Sikstus luottavaisena uuteen koitokseen − "Tällä kaudella mennään pidemmälle"

MESTIS / Haastattelu
Samuel Sikstus hamuaa johtavan pakin paikalle.
Viime keväänä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella pudonnut Hermes on jälleen täynnä tarmoa. Kokkolalaispoppoon Samuel Sikstus luottaa joukkueen muuttuneeseen pakistoon ja hyökkäysvoittoiseen peliin.

Toista kauttaan Kokkolan Hermeksen edustuksessa aloitteleva puolustaja Samuel Sikstus sai viime kaudesta mukaansa paljon tärkeää kokemusta ja itsevarmuutta pelaajana.

− Itse koen, että viime kaudella saavutin jopa hieman enemmän kuin odotin. Pääsin pelaamaan paljon, minkä myötä koko kaudesta jäi positiivinen kuva, Sikstus toteaa.

Kaikista täydellisintä loppua kokkolalaisten kausi ei saanut, sillä pudotuspelit tyssäsivät jo ensimmäiselle kierrokselle Espoo Unitedin oltua ottelusarjassa parempi osapuoli.

− Kovatasoinen ja hyvä sarja se oli, vaikka jäikin vähän hampaankoloon ensimmäisellä kierroksella putoaminen.

Viime kevät on kuitenkin jo mennyttä elämää ja alkavalle kaudelle on selvät sävelet.

− Tällä kaudella mennään pidemmälle, Sikstus lupaa.

22-vuotias puolustaja on alun perin kotoisin Vantaalta. Vaikka pääkaupunkiseudulla löytyy varmasti useita joukkuevaihtoehtoja, ei kotiseudulta lähteminen ollut nuorelle pakille mikään ongelma. Etenkään, kun Kokkolasta oli kuulunut vain pelkkää hyvää.

− Kuulin, että Kokkolassa hoidetaan hommat hyvin. Täällä on myös kova valmentaja, Antti Karhula. Tällaisessa paikassa on hyvä kehittyä.

Viime kausi alkoi Hermeksen A-junioreiden riveissä, mutta jo kuuden pelatun ottelun jälkeen Sikstuksesta paistoi Mestis-valmius.

− Oman tekemisen ja kovan työnteon kautta lunastin lopulta itselleni pelipaikan edustuksesta, nuorukainen myhäilee.

Hermes pääsi elokuussa osallistumaan muiden Mestis-joukkueiden tavoin paluun tehneeseen Suomen cupiin. Ottelut eivät kokkolalaisten osalta menneet kovin hyvin, sillä Kalajoen JHT pudotti joukkueen pois heti alkumetreillä.

Asian ei kuitenkaan olla annettu sen enempää vaivata.

− Se on aika lailla jo unohdettu juttu, ja nyt ollaan keskitytty vain alkavaan kauteen, Sikstus toteaa.

Samuel Sikstus luottaa siihen, että alkavan kauden Hermes menee pitkälle.

Suomen cupia lukuun ottamatta Hermeksen harjoitusottelut menivät hyvin. Ainoan tappionsa kokkolalaiset kärsivät venäläistä SKA Nevaa vastaan numeroin 0−7. Syykin on Sikstuksesta aivan selvä.

− Veikkaan, että siinä pelissä taito- ja voimatasot olivat hieman erilaiset. Emme olleet ollenkaan omalla tasollamme. Venäläisille ihan ansaittu voitto.

Muissa harjoituspeleissä maaleja syntyi mukavaan tahtiin. Kovat hyökkäykset tulevatkin olemaan Hermeksen vahvuus tällä kaudella.

− Meidän vahvuutemme on tällä hetkellä hyökkäyspäässä. Pelaamme hyvin hyökkäysvoittoista peliä.

Viime kauden jälkeen Hermes-puolustus on kokenut muutoksia, kun viime kauden kärkinimet Miika Franssila ja Ossi Ikonen jättivät joukkueen. Onko kokkolalaisten puolustus kaikesta huolimatta kasassa?

− Luotan kyllä meidän puolustukseen siitäkin huolimatta, sillä saimme myös tilalle tärkeitä pelaajia, Sikstus toteaa.

− Lähden totta kai tavoittelemaan johtavan pakin paikkaa.

Harjoituskaudella Sikstus on viihtynyt samassa pakkiparissa Janne Pälven kanssa. Onkin hyvin mahdollista, että juuri kyseinen pari tulee olemaan Hermeksen kärkisakkia.

− Hän on ollut hyvä pakkipari. Meillä kemiat kohtaavat, ja uskon, että kauden aikana teemme vielä paljon hyvää.

Ja mitä Hermeksen sitten tulisi tehdä, ettei ensi keväänä jäisi tosipeleissä mitään hampaankoloon?

− Meidän täytyy tällä hetkellä panostaa ehkä eniten arjen tekemiseen ja lisätä pientä huolellisuutta. Kaikin puolin muuten minulla on luottavainen olo tästä nipusta. Hyvällä flow'lla vaan mennään, Sikstus lupaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle