Tällä nuorukaisella on mahdollisuus tehdä tulevaisuudessa NHL-historiaa

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Liam Kirkin peliaika on jäänyt vähäiseksi MM-turnauksessa.
Kuva © Olli Tiihonen
Jääkiekkohistoria tuntee pelaajia, jotka ovat syntyneet Britanniassa ja tulleet varatuksi NHL:ään. Heitä yhdistää kuitenkin se, että he ovat muuttaneet jo nuorena pois kuningattaren katseen alta ja hankkineet kiekko-oppinsa muualta. Nyt asiaan saattaa tulla muutos.

Tällä hetkellä IA-divisioonan MM-kisoissa pelaa 18-vuotias Liam Kirk, joka on asunut koko ikänsä kotimaassaan Britanniassa. Tulevaisuudessa hänellä on mahdollisuus olla ensimmäinen saarivaltiossa syntynyt ja harjoitellut NHL-pelaaja. Kirk oli miettinyt jo nuorempana muuttoa ulkomaille, mutta se ei ollut hänelle paras ratkaisu.

− Ulkomaille muuttaminen oli vaihtoehto, mutta halusin käydä kouluni loppuun Englannissa. Todennäköisesti muutan ulkomaille ensi vuonna.

"Kun saan mahdollisuuden, käytän sen"

Ensi kesän NHL:n varaustilaisuutta 187-senttinen hyökkääjä odottaa innolla. Jännitystä tilaisuuteen luo muun muassa Kirkin alkuperä.

− Varaustilaisuudesta tulee jännittävä erityisesti minulle, koska olen Englannista ja minulla on potentiaalia tulla varatuksi. Olen tehnyt kovasti töitä, jotta voin edetä urallani. Haluan myös todistaa kaikille, että Englannistakin voi tulla varatuksi.

− Kuulostaa uskomattomalta, että voin olla ensimmäinen Britanniassa syntynyt ja harjoitellut varaus, Kirk ilakoi.

Englannin pohjoisosassa sijaitsevassa Rotherhamin kaupungissa syntynyt Kirk ei löydä Britanniassa pelaamalla varauksen saavuttamiseksi poppakonsteja, vaan konstit kehittymiseen löytyvät omasta tekemisestä ja pääkopan sisältä.

− Varauksen saaminen Britanniassa harjoittelemalla vaatii vain paljon työtä sekä omistautumista yhtä paljon. Niin kauan, kun uskot pystyväsi saavuttamaan jotakin, pystyt tekemään sen.

Puolustuspelaaminen on Liam Kirkin kehityskohde (numero 14).
Kuva © Olli Tiihonen

Pelaajilla on edellytyksiä kehittyä Britanniassa

Kirk on kiekkoillut koko juniori-ikänsä Sheffieldin joukkueessa, josta hän on pikku hiljaa noussut Britannian korkeimman sarjatason tiimiin Sheffield Steelersiin. Kuluneella kaudella Kirk iski 9 maalia ja 16 tehopistettä 52 pelaamassaan ottelussa Steelersin paidassa. Pelaaminen Steelersissä on ollut perusta lupauksen kehittymiselle.

− Steelers on opettanut minulle ammattimaisen toiminnan kokonaan. Lisäksi olen oppinut pois virheistä pelatessani siellä, Kirk lausui kiitoksensa seuran suuntaan.

Britannian korkein sarjataso EIHL kuulostaa surkealta, mutta sarjassa pelaa paljon ulkomaisia pelaajia. Esimerkiksi sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva Nottingham Panthers voitti CHL:ssä alkusarjan lohkonsa. Kirk pitää liigaa hyvänä paikkana kehittyä.

− EIHL on auttanut minua paljon kehittymään. Monilla joukkueilla on pari nuorta pelaajaa, ja he yrittävät auttaa heitä kehittymään. EIHL on parempi sarja, mitä monet ajattelevat, ja sarja tulee yhä paremmaksi joka vuosi.

"JÄÄKIEKKO ON POHJIMMILTAAN HAUSKANPITOA"

Kirkin mielestä junioripelaajien pitää ajatella omaa parastaan, ja siten hän neuvoisi myös muuttopäätöstä miettiviä brittipelaajia.

− Kannattaa katsoa, mikä sopii parhaiten juuri itselle. Ei kannata mennä minnekään, jossa ei ole iloinen eikä nauti tekemisestä. Jääkiekko on pohjimmiltaan hauskanpitoa, joten pitää varmistaa ensin, että siitä voi nauttia.

Hyökkääjän vahvuudet löytyvät hyökkäyspään pelaamisesta sekä luistelusta. 187 senttinen Kirk painaa vain 72 kiloa, joten hänen on saatava lisää massaa pärjätäkseen Pohjois-Amerikassa. Nuorukainen tiedostaa asian.

− Vahvuuteni ovat nopeus, kova työnteko päädyissä sekä taito. Hyökkäämisessä olen parempi kuin puolustamisessa, jossa minulla on parannettavaa kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi fyysisessä vahvuudessa on parannettava, sillä olen vielä pieni "lapsi".

Kirk pelasi turnauksen avausottelussa ainoastaan 35 sekuntia, ja toisessakin pelissä jääaikaa kertyi vain kolme ja puoli minuuttia. Pieni jääaika ei haittaa turnauksesta kokemusta hakevaa lupausta.

− Olen nuori tyyppi joukkueessa ja minun täytyy ansaita peliaikani. Kun saan mahdollisuuden, käytän sen, Kirk niittaa.

Korjattu 25.4. klo 22.15: Kirkillä on tulevaisuudessa mahdollisuus olla ensimmäinen Britanniassa syntynyt ja harjoitellut NHL-pelaaja, ei ensimmäinen NHL-varaus.

» Lähetä palautetta toimitukselle