Sportin Naiset voitokkaasta avausviikonlopusta kohti sarjanousua

Muut Sarjat / Haastattelu
Mika Nummen aloitus päävalmentajana alkoi voitokkaasti.
Kuva © Harri Bragge -www.hb-photography.fi-
Sportin Naiset aloitti tulevan kauden puolustavana mestarina. Usean kauden apuvalmentajana toiminut Mika Nummi aloitti tänä vuonna päävalmentajan paikalla Ove Kvistin siirryttyä pois. Kvist jätti Nummelle suurehkot saappaat täytettäväksi, mutta alku lupaa valmentajalle hyvää.

− Tosi hyvillä fiiliksillä lähti homma liikkeelle. Homma pysynyt kutakuinkin samana, kun neljä vuotta olin apuvalmentajana. Ove Kvist jätti kuitenkin suht isot saappaat täytettäväksi, kun nappasi Mestis-mestaruuden, ja palkittiin vuoden valmentajana. Mutta olemme tulleet joukkueen kanssa toimeen, ja olemme saaneet hommia eteenpäin, Mika Nummi mietti.

Eikä alkutaival lähtenyt huonolla tavalla. Perjantaina YJK taipui Vaasassa lukemin 15-1, ja heti seuraavana päivänä Alavudelta lähti mukaan täydet pisteet lukemin 5-2.

− Sarja lähti aivan sunnitelmien mukaan liikkeelle. YJK:ta vastaan tasoero oli valtava. Toki täytyy muistaa, että ylivieskalaisilla oli vain kymmenen pelaajaa mukanaan. Alavudella jouduimme sitten tekemään vähän enemmän töitä. Aluksi oli tiukkaa, mutta toisessa erässä alkoi löytymään taas vanhaa, hyvää tekemistä, ja ratkaisimme ottelun siihen. 

− Tosi tyytyväinen ensimmäiseen viikonloppuun. 20 tehtyä maalia kertonee tarpeeksi, mutta vielä on töitä tehtävänä, Nummi tiivisti.

Viime kaudella Sportin Naiset oli enemmän kuin lähellä nousta silloiseen SM-sarjaan. Tavoite ei ole kadonnut Nummenkaan pelikirjasta.

− Tavoite on olla karsinnan kahden parhaan joukossa, jotka pääsevät Mestikseen. Sen jälkeen lyödään uudet tavoitteet joukkueelle. Alkusarjassa on ensimmäinen tavoite, ja siitä jatkamme. Ei sitä kukaan muukaan joukkueesta taida ajatella kuin sarjanousua. Sitä varten tässä töitä tehdään, Nummi päätti.

Juttua muokattu klo 12:32. Sportin Naiset aloittavat Mestiksen karsintasarjassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle