Salmio palasi, sammutti valot ja herkistyi: "Tuntuu hyvältä, kun vieraspelaajan maalille taputetaan"

LIIGA / Haastattelu
Mikko Salmio iski kaksi maalia perjantaina.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Ässät haki tärkeät pisteet Jyväskylästä komealla vierasesityksellä. Illan hahmo oli vanhaan kotihalliinsa palannut Mikko Salmio.

− Päästäkää se Salmio ajoissa pois, huomenna on tärkeä peli!

Näin huikkasi Matti Kuparinen pelin jälkeen mediaparvelle, eikä syyttä. JYP-kasvatin paluu Jyväskylään oli jo ennestään mielenkiintoa herättävä yksityiskohta, mutta herran esitys ottelussa toi kirsikan kakun päälle.

Mikko Salmio siirtyi alkavaksi kaudeksi hakemaan uutta nostetta Ässiin. Alkukausi Porissakaan ei ole ollut varsinaista riemumarssia, mutta Jyväskylässä napsahti onnistumiset kahden maalin muodossa. Onnistumiset eivät olisi voineet tulla juuri herkullisempaan paikkaan.

− En voi sanoa, että [maalit] tuntuivat huonolta. Ikimuistoinen ilta kaikenkaikkiaan, Salmio kertasi liikuttuneena.

"Jos koko kauden on maaleitta, silloin en jätä tuulettamatta!"

Molempien maalien yhteydessä nähtiin myös komeaa kulttuuria, kun kotiyleisö antoi aplodit vanhan suojatin onnistumiselle. Tämä sai Salmion vuodattamaan tuntojaan melko syvällisesti.

− Hippoksen yleisökin tietää, millainen persoona olen. Tällaista tunteiden näyttämistä jääkiekkopiirit kaipaavat!

− Viime kausi oli erittäin vaikea, eivätkä verkotkaan heiluneet odotetulla tavalla. Silloin mitattiin tukiverkostoa, kuka jaksaa kysellä kuulumisia. Hienoa toki nähdä myös, että muistetaan onnistumisten hetkellä.

Molemminpuolinen kunnioitus huokuikin syvästi. Tätä ei poistanut edes keskustelua herättävä ilmiö tuulettamisesta vanhaa seuraa vastaan onnistuessaan.

− Jos koko kauden on maaleitta, silloin en jätä tuulettamatta, Salmio naurahti.

− Tuntuu hienolta, että vieraspelaajana teet maalin, ja kotiyleisö taputtaa. Tuntuu erityiseltä kuulua joukkoon, joka tämän kunnioituksen ansaitsee.

Ässät tyly vieras

Itse pelissä Ässät oli lähes koko ottelun niskan päällä. Ainoa synkkä hetki tuli ensimmäisen erän loppuun, jolloin JYP pääsi iskemään avausmaalinkin. Muuten esimerkiksi aktiivinen karvauspelaaminen ja koko kentän valmius kamppailupelaamiseen olivat tekijöitä, jotka kallistivat vaakakuppia patapakan puolelle.

− Ansaitsimme joukkueena isot pisteet, koska viime aikoina on ollut vaikeaa. Toinen erä oli mahdollisesti kauden paras vieraserä, Salmio kiteytti.

Porilaisten esitystä voikin sanoa melko tylyksi kautta linjan, jolla irtosi ansaittu 3−1-voitto.

− Pelasimme myös fiksusti lyhyillä vaihdoilla ja päädyn kautta. Joukkueena voitetaan, ja sillä tavalla jatketaan myös eteenpäin, hyökkääjä analysoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle