä.

− Jokaisen ottelun jälkeen teen lyhyitä voimaharjoittelusarjoja, jotka ylläpitävät hermostoa ja voimatasoja. Kauden aikana volyymi on tietysti pienempi kuin kesällä, Osala muistuttaa.

TÄMÄ ON INTOHIMONI.

Omatoiminen harjoittelu on sujunut ilmeisen hyvin, sillä valmennus on antanut Osalalle vapaat kädet harjoitteluun.

− Suunnittelen harjoitteluni itse, koska joukkueen puolesta ei kauden aikana juuri voimapuoleen panosteta.

− Mukanani harjoittelee myös meidän nuoria pelaajia, se on mukava sivuhomma. Tämä on intohimoni. Näitä treeniasioita on kiva pohtia vapaa-ajallakin, Osala kertoo. 

"Kuivaa pastaa ja mehua"

Tasapainoinen ruokavalio koostuu tunnetusti proteiinista, hiilihydraateista ja hyvistä rasvoista. Venäläiset kiekkoiljat eivät juurikaan salaattia syö, ja muutenkin parantamisen varaa olisi paljon.

− Meillä on koko ajan tarjolla vihanneksia ja muuta hyvää ravintoa, mutta enimmäkseen venäläisten kalorinsaanti koostuu kuivasta pastasta.

− Ja mehusta. Sitä nämä jostain syystä rakastavat.

Ravinneköyhä ruokavalio johtaa väistämättä heikkoon yleiskuntoon sekä erilaisiin lieveilmiöihin.

− Koko ajan kopissa joku niiskuttaa. Samat vaivat olivat minullakin AHL-aikana ennen kuin ymmärsin parantaa ravintotottumuksiani. Oli nuhaa, astmaa ja kaikenlaista pientä, Osala kertoo omasta heräämisestään.

− Venäjällä on pitkät voimailu- ja urheiluperinteet. Kummallista, että näin tärkeä osa-alue on pahasti lapsenkengissä. En tiedä johtuuko se kieli-ja kulttuurimuurista länsimaihin, vai miksi tietous ei ole tänne asti ehtinyt. 

Osalan treenivinkit korostavat oma-aloitteisuutta

− Kokeneemmille annan neuvoksi avata silmänsä, ja muuttaa "näin on aina ennenkin tehty"-ajattelua uuteen suuntaan. Jos haluaa isoja tuloksia, pitää tehdä isoja muutoksia.

− Nuoremmille painotan, että luistelu on tärkein asia ammattijääkiekossa. Jos haluaa hyväksi luistelijaksi, pitää ensin olla vahva. Vasta sen jälkeen voi olla räjähtävä, jonka jälkeen on helppo olla kestävä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Suora Yhteys: Koskisen paluu sinetti SKA:n mestaruusjuhlille?

KHL | 13.4.2017 14:00
Pietarilaiset ovat KHL:n finaalisarjassa kuskin paikalla, mutta hallitsevalla mestarilla on vielä sanansa sanottavana. Kääntääkö kolmen metrin Koskinen kuitenkin vaakakupin Neva-joen suuntaan? lue lisää

Osala ylisti joukkuetta pettymyksen keskellä: "Kunnia pelata näiden jätkien kanssa"

MAAJOUKKUE | 21.5.2017 20:05
Monissa vesissä keitetyn Suomen vuoristoratamainen jääkiekon MM-turnaus Kölnissä päättyi sunnuntaina pettymykseen. Venäjä korjasi pronssiottelussa himmeimmät mitalit 5−3-voitolla. lue lisää

Osala näkee Yhdysvallat-pelin hienona tilaisuutena

MAAJOUKKUE | 18.5.2017 14:00
Puolivälierien lähestyessä Leijona-hyökkääjä Oskar Osala on tyytyväinen Lanxess Arenan ensivaikutelmaan ja näkee Yhdysvallat-ottelun hienona tilaisuutena joukkueelle. lue lisää

Osala ylisti Leijonien kapteeni Kukkosta: "Kertoo paljon, että hän pelaa vammasta huolimatta"

MAAJOUKKUE | 15.5.2017 16:53
Leijonien isokokoinen hyökkääjä Oskar Osala ylisti harjoitusten jälkeen joukkueen kapteeni Lasse Kukkosta, jonka turnaukseen on mahtunut paljon enemmän koetinkiviä kuin joukkuekaverille voisi ikinä toivoa. lue lisää

Osala Leijonien karmeasta tappiosta: "Noin isot lukemat eivät ole sattumaa"

MAAJOUKKUE | 7.5.2017 20:12
Leijonat koki karmaisevan tappion Ranskalle MM-alkusarjan ottelussa Pariisissa. Suomen hyökkääjä Oskar Osala oli lähellä maalintekoa, mutta ei onnistunut. lue lisää

Kommentit

Oskar Osala

s. 1987 Vaasa, FIN
193CM / 100KG
VARAUS: 2006 Washington Capitals 4. kierros #97