Saros pois Rinteen lihapatojen äärestä: "Onhan tässä jo vähän aikuistunut parissa vuodessa"

NHL / Haastattelu
Saros on vakiinnuttamassa paikkaansa NHL:ssä.
Kuva © Getty Images
Juuse Sarokselle paikka NHL:stä on tarkoittanut uuden opettelua. Aiempaa harvempi pelirytmi, uusi kaupunki ja uusi asunto tarjoavat maalivahdille omat haasteensa.

Puolitoista kautta AHL:ää riitti Juuse Sarokselle. Ainakin toistaiseksi. Helmikuussa Juuse Saros teki vielä lyhyen visiitin Milwaukeen puolelle, mutta sittemmin hän on ollut kiinteä osa Nashville Predatorsin NHL-joukkuetta.

Predators myös ilmoitti Sarokselle, että hän voi hankkia asunnon Nashvillestä. Asunto löytyikin muutama viikko sitten.

− Ihan normi kaksio. Aika läheltä hallia ja keskustaa. Samassa talossa asuu muitakin pelaajia jo ennestään, joten sikäli kaikki hoitui kätevästi, Saros kertoo Jatkoajalle.

"Mikään ei täällä ole kuitenkaan varmaa, ja olen yrittänyt ottaa siitä motivaatiota"

Keskustasta Saros on jo virkaveli Pekka Rinteen avustuksella löytänyt mukavia ravintoloita. Nashvilleä maalivahti kuvailee sopivan kokoiseksi kaupungiksi, joka kuitenkin kasvaa nopeasti.

− Meillä on todella hyvät fanit, mutta ei ole samaa meininkiä kuin Kanadassa. Ihan rauhassa saa kulkea.

Miten elely omassa asunnossa sujuu? Vieläkö Rinne kokkailee ruuat Sarokselle?

− Ei sentään. Sen verran olen oppinut pitämään itsestäni huolta ja tyttöystäväkin on ollut nyt mukana. Onhan tässä vähän jo aikuistunut parissa vuodessa, Saros naurahtaa.

Lupa asunnon hankkimiseen tarkoittaa myös sitä, että komennusta AHL:ään ei ole tulossa, ainakaan teoriassa. Tilanteet saattavat kuitenkin NHL:ssä muuttua nopeasti, varsinkin jos suoritustaso laskee NHL-paikan saavuttamisen myötä.

− Joskus on käynyt niin, että nuori pelaaja puhaltaa tässä kohtaa ulos. Itse olen yrittänyt puskea entistä enemmän hommia, ettei tämä tyydyttäisi vielä. Mikään ei täällä ole kuitenkaan varmaa, ja olen yrittänyt ottaa siitä motivaatiota.

Predatorsissa Rinne on edelleen kiistaton ykkösvahti, mikä tarkoittaa sitä, että aiemmin kovaan pelikuormaan tottunut Saros on totutellut rauhallisemman pelitahdin mukanaan tuomiin haasteisiin. Edellisen ottelunsa Saros pelasi 11. maaliskuuta San Jose Sharksia vastaan. Predators voitti ottelun maalein 3-1 ja Sarokselle kertyi 25 torjuntaa.

Nuori maalivahti suhtautuu kuitenkin varsin positiivisesti.

− Tässä oppii erilaiseen rytmiin. Peleihin valmistautuminen on erilaista, jos tulee pidempiä taukoja. Flow-tila ei tule tuoreesta muistista. Onneksi ei ole vielä tullut kuin viikon-puolentoista taukoja.

Etäapua ja henkistä tukea Saros saa edelleen Suomesta. HPK:ssa Sarosta valmentanut ja nykyisin KooKoon maalivahtivalmentajana toimiva Kari Lehtonen pitää tiivistä yhteyttä entiseen suojattiinsa.

− Olemme viikottain yhteydessä. Jokaisen pelaamani ottelun jälkeen laitan viestiä, että miten on mennyt. Myös hän kertoo miten hänellä on mennyt. "Leke" on sellainen vanhan liiton äijä, ettei kauheasti medioita seuraile, Saros naurahtaa.

Lehtosen kausi Kouvolassa on ollut melkoista vuoristorataa. Ovet ovat käyneet molempiin suuntiin ja KooKoon maalilla on nähty peräti yhdeksän veskaria. Saros on Lehtosen tilanteesta hyvin perillä.

− Ei ole ollut helppo kausi hänellä, mutta hyvin hän on jaksanut ja kuulostanut ihan positiiviselta.

» Lähetä palautetta toimitukselle