Santeri Saaresta hiotaan HPK:n puolustuksen kulmakiveä

LIIGA / Haastattelu
Santeri Saari pohjusti maalillaan tärkeät pisteet Pelicansia vastaan.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK:n paidassa nyt kahdeksan ottelua pelannut Santeri Saari on nähnyt nuoresta iästään huolimatta monen eri liigan pelikenttiä. Paljon peliminuutteja ja runsaasti vastuuta joukkueessa saanut puolustaja on jo näyttänyt valmiutensa isoon rooliin.

Liigan vauhti tuntuu itseään kehittävälle puolustajalle kotoisimmalle, eikä KHL:n vauhtiakin maistaneella puolustajalla ole kiire ulkomaan pelikentille.

− KHL:n vauhti on selvästi kovempi kuin Liigassa. Ruotsissa vauhti oli suunnilleen samanlaista kuin täällä, mutta peli ei ollut yhtä järkevää.

Ensi kausi menee vielä Kerhon paidassa, sekä kehitystä että kokemusta hakiessa.

− Kyllä tässä mennään kausi kerrallaan. Ensi kaudelle on sopimus täällä eikä minulla ole kiire mihinkään. Aika näyttää mihin lähdetään sitten kun siihen ollaan valmiita.

HPK:n valmentaja Pasi Arvonen on tyytyväinen kun sai kookkaan puolustajan joukkueeseensa.

− Saari on kehityskelpoinen nuori pelaaja ja sopii meidän pelityyliin. Olen todella tyytyväinen kun saimme hänet tänne. Ensi kaudella on iso ruutu tiedossa ja tällä hetkellä harjoittelu tähtää juuri sitä isoa roolia varten.

Lauantaina HPK voitti Pelicansin kotonaan ja Saari oli ottelussa kentän parhaimpia. Toisen maalinsa HPK:n paidassa laukonut pelaaja ei osumaansa liiemmin suostunut hehkuttamaan.

− On aina mukavaa laittaa kiekko reppuun, joten kyllä siitä tuli hyvä fiilis.

Pudotuspelipaikkaa jahtaavan joukkueen edelliset pelit ovat olleet tuskaisia, lauantai toi hieman helpotusta kun avausmaali helpotti joukkueen tekemistä.

− Onnistumisten myötä meidän peli hieman vapautui. Jokaisessa ottelussa ollaan taisteltu pisteistä ja tottakai nyt jäi voitosta hyvä maku. Perjantaina oli vaikeaa, kun ei saatu koneita käyntiin JYPiä vastaan. Tänään oltiin selvästi sisuuntuneempia ja valmiit kamppailemaan pisteistä.

Edellisten otteluiden vastoinkäymiset eivät ole joukkuetta lannistaneet.

− Ainahan tappion jälkeen on tietysti porukalla mieli maassa, mutta se vaan täytyy pystyä oikealla tavalla prosessoimaan. Kyllä meillä on positiivinen henki joukkueessa ja jatkuvasti kannustetaan kavereita puskemaan tätä hommaa eteenpäin.

Puolustajan pelaaminen on rennompaa, kun takana on kiekkoja hyvin poimiva maalivahti.

− On selvästi helpompaa kentällä, kun tietää että maalissa on sellainen kaveri, joka pystyy paikkaamaan jopa puolustajien tekemiä virheitä. Nostan hattua Juuselle (Saros), kun hän pystyy illasta toiseen pelaamaan tuolla tasolla.

HPK:n paitaan siirtyminen on käynyt itseluottamusta huokuvalta pelaajalta vaivattomasti.

− Erittäin positiivinen fiilis. Sen verran tiesinkin, että vastuuta on tulossa paljon. Olen kyllä nauttinut joka hetkestä kun olen saanut pelata, juuri sitä täältä ollaan tultu hakemaan.

Isokokoinen puolustaja ei näytä kentällä ryntäilevän ja tekemisestä huokuu varmuus.

− Kyllä se kuuluu minun pelitapaan, että koitan olla hötkyilemättä. Pelinluku vaikuttaa aina siihen, kuinka kiireellä tilanteisiin joutuu menemään. Joka hetki siellä kuitenkin täysillä mennään.

Oman pelaamisen kehittäminen on tietysti ykkösasia, seuraavat askeleet uralla ovatkin jo työn alla.

− Isokokoiseksi pelaajaksi liikun ihan hyvin, mutta tottakai luistelua voi vielä kehittää sulavammaksi. Kiekollista peliä ja kiekon käsittelyä pitää vielä petrata. Hyökkäysalueelle pitäisi saada rohkeutta lisää kun on tehtävä kiekollisena pelaajana ratkaisuja.

» Lähetä palautetta toimitukselle