FIlip Zadina oli Tšekin avainpelaajia.

Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Tšekki-tähdet pelasivat loistavan turnauksen – ”Tuntuu paskalta”

Tšekki jäi lopulta neljänneksi nuorten MM-kisoissa. Nuoret Leijonat laulukuoroon lakaisseet tšekkiläiset olivat pettyneitä pronssipelin jälkeen.

Tšekki eteni pitkästä aikaa puolivälieristä mitalipeleihin nuorten MM-kisoissa Suomen kustannuksella. Vaikka se jäi neljänneksi, oli sijoitus silti joukkueen paras sitten vuoden 2005, kun Tšekki voitti pronssia.

Tšekin suuriksi tähdiksi nousivat Martin Necas ja Filip Zadina. He olivat ykkösylivoiman primus motoreita ja muodostivat joukkueensa vaarallisimman kentän yhdessä Martin Kautin kanssa. Turnauksessa Zadina viimeisteli tehot 7+1 ja Necas tehot 7+3. Kautkin viimeisteli tehot 2+5.

Kolmikko siis painoi Tšekin 27 maalista yli puolet, yhteensä 16 kappaletta seitsemässä ottelussa. Suoritus oli sinänsä vakuuttava, mutta joukkueen materiaalin leveys ei riittänyt näissä kisoissa. Myöskin maalivahtipeli jätti kysymysmerkkejä.

-"Olimme neljänsiä, joka sinänsä on hyvä sijoitus, mutta päällimmäinen fiilis on surullinen."

Zadinan fiilis ei ollut häävi pronssiottelun jälkeen.

- Tuntuu paskalta. Peli oli todella kova. Yritimme parhaamme, mutta hävisimme, Zadina tiivisti.

Myöskään NHL-jäilläkin jo käyneelle Necasille tappio ei maistunut.

- Tämä oli hirveä peli meiltä. Tässä vaiheessa on vaikea sen enempää analysoida, hän manasi.

Tšekki onnistui voittamaan Suomen puolivälierässä, mutta oli useassa ottelussa vaikeuksissa etenkin omalla puolustusalueella. Zadinan näkemyksen mukaan mitalipeleissä joukkue ei ollut parhaimmillaan. Paremmin olisi pitänyt pelata.

- Välierän ja pronssipelin pelasimme todella huonosti. Olimme neljänsiä, joka sinänsä on hyvä sijoitus, mutta päällimmäinen fiilis on surullinen. Halusimme viedä mitalin Tšekkiin.

Necas ja Zadina pelasivat kuitenkin henkilökohtaisella tasolla mainiot turnaukset. Etenkin Zadinalle sillä voi olla suuri merkitys, sillä hänet varataan ensi kesänä. Turnauksessa hän osoitti hyökkäyspotentiaalinsa olevan valtava, joten ennakoitu viiden parhaan joukossa varaaminen ei olisi missään nimessä mahdotonta.

Nuorukainen ei kuitenkaan itse halunnut sen suuremmin omaa tekemistään pronssiottelutappion jälkeen analysoida.

- Pelasin ihan hyvän turnauksen. En halua ajatella sitä nyt enempää. Mietin ehkä huomenna tai tulevaisuudessa omaa turnaustani, mutta nyt päällimmäisenä on mielessä tappio.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Jo NHL:ssäkin nähty Martin Necas pitää jalat maassa Venäjä-voitosta huolimatta

MAAJOUKKUE | 26.12.2017 23:11
Tšekki nappasi hieman yllättäen voiton Venäjästä nuorten MM-kisojen avausottelussa lukemin 5−4. Venäjä järjesti loppukirin, joka jäi kuitenkin yhtä maalia vajaaksi. Tšekin Martin Nečas oli tyytyväinen voittoon, mutta pitää jalat maassa. lue lisää

Kisojen avausmaali Martin Necasin käsialaa - avausottelun ensimmäisessä erässä maalitalkoot

MAAJOUKKUE | 26.12.2017 19:31
Tšekin Martin Nečas viimeisteli nuorten MM-kisojen avausmaalin ylivoimalla. lue lisää

Seuraa heitä: Haastajamaiden parhaat

MAAJOUKKUE | 24.12.2017 11:00
Nuorten MM-kisat ovat jälleen ovella, ja kultamitalista pelataan tällä kertaa Yhdysvalloissa Buffalossa. Jatkoaika esittelee kisojen haastajamaiden, Tšekin, Sveitsin, Tanskan, Slovakian ja Valko-Venäjän, parhaimmat ja näkyvimmät pelaajat. lue lisää

Kisojen tähdistökenttä valittu - kultajoukkue Kanadasta vain yksi mahtui tähdistöön

MAAJOUKKUE | 6.1.2018 6:07
Finaalin ratkettua nuorten MM-kisojen tähdistökenttä ja parhaimmat pelaajat palkittiin. Kultaa voittaneelta Kanadalta tähdistöön pääsi vain yksi pelaaja. Yhdysvalloilta kenttään pääsi kaksi pelaajaa, hopeaa saavuttaneelta Ruotsilta myös kaksi ja Tšekiltä yksi. lue lisää

Tšekin tasoituksen viimeistellyt Zadina: ”Oli vähän onnea”

MAAJOUKKUE | 3.1.2018 0:22
Tšekki pääsi tuulettamaan välieräpaikkaa Nuorten Leijonien kustannuksella. Yksi joukkueen ratkaisijoista oli Filip Zadina, joka teki tšekkiläisten avausmaalin ylivoimalla ja tasoituksen päätöserän lopulla ilman maalivahtia. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Martin Necas

s. 1999 Nove Mesto na Morave, CZE
185CM / 76KG
SOPIMUS: 2021
VARAUS: 2017 Carolina Hurricanes 1. kierros #12