Sallisella kiireinen aika

LIIGA / Haastattelu
Tomi Sallinen kuuluu siihen Blues-pelaajien joukkoon, joka pelaa nyt ensimmäisiä aikuisten pudotuspelejä. Tässä vaihessa aikaa kuluu paitsi peleihin, myös ylioppilaskirjoituksiin.

Sallinen nousi Bluesin liigarinkiin Tapparaa vastaan pelatussa ottelussa lokakuun puolivälissä ja on pysynyt mukana siitä asti lähes koko ajan. Pienet loukkaantumiset ja nuorten MM-kisat söivät liigapelejä, mutta muuten rooli on ollut sen verran tärkeä, että Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen ei päästänyt häntä A-juniorien pudotuspeleihin.

Muutaman pelin perusteella Sallinen myöntää yleisen totuuden pudotuspelien erilaisuudesta:

- Onhan niissä vauhti ja fiilis ihan eri luokkaa. Vielä kun on HIFK vastassa, niin mikäs sen parempaa. Junioreissakin oli paikallispeleissä erityinen tunne.

Sallisen kirjoitusurakka on nyt puolivälissä.

- Vielä on jäljellä terveystieto (maanantaina) ja ruotsi (keskiviikkona). Sen jälkeen pääsee keskittymään täysillä jääkiekkoon.

Tähän mennessä kirjoituksia on osunut myös pelipäiville, ja sama on tiedossa vielä ensi viikollakin.

- Perjantaina tuli istuttua kuusi tuntia salissa, ja sieltä suoraan Helsinkiin pelin. Oli ainakin intoa liikkua kentällä, Sallinen toteaa.

Kun myös vieraspelit ovat lähellä, ei aikataulujen kanssa tule kuitenkaan ongelmia.

- En tiedä, miten olisi pitänyt asiat järjestää, jos vaikka Jyväskylään olisi pitänyt lähteä. Hyvä kuitenkin näin.

Sallinen on siitä harvinainen kiekkoilija, että on käynyt lukion kolmessa vuodessa, kun useimmilta siihen menee kolme ja puoli tai neljä vuotta.

- Haukilahdessa taitaa olla yksi tai kaksi urheilijaa minun lisäkseni, jotka käyvät kolmessa vuodessa. Ei ole mitään syytä olla pidempään, parempi saada se nyt alta pois.

- Meidän täytyy parantaa aina ottelu ottelulta, arvioi Sallinen voittoreseptiä koko sarjaa ajatellen.

Bluesin joukkueesta kirjoituksia suorittaa myös Oskar Osala.

» Lähetä palautetta toimitukselle