Sopasen vahingonlaukaukset

LIIGA / Haastattelu
Vili Sopasen innokkuus kostautui käytöskympin muodossa.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Pelicans otti tärkeän vierasvoiton Hämeenlinnasta, vaikka vierasjoukkueen kultakypärä viettikin ison osan ottelusta jäähyaitiossa.

Pelicansin Vili Sopanen sai HPK-ottelun avauserässä kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Lahtelaisten kultakypärä laukoi vihellyksen jälkeen kiekon kohti HPK:n maalia.

− Huonoa tuuria. Todella huonoa. En ole niin tyhmä, että huvikseni ammuskelen vihellyksen jälkeen, Sopanen puhisi.

"Siinä tuli sitten vihellys jossain matkalla. Ihan puhtaita vahinkoja"

− Olin siinä juuri ampumassa, kun samaan aikaan soi pilli. En aivan ehtinyt perua sitä ensimmäistä ja vielä vähemmän sitä toista.

Ensimmäisellä kerralla Sopanen selvisikin vielä varoituksella, mutta toisella kerralla päätuomarin kädet heilahtivat jo lanteille. Hyökkääjän mukaan hän ei itse voinut tilanteille mitään.

− Olin jo päättänyt, että kun saan kiekon niin ammun heti. Siinä tuli sitten vihellys jossain matkalla. Ihan puhtaita vahinkoja.

− Tuomari toki varoitti siinä, mutta en tehnyt sitä tahallani. Huonoa tuuria vielä se, että tulivat niin pienen ajan sisään.

Ensimmäisen erän loppupuolella alkanut kakku ei tuntunut päättyvän millään. Koska pelikatkoja ei tullut, vapaus koitti lopulta vasta toisen erän puolivälissä. Pitkä istunto ei kuitenkaan sotkenut Sopasen peliä.

− Ei se sotkenut ja pääsin vielä hyvin mukaan. Totta kai se harmittaa missata 15 minuuttia pelistä.

Pelicans nappasi lopulta voiton kolmannen erän tehokkaan ylivoiman ansiosta. Voitto maistui pudotuspelitaistelussa vahvasti mukana olevan lahtelaisryhmän kultakypärälle.

− Oli kyllä tärkeä voitto, kun HPK oli pisteen päässä sarjataulukossa. Vielä tuo tapa miten käännettiin lopussa, ne ovat tärkeitä juttuja.

Pudotuspelejä Pelicansin kopissa ei kuitenkaan vielä mietitä.

− Pitää mennä päivä kerrallaan niin kuin kaikki muutkin. Ei tässä pudotuspelejä mietitä muuten kuin, että sinne halutaan päästä.

» Lähetä palautetta toimitukselle