Aapeli Räsänen oli viime vuonna nuorten MM-kisojen paras aloittaja.

Emil Hansson www.Facebook.com/HanssonPhotography

Sauna, suomalainen televisiotuotanto, kotihalli ja nuorten MM-kisat - Räsäsen elämää kampuksella

Suomalaishyökkääjä Aapeli Räsänen kiekkoilee tällä hetkellä Boston Collegessa. Yliopistoelämä Chestnut Hillissä on maistunut nuorelle suomalaiselle. Nyt tavoitteena on nuorten MM-kisat vuodenvaihteessa.

19-vuotias Aapeli Räsänen pelaa tällä hetkellä Boston Collegen joukkueessa yliopistosarjaa. Hänen kanssaan samassa joukkueessa pelaa myös kaksi muuta suomalaista: hyökkääjä Julius Mattila ja puolustaja Jesper Mattila.

− Ai onko täällä sellaisetkin tyypit? Onkohan Hannu Mattilalle sukua? Ei vaan, tottakai helpottaa, että on muitakin suomalaisia, Räsänen keventää heti kärkeen.

Räsänen siirtyi yliopistosarjaan vasta täksi kaudeksi, mutta Mattilan veljekset olivat siellä jo vuotta aiemmin. Tämä auttoi Räsästä hieman yleisen politiikan kanssa, kun hän siirsi tykötarpeensa Chestnut Hilliin.

− Etenkin valmisteluissa ennen lähtöä heistä oli paljon apua, kuten paperisodassa NCAA:n (USA:n yliopistourheilun kattojärjestö) suuntaan. Alussa en tietenkään oikein tiennyt itse, missä täällä mikäkin rakennus on, Räsänen kertailee.

Kampusalueella suomalaiskolmikon asunnot ja koulutuspaikat sijaitsevat ympäriinsä, joten varsinaisen koulun ohessa herrasmiehet eivät toisiaan juuri tapaa. Sunnuntai-iltaisin trio kokoontuu kuitenkin suorittamaan perinteisiä suomalaismenoja joukkueen kotihallille.

"Hommia saa kyllä tehdä koulunkin puolella ihan terveen määrään. Ei täällä ihan naureskelemalla pärjää"

− Esimerkiksi sunnuntai-iltaisin tulemme hallille saunomaan ja katsomaan suomalaisia tv-ohjelmia. Onhan se kiva, kun saa puhua suomea ja keskustella hieman siitä, mitä kotimaassa tapahtuu.

Tällä hetkellä Räsänen opiskelee Collegessa liiketaloutta. Suuntaumana pitkällä tähtäimellä on todennäköisesti rahoitus ja johtaminen. Opiskelu suoritetaan luonnollisesti englanniksi, mutta tämä ei Räsäselle ole tuottanut liiaksi ongelmia.

− Aina silloin tällöin tulee sanoja, joista ei ole mitään hajua, mutta kontekstista voi melkein aina päätellä ainakin sen, mihin se liittyy. Kirjoituskurssi natiivien kanssa on ollut kyllä haasteellinen, mutta ihan kohtuullisesti sekin on mennyt.

− Tietenkin viime vuosi on jo jeesannut paljon kielen kanssa, mutta myös se, että kävin koko peruskoulun englannin kielellä Tampereen kansainvälisessä koulussa. Sieltä se kielipohja on jo rakentunut.

Amerikkalaiset viihde-elokuvat maalaavat melko huoletonta kuvaa paikallisesta opiskelijaelämästä myös urheilijoiden suhteen. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, vaikka tuskin kuva täysin väärässäkään on. Kattojärjestö NCAA:lla on olemassa vaatimukset myös koulumenestyksen suhteen, eikä heidän asettamaansa keskiarvorajaa ole hyvä alittaa.

− Alittamisen takia voi menettää pelaamiskelpoisuuden määräajakasi, mutta itselläni tavoite koulussa ei ole vain se, että pidetään arvosanat rajan yläpuolella. Jos homma luokkahuoneen puolella ei kuitenkaan suju ja opettajilta tulee muikkaria, niin kyllä se kantautuu aika nopeasti valmentajien korviin.

− Koutsit pitävät kyllä huolen, että vähintään kohtuullinen aktiivisuus ja menestys säilyy kaikilla pelaajilla sekä oman tulevaisuuden että joukkueen kuvan vuoksi. Itselläni tasapainottelu on sujunut hyvin. Olen kyllä ehtinyt huomata, että samat lainalaisuudet pätevät kiekossa ja koulussa: jos teet hommia, pärjäät.

Räsänen ei ole myöskään halunnut itse lähteä kokeilemaan suotta rajojaan.

− Olen viihtynyt yliopistoelämässä hyvin. Joku voisi ajatella, että houkutusten meri on täällä niin suuri, ettei kiekkoon ja kouluun jaksaisi keskittyä, mutta kyllä se tasapaino on löytynyt. Hommia saa kyllä tehdä koulunkin puolella ihan terveen määrään. Ei täällä ihan naureskelemalla pärjää senkään takia, että Boston College on akateemisestikin hyvin korkealle arvostettu.

Tällä kaudella Räsäsen 15 sarjaottelua yliopistojoukkueen riveissä ovat tuottaneet kahdeksan tehopistettä ja tehotilasto on kuusi asetta positiivisen puolella. Tilastojen valossa kausi ei ole mikään riemuparaati, mutta joukkue on tällä hetkellä nuori ja kokematon.

− Pelit alkoivat vähän heikosti, ja seitsemästä ensimmäisestä pelistä onnistuttiin saamaan vain yksi voitto. Meillä ei ole esimerkiksi yhtään senioria, eli viimeisen vuoden opiskelijaa, joukkueessa. Sen takia tiettyjen asioiden opettelu ja pelien loput olivat varsinkin alussa meidän Akilleen kantapäämme.

Ihmetystä aiheutti myös sääntö, joka ei Suomessa ole enää pitkään aikaan ollut käytössä.

− Sellainen erikoisuus oli ensimmäisessä pelissä, jota omalla urallani varmaan F-junnujen jälkeen ei ole tapahtunut, oli se, että peli päättyi jatkoajan jälkeen tasan. Sitä ei pelattu enää loppuun, vaan molempien joukkueiden sarakkeisiin merkattiin tasapeli.

Alkuvuodet Tapparassa

Räsäsen kiekkoilu alkoi Tapparassa, jossa hän pelasi koko junioriuransa. Viime vuosina Tapparan junioreista on putkahdellut ulos useita huippulupauksia, jotka ovat löytäneet tiensä aina NHL-jäille asti. Myös Räsänen viihtyi tamperelaisjoukkueen juniorijoukkueissa ja kehuu organisaatiota.

− "Pate" (Patrik Laine) ja "Sasha" (Alexander Barkov) ovat tietysti lipunkantajia Tappara-junioreista viime vuosilta. Ei tietenkään sovi unohtaa, että Tappara on auttanut monia muiden junnuorganisaatioiden tuotoksia ottamaan uusia steppejä. Ainakin omasta näkövinkkelistäni siellä tehdään loistavaa työtä junnujen kanssa.

Tapparasta saaduilla opeilla Räsänen siirtyi Pohjois-Amerikkaan saatuaan varauksen kesällä 2016. Nuorukaisen ensimmäisenä osoitteena oli Sioux City Musketeers, jossa hän pelasi USHL-sarjaa kohtalaisilla tehoilla. Siirtymistä meren taa kypsyteltiin tovin aikaa.

− Se oli tietenkin monien asioiden summa. Siirtyminen oli iso päätös tärkeässä vaiheessa uraa ja elämää ylipäänsä. Isoin asia, joka Pohjois-Amerikkaan siirtymisessä painoi, oli se, että täällä saa opiskelun ja lätkän yhdistettyä korkealla tasolla. Sellainen ei Suomessa ole oikein mahdollista, Räsänen taustoittaa.

Räsänen oli ratkaisevassa roolissa, kun Suomi voitti alle 18-vuotiaiden MM-kultaa 2016.

Andreas Robanser / Puckfans.at

Hyökkääjä uskoo myös, että vuosi Yhdysvalloissa ennen yliopistoa oli yleisen elämänkokemuksen kannaltakin hyvä ratkaisu.

− Koin, että USHL on parempi paikka edistyä pelaajana matkalla yliopistosarjaan kuin kausi A-junioreissa Suomessa. Lukionkin sain mukavasti sumplittua vähän aikaisemmin valmiiksi, joten sain keskittyä jääkiekkoon. Olihan vuosi USHL:ssä hieno kokemus: sai asua toisenlaisessa perheessä ja nähdä maailmaa sekä elämää hieman toisenlaiselta kantilta. Se kasvatti ja opetti paljon.

"Viime vuodesta jäi kyllä jokaisen hampaan koloon niin paljon tavaraa, ettei lisämotivaatiota tarvitse etsiä"

Räsänen sai varauksen Edmonton Oilersiin kuudennella kierroksella kesällä ennen siirtymistään Sioux Cityyn. Kunnia luonnollisesti maistui nuorelle hyökkääjälle.

− Siitä on pikkupojasta asti haaveillut. Vaikka se hyvältä tuntuikin ja oli hieno noteeraus, niin eihän se silti vielä mitään tarkoita. Varaus ei ole lopullinen tavoite uralle, vaan välietappi. Nyt pitää pistää niska entistä kyyrympään ja tehdä vieläkin enemmän hommia.

Vaikka Räsästä ei varattu aivan ensimmäisten kierroksien aikana, on häneen luonnollisesti oltu yhteydessä myös Edmontonin suunnalta. Oilersilla on käsissään perinteinen kahden suunnan sentteri. Räsänen ei tyypillisesti loista highlight-videoilla, mutta tekee raa'asti töitä kentällä. Kokonaisvaltaisesti eniten kehitettävää lienee luistelussa.

− Kyllä sieltä player development -osasto on ollut yhteyksissä tiiviisti. Välillä joku käy aina katsomassa paikanpäälläkin. Joskus he ovat katsoneet videoita, ja käymme parannettavia asioita läpi puhelimitse.

Viime kisoissa Suomen parhaimmistoa

Viime vuonna nuorten MM-kisat oli melko synkkä turnaus suomalaisittain. Karsintapeikko ahdisteli tulevaisuuden lupauksiamme aina loppuun saakka, mutta lopulta karsintojen kautta paikka A-tasolle myös täksi vuodeksi varmistui.

Räsänen oli tuossa turnauksessa Suomen paras hyökkääjä yhdessä Eeli Tolvasen kanssa. Viime vuodesta on pyritty oppimaan ja leirityksellä lähdetään jälleen positiivisella asenteella.

− Innokkain mielin lähden kisaleiritykselle. Viime vuodesta jäi kyllä jokaisen hampaankoloon niin paljon tavaraa, ettei lisämotivaatiota tarvitse etsiä. Joukkue on niin kova, että mitään muuta tavoitetta ei voi olla kuin maailmanmestaruus.

Räsäselle kaavaillaan luultavasti luottosentterin roolia. Mies itse on kuitenkin nöyrempi tavoitteidensa suhteen.

− Leirille lähdetään tietenkin ensin pelaamaan paikkaa joukkueeseen. Noin lyhyt turnaus ja menestyminen on ainoa tavoite, niin roolilla ei ole väliä. Jokaisessa roolissa koitan auttaa joukkuetta kuten parhaiten pystyn.

Joukkue on tuttu, sillä tämä ikäryhmä voitti alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden vajaat kaksi vuotta sitten. Räsänen oli mukana MM-kultajoukkueessa usean tämän vuoden tulevan joukkuekaverien kanssa. Valmennuksessakin on samoja naamoja, mikä luonnollisesti helpottaa tekemistä.

− Onhan se tietenkin hyvä asia, että joukkue on pitkälti sama ja jätkät tuttuja. Ei tarvitse kemioita rakentaa ihan nollasta. Tietenkin on myös hauska nähdä tuttuja.

Kävi kisoissa ja kisapaikan suhteen miten vain, Räsäsen pitkän tähtäimen tavoite on päästä pelaamaan jääkiekkoa ammatikseen. Myös koulupapereihin mies haluaa panostaa.

− Pyrimme pärjäämään mahdollisimman hyvin ja toivottavasti menemme pitkälle. Lähitulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu kiekkoilullisesti yliopiston jälkeen ammattilaisuus, mielellään tietenkin NHL:ssä. Opiskelujen puolella tavoitteena on saada tutkinto hyvin arvosanoin täältä Boston Collegesta.

Lue myös

Vehviläinen, Saarijärvi ja Räsänen Suomen parhaat

MAAJOUKKUE | 4.1.2017 3:12
Suomen osalta yhdeksänteen sijaan päättynyt nuorten MM-turnaus ei juurikaan tarjonnut huippuhetkiä, mutta sääntöjen sanelemana myös Nuorista Leijonista palkittiin turnauksen kolme parasta pelaajaa. lue lisää

Maalin makuun päässyt Räsänen: "Onhan tämä pettymys"

MAAJOUKKUE | 30.12.2016 5:05
Viime kauden alle 18-vuotiaiden MM-kisojen kultapoika Aapeli Räsänen pääsi Ruotsi-ottelussa tuttuun ketjuun. Peli kulki, mutta tappio Ruotsille jäi luonnollisesti harmittamaan. Nuorten MM-kisat olivat Räsäselle kauden kohokohta. Heikosti sujuneet kisat ovat iso pettymys hyökkääjälle. lue lisää

A-lohkon leiriryhmät nuorten MM-kisoihin

MAAJOUKKUE | 6.12.2017 20:19
Alle 20-vuotiaiden leiriryhmiä julkaistaan hiljalleen seuraavien päivien aikana. Jatkoaika niputti yhteen maiden leirikokoonpanoja. lue lisää

Nuorten MM-kisoihin valmistautuva Vesalainen: "Haluan kiekon itselleni"

MAAJOUKKUE | 6.12.2017 14:00
HPK:n Kristian Vesalainen kuuluu joukkueensa johtotähtiin. Hämeenlinnassa menestys on toistaiseksi kiertänyt joukkuetta, mutta vuodenvaihteessa pelattavista Nuorten MM-kisoista Vesalainen haluaa tulla takaisin mitali kaulassaan. lue lisää

Jokiharju sai varauksen tulevassa kotikaupungissaan – Nyt tähtäimessä iso rooli nuorten MM-kisoissa

MAAJOUKKUE | 6.12.2017 11:00
Suomalaispuolustaja Henri Jokiharju sai kunnian olla NHL-varaustilaisuuden kesällä 2017 järjestäneen Chicagon joukkueen Blackhawksin ensimmäisen kierroksen varaus. Jokiharju pelasi Pohjois-Amerikassa jo kauden ennen varaustaan ja tähtää vuodenvaihteen nuorten MM-kisoihin. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Aapeli Räsänen

s. 1998 Tampere
183CM / 89KG
SOPIMUS: 2016