Suoranta ja Vallin Kärppien tehomiehiä - voitolla yöhön?

LIIGA / Haastattelu
Simon Suoranta oli yksi Kärppien sankareita lauantai-iltana.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Klassinen klisee kuuluu, että pudotuspeleissä neloskentän työmyyrät nousevat esiin. Kärppien ja SaiPan viimeisessä puolivälieräkohtaamisessa tämä väite todistettiin jälleen oikeaksi. Pikkupetojen nelosketjun laitahyökkääjä Simon Suoranta iski SaiPan kesälomalle kahdella osumallaan ja kolmospakkiparin Ari Vallin säesti kahdella syöttöpisteellä.

Runkosarjassa kärppähyökkääjä Simon Suoranta osui 41 ottelun aikana neljä kertaa. Pudotuspeleissä vaasalaislähtöinen hyökkääjä ei ollut tehnyt koskaan maaliakaan ennen tätä iltaa. Nyt Suorannan nimiin kirjattiin ensimmäisen erän lopulla viimeistelty ottelun voittomaali.

− Meinasin vetää ensin Essin (Esa Pirnes) pystyyn kulmassa. Mulla on välillä ollut vähän sitä ongelmaa, Suoranta aloitti.

− Sitten huomasin, että on hyvin tilaa ja päätin kokeilla laukausta. Olemme tehneet paljon toistoja Soosin (Kärppien apuvalmentaja Toni Sihvonen) kanssa, joten oli hienoa saada onnistuminen sellaisen asian kautta, mitä on paljon harjoiteltu, Suoranta jatkoi.

Myös hattutemppu oli erittäin lähellä päätöserässä. Suoranta karkasi Juho Keräsen kanssa ylivoimahyökkäykseen, mutta loistosyötöstä huolimatta viimeistely ei tällä kertaa onnistunut.

− No se on ainoa asia, mikä jäi kaivelemaan! En olisi ikinä uskonut, että Keränen laittaa tuollaisen syötön, Suoranta kehuu ketjukaveriaan.

Onnistumiset helpottavat jääkiekon perusduunarinkin arkea mukavasti.

− Tuntuu, että luistimilla on heti kymmenen kiloa kevyempikin, Suoranta letkauttaa.

Vallinille myös tehoilta

Myös kärppäpuolustuksesta löytyi hieman yllättävä tehonimi. Veteraanipakki Ari Vallin kirjautti itselleen kaksi syöttöpistettä SaiPa-ottelussa.

− Oho! No joo. Voitettiin. Silloinhan se meni hyvin, Vallin aloitti vaatimattomasti.

− Silloinhan se menee hyvin, kun pääsee pelaamaan ja saa luottoa. Meidän joukkuetta kun katsoo, niin aina jää hyviä jätkiä sivuun. Lappeenrannan peleissä jännitin itseni vähän pihalle. Nyt tuntuu, että vielä on värkeissä varaa ja tuntuu, että kiekollinen pelikin on tässä vain paranemaan päin, Vallin analysoi pudotuspelikevättään.

Jo runkosarjan lopulla päävalmentaja Lauri Marjamäki kasasi viime kevään finaaleista tutun luottoparinsa Vallin-Mikko Niemelä. Parivaljakko ei ole pettänyt tänäkään keväänä.

− Kyllä se helpottaa pelaamista, kun saa pelata saman kaverin kanssa koko ajan. Tietää missä se menee ja pystyy sen takia pelaamaan nopeampaa peliä, Vallin mietti.

Kärpät voitti SaiPan helpon näköisesti viidennessä puolivälieräkohtaamisessa. Jo ottelun alusta saakka oli selvää, mikä on pelin henki. SaiPa tuli ottelun alkuun sen verran vaisusti.

− Tämän pelin perusteella näytti, että sarja ratkesi jo meidän edelliseen Lappeenrannan voittoon, Vallin sanoi suoraan.

Kärpillä on nyt edessä melkein viikon tauko ennen kuin välierät alkavat ensi perjantaina. Jo pelin aikana Raksilan hallissa kuulutettiin paikalla olevan myös JVG-yhtyeen. JVG:n pojat ovat Vallinin hyviä ystäviä.

Marjamäki sanoi ottelun jälkeen, ettei kukaan lähde voitolla yöhön, mutta:

− Pitää jätkille soittaa, mihin aikaan keikka alkaa, Vallin heitti.

− Jos kävisi vaikka vain alun katsomassa. Ei tässä kuitenkaan unta saa, kun kroppa käy kierroksilla, Vallin päätti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle