Tšekki–Slovakia: Slaavilaisten kuuma kohtaaminen

MAAJOUKKUE / Haastattelu
MM-kisojen toisessa välierissä nähdään naapurimaiden kuuma vääntö, kun rakkaat viholliset Tšekki ja Slovakia iskevät yhteen. Hieman yllättäen välieriin selvinneiden joukkueiden kohtaamisesta onkin odotettavissa äärimmäisen tiukka kamppailu.

Lauantai-illan myöhemmästä välierästä Helsingissä on odotettavissa kuuma ja tiukka taistelu, kun kaksi välierien yllättäjää kohtaavat toisensa. Kanadan kaataneen Slovakian sekä Ruotsin yllättäneen Tšekin välisestä hegemoniakamppailusta on helppo ennustaa tulevan mielenkiintoinen kamppailu.

Tšekin lohkovaihe oli joukkueelta perin vaisu ja ailahteleva. Pienet maat joukkue onnistui voittamaan ilman sen suurempia vaikeuksia, mutta kahta muuta suurmaata Venäjää ja Ruotsia vastaan joukkue jäi pahasti jalkoihin.

Joukkue lähtikin puolivälieriin selkeänä altavastaajana kisaisäntä Ruotsia vastaan. Joukkue kuitenkin pelasi turnauksen parhaan pelinsä oikeaan paikkaan ja nappasi ansaitun voiton tiiviillä puolustuspelillä ja loppuhetkien kylmän viimeistelyn ansioista.

Slovakian turnaus ei lähtenyt ruusuisesti liikkeelle, kun joukkue hävisi heti kisojen kaksi ensimmäistä peliään. Sen jälkeen joukkueen tekeminen on ollut noususuhdanteista. Hyvät otteet saivat kirsikkansa kakun päälle, kun Kanada kaatui lähes sensaatiomaisesti puolivälierissä.

Hyökkäys edellä

Sekä Slovakian että Tšekin vahvuudet löytyvät joukkueiden hyökkäyspäästä. Erityisesti tämä pätee kuitenkin tšekkiläisryhmään, jonka hyökkäys pursuaa NHL-tähtiä ja vahvan kauden Euroopassa pelanneita mielenkiintoisia nimiä.

Tšekin suurin heikkous onkin alakerran pelissä. Puolustus ja maalivahtipeli eivät vakuuttaneet alkusarjan aikana ollenkaan. Tiukka viisikkopeli Ruotsia vastaan kuitenkin toimi ja Alois Hadamczikin pelisysteemi vaikutti ajoittain jopa pelottavan tiiviiltä.


Slovakian puolustuksella on palaverin paikka, kuinka joukkue hyydyttää Tsekin taitavan hyökkäyksen.

Maalinsuulla oli pitkään epäselvyyttä, kuka pystyy ottamaan ykköstorjujan paikan. Viimeistään Ruotsi-pelissä Tšekin Extraliigassa pelannut Jakub Kovar osoitti kuitenkin ykköskassarin aineksia ja torjui joukkueensa välieriin saakka. Voittavaa vahtia tuskin vaihdetaan, ja Tšekki tuleekin otteluun 23-vuotiaaseen torjujaan luottaen.

Kapteeni Tomas Plekanecin johtama hyökkäys on tasokas ja laaja. Sieltä löytyy niin puhdasta taitoa(Ales Hemsky) kuin fyysistä osaamista ja suoraviivaisuutta(Jakub Petruzalek).

Riittääkö puolustuksen jaksaminen?

Jos hyökkäysosasto menee nimellisesti Tšekin puolelle, on puolustus Slovakialla nimekkäämpi. Zdeno Chara ja Andrej Sekera ovat molemmat mainioita alakerran johtajia, ja kokeneita pelaajia kovissa peleissä.

Slovakia joutuu kuitenkin kamppailuun kuudella puolustajalla. Kanada-pelin jälkeen joukkueen ykköspuolustajiin kuuluva Ivan Baranka myönsi kuudella puolustajalla pelaamisen olevan erityisen rankkaa varsinkin, jos vastustaja pääsee hallitsemaan peliä pitkiä aikoja.

Kapean puolustuksen johdosta hyökkääjien tekemiset nousevat isoon rooliin myös puolustuksessa. Kanadaa vastaan joukkue puolusti esimerkkilesti keskialueen tukkoon, mikä tuntui hyydyttävän kanadalaisten peliä täysin. Siitä peli kääntyi nopeasti vastaiskuiksi, mikä käänsi kamppailun lopullisesti slovakeille.

Hyökkäys on myös Slovakialla tarvittavan leveä ja tasokas. Vaikkei ykkösnimet olekaan Tšekin tasolla, on myös Vladimir Vujtek saanut kasattua kolme tasapainoista ja hyökkäyskykyistä ketjua.

Ratkaisun paikat

Slovakiaa on totuttu pitämään kahden naapuruksen pikkuveljenä, joka ajoitellen pystyy kiusamaan isompaansa. Kahden rakkaan vihollisen ennakkoasetelmat ovat kuitenkin tänä vuonna äärimmäisen tasaiset.

Lauantailta onkin odotettavissa erittäin tiukkaa vääntöä paikasta finaaliin. Tšekki lähtee kamppailuun hyökkäysarsenaalin johdosta ennakkosuosikkina. Onkin helppo ennustaa joukkueen ottavan alusta alkaen pelin hallintaansa.

Slovakia on kuitenkin osoittanut pystyvänsä kääntämään tiukkoja pelejä vahvalla vastaiskupelaamisella. Mikäli huikeat kisat maalinsuulla pelannut Jan Laco pystyy jatkamaan samalla tasollaan ja tiivis puolustus kestää tšekkien tulituksen, on joukkueella kaikki edellytykset voittoon asti.

Maajoukkueiden kova henkinen lataus entisen Tšekkoslovakian alueen maiden välillä tuo varmasti lisäkipinää otteluun. Usein nämä kamppailut ratkeavatkin pääosin henkisellä puolella. Kumpi pystyy ottamaan yliotteet heti kamppailun alussa, on vahvoilla Helsingin illassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle