Suikkanen rehellisenä: "Valmentajien on katsottava peiliin"

LIIGA / Haastattelu
Kai Suikkanen oli ymmärrettävästi allapäin.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com

Kai Suikkasen yhteenveto oli lyhyt, mutta paljonpuhuva.

− Karmeat fiilikset, mutta tulosta on kunnioitettava.

Kärpät johti ottelua avauserän jälkeen, mutta HIFK kiri rinnalle ja ohi. Päätöserässä HIFK näytti jo marssivan voittoon, mutta Kärpät onnistui nousemaan tasoihin. Suikkanen kehui joukkueen taistelutahtoa estoitta.

Jatkoaika sai kuitenkin Kärppien näkökulmasta melkoisen antikliimaksin ajssa 63.25. Jasse Ikonen löi HIFK:n puolivälieriin heti komean alivoimataistelun jälkeen.

− Saimme harmittavan jäähyn, jonka onnistuimme tappamaan. Sen jälkeen kolahtikin heti omiin, Suikkanen tuskaili.

HIFK eteni puolivälieriin suoraan kahdella voitolla. Helsinkiläisillä oli mukana oma ripauksensa onnea molempien voittojen tultua jatkoajalla, mutta lopulta jatkopaikka oli varsin ansaittu.

Helsinkiläisten voitollisuus oli jatkumoa Kärppien kannalta surulliselle jatkumolle tältä kaudelta. Kärpät onnistui voittamaan vain kertaalleen joukkueen kahdeksassa kohtaamisessa. 

− Valmentajien on katsottava peiliin, kun lääkkeitä ei ole keksitty, Suikkanen tiivisti.

» Lähetä palautetta toimitukselle