Suomalaisvahti yliopistosarjan huipulla: vuoden penkitykseltä kuumimpien nimien joukkoon

Muut Sarjat / Haastattelu
Rasmus Tirronen on valloittanut Merrimack Collegen ykkösvahdin tontin.
Kuva © Merrimack College
Viimeistä vuottaan opiskeleva Rasmus Tirronen on noussut Yhdysvaltain yliopistosarjan kuumimpien maalivahtinimien joukkoon. Tie huipulle ei ole kuitenkaan ollut helppo eikä aivan tavallinen.

Kuten niin monet muutkin Yhdysvaltain yliopistosarjoissa kiekkoilevat suomalaiset, on Rasmus Tirronenkin lähtöisin Espoon Bluesin junioreista. 24-vuotias maalivahti opiskelee viimeistä vuottaan Merrimack Collegessa, ja on noussut yhdeksi kovatasoisen sarjan parhaista maalivahdeista.

Kauden puolenvälin tienoilla Tirrosen torjuntaprosentti on 92,8 ja päästettyjen maalien keskiarvo vain hieman yli kahden. Lukemat ovat siis varsin komeat.

− Kausi on mennyt kyllä hyvin tähän mennessä. Joukkue on pelannut hyvin edessä, niin tekeehän se omasta hommastani helpompaa.

Kolmatta kauttaan NCAA:ssa pelaava Tirronen on valittu useampaan otteeseen tämän kauden aikana sarjan viikon pelaajaksi ja maalivahdiksi.

− Onhan se tietenkin mukavaa saada sarjalta tunnustusta. Pääasia kuitenkin on omalta osaltani se, että voittoja tulisi paljon. Toki jos siinä ohessa tulee tunnustusta, niin mikäs siinä, Tirronen myöntää.

Yliopistosarjassa pelaaminen tunnetusti vaatii panostusta myös opiskeluun. Tirrosella siihenkin nivoutuu urheilu mukaan.

− Pääaineenani papereissa lukee Business Administration with a Concentration in Sports Management and Marketing. Eli bisnestutkinto, jossa keskitytään urheilutoimintaan ja -markkinointiin.

Onhan se tietenkin mukavaa saada sarjalta tunnustusta.

Täysipainoinen opiskelu jääkiekon rinnalla vie aikaa, mutta motivaatiota tulee valmennuksen suunnalta.

− Ei se lopulta hirveän rankkaa ole. Vähän totuttelemista se vaati alkuun, mutta nyt se on jo ihan rutiininomaista. Aamulla luennot pois alta, ja sitten kello 15 aikaan alkaa treenit.

− Opiskelua motivoi pelaaminen: jotta saa pelata, pitää pelaajalla olla tietty keskiarvo. Muuten on kilpailukiellossa, kunnes keskiarvo taas nousee.

Pelivuosi jäi väliin liigaottelun vuoksi

Alhainen keskiarvo ei kuitenkaan ole ainoa tie kilpailukieltoon NCAA:ssa. Tirrosella on tästä omakohtaista kokemusta. Kausi 2011-12 jäi mieheltä kokonaan väliin kilpailukiellon takia. Syy ei ole kaikille suomalaisille aivan itsestään selvä.

− Olin siinä vuoden kilpailukiellossa, koska olin ollut kerran Bluesin liigaottelussa varamaalivahtina. Harjoittelin siinä sitten vuoden joukkueen mukana, mutta en saanut osallistua otteluihin.

− Koulua kävin sen vuoden normaalisti, joten opiskeluissa on menossa neljäs vuosi. Keväällä pitäisi sitten olla tutkinto kädessä.

Liiga- ja yliopistopolut ovat siis toisistaan täysin vaihtoehtoiset. Ensinmainittu sulkee tehokkaasti jälkimmäisen pois amatöörisäännön nojalla. Miksi Tirronen valitsi nimenomaan suomalaisille hieman tuntemattomamman tien?

− Siinä oli parikin tekijää. Alla oli vaikea kausi A-junioreissa, osittain armeijan takia. Yliopistokiekko oli myös pyörinyt jo jonkin aikaa mielessä. Päädyin sitten keskustelemaan erään yliopistovalmentajan kanssa, joka oli Suomessa skouttaamassa pelaajia. Hän kertoi, että paras tapa tulla huomatuksi ovat USHL- ja NAHL-sarjat, joita seurataan siellä paljon.

− Hän ehdotti ottamaan yhteyttä Topeka Roadrunnersin organisaatioon, jossa hänellä oli tuttu maalivahtivalmentaja. Lensin sitten jenkkeihin heidän main campilleen Chicagoon, josta minun valittiin joukkueeseen.

Yhden vuoden NAHL-kokemuksen jälkeen suunnaksi valikoitui Merrimack College. Nimi ei monellekaan rapakon tällä puolella varmasti kerro paljon, miksi siis nimenomaan pieni katolilainen yksityiskoulu?

− Kausi Topekassa meni hyvin, joten se toi huomiota yliopistotasolta. Merrimack ja Western Michigan lennättivät minut tutustumaan heidän kouluihinsa ja valmentajiinsa. Näin tavallaan kaksi eri ääripäiden koulua: Merrimack on pieni 2500 opiskelijan koulu, kun taas Western Michiganissa on 25 000 opiskelijaa. Pieni koulu tuntui paremmalta vaihtoehdolta itselleni, joten päätin tulla Bostonin suunnalle Merrimackiin.

Yliopistoura päättynee siis näillä näkymin keväällä tutkintoon. Sen jälkeen Tirrosen tähtäimessä on luonnollisesti kolme maagista kirjainta eli NHL.

− Joitakin yhteydenottoja sieltä suunnalta on tullut. Yliopistosarja on hyvin skoutattu, erityisesti tämä Hockey East -konferenssi, jossa on paljon tasokkaita kouluja ja joukkueita.

− Tavoite olisi, että pelipaikka ensi kaudelle löytyisi täältä jenkeistä. Omat ajatukset on tässä kaudessa ja mahdollisimman pitkälle pudotuspeleissä pääsemisessä. Ensi kauden hommat katsotaan sitten kauden jälkeen, Tirronen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle