Tapparan Tapola: "Ei tässä enää mitään kaneja hatusta vedetä"

LIIGA / Haastattelu
Tapolalla ja Tapparalla on vielä paljon mietittävää ennen huomista kamppailua.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Ottelun jälkeen Jussi Tapola ruoti syitä rumaan tappioon finaalien avauspelissä. Suurimmaksi syyksi päävalmentaja nosti joukkueen henkisen valmiuden kauden tärkeimmällä hetkellä. 

− Emme löytäneet tänään vahvaa kotijoukkuetta vastaan lääkkeitä pelillisesti tai yksilötasolla.

− Varmasti joka jätkällä on kaikki pelissä, sitä ei kannata epäillä. Emme kuitenkaan saaneet henkistä tilaa optimaaliseksi tätä ottelua varten, kertasi Tapola.

Syitä latautumisen epäonnistumiseen kirvesrintojen käskijä ei osannut kertoa. 

− Sitä on vaikea sanoa. Joukkueessa on 21 jätkää, eivätkä urheilijat ole samanlaisia. Joku pelaaja voi olla väsynyt, toinen ylilatautunut ja sitä kautta ei saa itsestään parasta irti ja joku voi jännittää. 

− Nyt täytyy vain tehdä töitä ja ottaa oppia huomiseksi, jotta saamme latauksen kuntoon. Tällä tavalla pelit ovat nopeasti ohi. 

HIFK oli ottelussa selvästi edellä pelin jokaisella osa-alueella. Omalta alueelta lähdettäessä punapaidat painostivat Tapparaa häiriten hitaita lähtöjä, mutta toisaalta nopeat käännöt tyssäsivät usein helsinkiläisten keskialueen muuriin. Tapolan mukaan vastassa oli odotetun kaltainen HIFK, eikä vastustaja päässyt yllättämään pelillisillä nikseillä. 

− Tiesimme, että HIFK on äärimmäisen hyvä luistelemaan sekä kamppailemaan ja pelaa hyvää, nopeaa jääkiekkoa. Emme kuitenkaan olleet tänään siihen valmiita. 

− HIFK puolustaa erittäin hyvin keskialuetta. Vaikka heillä on paljon hyökkäysvoimaa ja taitavuutta, itse asiassa tällä hetkellä heidän keskialueen pelaamisensa on iso vahva alue. Sieltä ei saa ilmaisia kiekkoja, vaan kiekot jäävät vastustajan haltuun. 

Vaikka perjantain ottelussa HIFK iski taululle rumat lukemat, Tapola tietää lääkkeet punttien tasoittamiseksi.

− Siihen pitää luistella, ajoittaa peliä ja hyökätä yhdessä eikä jatkuvilla alivoimahyökkäyksillä. Silloin kiekko jää siihen muuriin. 

− Ei tässä enää mitään kaneja hatusta vedetä tuohon peliin. Pitää vain ymmärtää, mikä mahdollisuus meillä tässä on, ettemme anna mennä asioiden ohi, vaan ottaa oppia tästä ja tehdä asiat huomenna paremmin, päätti Tapola.

» Lähetä palautetta toimitukselle