Suomen kovin Mestis-fani puhuu kovalla intohimolla ja rautaisella kokemuksella

MESTIS / Haastattelu
Monen kajaanilaiskatsojan tuntema Huurinainen sai itselleen kunniatittelin.
Kuva © Sami Kemppainen
Hokin erittäin pitkäaikainen kannattaja Hannu Huurinainen on kiertänyt katsomassa linnapaitojen pelejä ympäri Suomea. 57-vuotias kajaanilainen kävi Jatkoajan piinapenkissä sarjakarsintojen kynnyksellä.

Hannu Huurinainen. Hokin kannattajalegenda, joka on kulkenut kajaanilaisten peleissä jo kauan ennen Mestikseen nousua. Huurinaisen ensimmäinen Mestis-peli, jossa Hokki pelasi, oli SaPKo-Hokki. 

— Kyllä se ensimmäinen Mestis-peli oli Savonlinnassa ja jatkoaikamaalilla ratkesi Hokin eduksi se peli 2-1. 

Linnapaidat nousivat kaudelle 2002-2003 Suomi-sarjasta Mestikseen, joka oli Huurinaisen mukaan yksi sykähdyttävimmistä hetkistä tähän mennessä.

Mies oli katsomassa kyseistä sarjanousuun johtanutta kamppailua Jyväskylässä, josta mies oli vähällä myöhästyä.

— Työreissulta tulla pyyhkäisin tuohon hallin eteen ja linja-auto jo odotti pihassa. Ei siinä ollut muutakuin hypätä suoralta juoksulta linja-autoon ja nokka kohti Jyväskylää.

Kajaanilaiset kohtasivat Jyväskylässä Diskoksen, ja ottelu päättyi Hokin voittoon ja sarjanousuun.

— Siellä mahtava peli. Toisessa erässä Kuuselan Miikka teki maalin. Minä ja 59 muuta kannattajaa reissussa. Hieno ja viimeiseen asti taistelu toi toisen maalin tyhjiin ottelun lopulla.

— Mahtava fiilis linja-autossa paluumatkalla ja kun päästiin takaisin Kajaaniin hallin pihalle, ei muutakuin auton rattiin ja työreissulle.

"Työreissulta tulla pyyhkäisin hallin eteen ja suoralta juoksulta linja-autoon"

Toinen, varmasti kaikkien Hokki-fanien, mieleen painaantunut hetki oli voitto Mikkelin Jukureista Kalevankankaalla ratkaisevassa Mestis-finaaliottelussa keväällä 2007. Tätä hienoa kainuulaista voitonhetkeä oli myös Huurinainen todistamassa, paikan päällä tietysti.

— Seuraava tapahtuma, jos tästä nämä muutamat vuodet sivuutetaan välistä, on Mikkelin reissu. Mikkeli hävisi pystyyn 3-0 ottelusarjan. Aleksi Sillanpään maali ratkaisi ja se peli pelattiin loppuun saakka. Hallelujah!

Näistä kajaanilaisten huippuhetkistä siirryttiin juuri päättyneeseen runkosarjaan, joka oli Hokin osalta heikko ja linnapaidat karsivat sarjapaikastaan.

Hyvän harjoituskauden jälkeen pelin taso alkoi laskea tasaisesti, joka tuli hieman yllätyksenä, sillä kajaanilaisia veikattiin jopa toiseksi finaalijoukkueeksi.

— Harjoituksethan menivät hienosti, ja ammatti-ihmiset enteilivät Hokkia sijoille 1-3. Ensimmäinen Mestiksen runkosarjaottelu tällä kaudella Iisalmessa. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kolme maalia meidän verkkoon.

— Minulla on sellainen mielikuva, että tuossa kohtaa jo katkesi tuolla jossain niskanikama ja se nikaman naksahdus jäi koko kaudeksi päälle.

— Jotenkin se kipsi jäi päälle, mutta minulla on sellainen vahva ajatus tähän, että se kipsi tuolla käytävällä purkaantuu ja meille on luvassa vielä hieno kevät.

Hokki menetti tärkeitä puolustajia viime kauden päätteksi ja tämän kauden alussa. Kaksi fyysistä puolustajaa, Aleksi Mäkelä ja Ville Saukko, saivat tälle kaudelle sopimukset liigajoukkueilta. Huurinainen on laittanut merkille, että heidän pelityyliään ei tällä hetkellä linnapaidoista juurikaan löydy.

— Hirveästi jäin kaipaamaan Mäkelää ja Saukkoa sekä heidän vahvuuttaan puolustuspäässä. Jostain syystä (Mikael) Seppälä ei alkurytinöissä sillä tavalla syttynyt, mutta niin kauan kun hän joukkueessa oli, hän oli ehdoton kantava voima puolustuspäässä.

Risto Mattila oli tällä kaudella Hokin kultakypärä lähes koko kauden, ja kantoi joukkuetta urhoollisesti reppuselässään. 

— Mattilan Risto hoiti tonttinsa erittäin hyvin, siitä hänelle iso kiitos.

Viime kausi, joka päättyi finaaleihin, oli myös jäänyt kajaanilaiskannattajan mieleen hyvin. 

— Kyllä edellinen kausi oli huikea ja onhan niillä useita mitaleja tuolla. 

Suomen maajoukkuettakin useita kertoja edustanut Pekka Rinne on vieraillut linnapaidoissakin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Kajaanissa on piipahtanut vuosien varrella erittäin kovatasoisia pelimiehiä. Kävihän siellä jokunen Pekka Rinnekin, mutta on Huurinaiselle jäänyt niitä ei niin mieleen painuvia miehiäkin muistiin.

"Yksi kaunis talvihan tuonne tolppien väliin ilmestyi Pekka Rinne"

— Yksi sellainen mies, joka on jäänyt erityisesti mieleen, on Zdenek Eichenmann. Hän oli sellainen terrieri tuolla hyökkäyspäässä ja puolusti hyvin apuna omassa päässä. Toinen pelaaja, joka on jäänyt mieleen, on Vladimir Kolek. Hän pelasi täällä Kajaanissa ja siirtyi sen jälkeen Hokin valmennustiimiin.

— Jos palataan ajassa vielä taaksepäin niinkin kauas, kun noustiin Suomi-sarjaan. Silloin maalivahti Henry Eskelinen vei torjunnoillaan meidät Suomi-sarjaan. Mestis-nousussa taas Sami Kitinprami oli mies paikallaan. Myös Sasu Hovi, Mikko Rämö, Joni Myllykoski sekä Teemu Seppänen ovat olleet tärkeitä pelaajia maalivahtiosastolla.

— Yksi kaunis talvihan tuonne tolppien väliin tuli sellainen mies, kun Pekka Rinne. Ensimmäisiä vaihtoja pelattiin ja kiekkoa heitettiin maalille, ja minä katsoin, että ei hitto vieköön, saako tuo jätkä yhtään kiekkoa kiinni. Sitten kun mies heräsi unesta, niin jumalauta, mies torjui kaiken. Ja nythän hän pelaa rapakon takana.

IPK:n nousu Mestikseen tälle kaudelle on ollut positiivinen asia ajatellen jääkiekkoa täällä Pohjois-Suomessa. Huurinainen on käynyt katsomassa useita otteluita myös naapuripitäjässä, sillä hän on erityisen tyytyväinen lähempään paikallisvastustajaan.

— Koko Pohjois-Suomen jääkiekolle tämä oli huikea asia. Tosiaan 15 runkosarjapeliä kävin Iisalmessa katsomassa ja sieltä jäi yksittäisiä pelaajia mieleen, kuten Otto Huttunen. IPK:ssahan pelaa meidänkin edellisvuosien pelaajia ja hienoa, että hekin ovat sieltä pelipaikan saaneet. Huikeita pelejä on ollut sielläkin. 

Hokki on tehnyt jo usean vuoden ajan yhteistyötä Oulun Kärppien kanssa, joka on avannut monelle kajaanilaispelaajalle paikan liigajoukkueessa.

— Ilman muutahan se on mahdollisuus nuorille pelaajille, mutta kun olen tätä useamman vuoden tässä seurannut, niin jokin tässä on ollut jarruna. Enemmän olisi voinut asioita tasaisemmin hoitaa, että molemmat olisivat hyötyneet siitä enemmän. 

Haastattelun aikana Kajaanin jäähallilla oli juniorijoukkueen harjoitukset menossa, joten puheenaiheeksi nousi Hokin junioritoiminta. 57-vuotias kannattaja olisi toivonut erityisesti puolustajia avuksi edustusjoukkueeseen.

— Siellä A-nuorissa on lupaavia kavereita ja ehdottomasti heitä täytyy saada motivoitua ja saada pelaamaan miesten peleihin. Tällä kaudella olisin ehdottomasti toivonut, että olisi nostettu puolustajia, sillä pakkikalusto oli kauden alusta asti jo kapea.

Kajaanilaiskannattaja valittiin vastikään Suomen kovimmaksi Mestis-faniksi, joka tuli Huurinaiselle täytenä yllätyksenä. Mies alkoi ihmettelemään, kun useat ihmiset, niin jäähallilla kuin kaupungillakin, tuli onnittelemaan häntä. Lopulta hänen vaimonsa paljasti hänelle, että hän on voittanut kyseisen yleisöäänestyksen.

— Kyllähän se tuli täytenä yllätyksenä! En ollut aiemmin edes tiennyt koko kilpailusta, mutta aloin ihmettelemään, kun ihmiset tulivat onnittelemaan.

— Olen erittäin otettu tästä kunniakkaasta tittelistä, joten kiitokset kaikille äänestäjilleni.

» Lähetä palautetta toimitukselle