Tehotilaston kärkeen noussut Lindsten: "Kaverit osaavat pelata jääkiekkoa"

LIIGA / Haastattelu
Jasper Lindsten oli yhtä hymyä voitokkaan ottelun päätteeksi.
Kuva © Timo Savela
Loistavaan pelivireeseen päässyt TPS-hyökkääjä Jasper Lindsten teki Sportia vastaan kaksi syöttöpistettä. Lindsten kertoi Jatkoajalle olevansa iloinen saamastaan mahdollisuudesta kärkiketjuissa.

TPS kaatoi Sportin tiistai-iltana 5−2. Erityisesti TPS:n kakkosketjun konkarit Tomi Kallio (2+1) ja Eric Perrin (1+1) olivat iskussa, mutta niin oli myös ketjun selvästi nuorin lenkki Jasper Lindsten.

Lindsten kirjautti syöttöpisteen sekä Perrinin tekemään 2−1-maaliin että Kallion 4−2-osumaan. Varsinkin ensimmäisessä Lindsten oli avaintekijänä, vaikka hän nöyrästi antoikin kunnian maalin tehneelle Perrinille.

− Ei se itse asiassa hirveästi minun oivallukseni ollut, Perrin oivalsi siinä hienosti: käytti minulla hyvin ja lähti heti tarjoamaan paikkaa, niin minun oli helppo sitten syöttää.

Itse ottelua 22-vuotias laitahyökkääjä piti fyysisenä.

− Sportia vastaan tulee aina paljon kaksinkamppailuja. Vahvoja äijiä, niin oli kyllä tosi kovaa taistelua.

Lindsten on kasvavasti parantuneiden otteidensa ansiosta saanut yhä enemmän luottoa TPS-valmennukselta. Pari viime peliä salolainen on päässyt pelaamaan Kallion ja Perrinin kanssa, ja ylivoimavastuutakin on tullut aiempaa enemmän.

− Kyllä se on ihan hemmetin kiva pelata siinä, kun kaverit osaavat pelata jääkiekkoa ja näkevät niin hyvin kenttää. Siinä on tosi kiva pelata.

Lindsten nousi tehotilaston kärkeen

Täksi kaudeksi takaisin Palloseuraan siirtynyt entinen TPS-juniori on ollut viime ajat hurjassa lyönnissä. Kuuteen edelliseen peliin hän on tehnyt peräti kahdeksan pistettä (1+7) ollen samalla neljän ottelun pisteputkessa.

Maaleja on tullut 19 otteluun vain yksi, mutta syöttöjä on tilillä jopa 11 kappaletta. Tehotilastossa komeilee upeasti +13, sillä Lindsten on ollut tasaviisikoin kentällä 17 kertaa TPS:n tehdessä maalin, ja vastaavasti omissa on soinut vain neljästi, kun Lindsten on ollut jäällä.

Tehotilaston +13 oikeuttaa samalla koko tilaston kärkipaikkaan.

− Itseluottamus on varmasti suurin syy. Se on tuossa pikkuhiljaa tullut, ja kyllähän nuo pelikaverit siinä vierelläkin sitä parantavat, analysoi hyökkääjä pelaamistaan.

Turkulaisten peli on sujunut myös koko joukkueen osalta kiitettävästi. Kolme peliä maajoukkuetauon jälkeen pelannut ja yhtä monta voittanut TPS pelaa viikonloppuna kaksi vieraspeliä, kun perjantaina vastaan asettuu HIFK ja lauantaina Ilves isännöi mustavalkoisia.

Voitokkaan Sport-ottelun jälkeen Lindsten tiesi lähipäivien ohjelman, mutta loppuviikko olikin vielä vähän hämärän peitossa.

− Ihan ensiksi vedetään puntti, ja huomenna levätään tai mennään oman tuntemuksen mukaan. Siitä sitten torstaihin, vai milloin meillä onkaan peli, en oikein edes tiedä vielä, naurahti Lindsten lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle