Salkkareista tutut tähdet Hakametsässä – "Ihan huippu laji!"

LIIGA / Haastattelu
Roslöf ja Paavola näyttelivät viiden vuoden ajan yhdessä Salatuissa elämissä. Nyt kaksikko viilettää Zoomin paidassa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Suomi 100 -juhlavuosi näkyy ensimmäistä kertaa Liigassa Tapparan ja TPS:n välisessä ottelussa. Ennen ottelua yleisöä lämmiteltiin Tapparan legendojen ja Zoomin hyväntekeväisyysottelulla. Zoomin paidassa viilettivät Salatuista elämistä tutut Petteri Paavola ja Ronny Roslöf.

Salatuissa elämissä Eliaksen ja Larin rooleissa nähdyt Petteri Paavola ja Ronny Roslöf unelmoivat pienenä jääkiekkoilijan urasta. Molemmilla miehillä on pitkä jääkiekkotausta junioreissa.

− Kaksivuotiaana minulle lyötiin ensimmäiset luistimet jalkaan. Kun olin kolmevuotias, minulle suututtiin jo, kun en osannut vetää suoraan syötöstä millään, Paavola kertoi.

Roslöfin junioriura alkoi Jokereista.

− Aloitin viisivuotiaana Jokerien kiekkokoulussa. HIFKiin menin kuusivuotiaana ja olin siellä jonkin aikaa. Pelasin A-junnuihin asti jääkiekkoa täysillä.

Kaksikko ei saanut uraa jääkiekosta, vaan polku vei näyttelijän töihin. Heistä on tullut rakastettuja Salatut elämät -tähtiä.

− Viimeistään 16−17-vuotiaana varmistui se, että NHL:ään tai välttämättä Liigaankaan ei riitä rahkeet. Sitten piti miettiä jotain muuta ja otin toiseksi parhaan vaihtoehden, Paavola sanoi.

− Ennen kaikkea tämä on ollut ihan huippu harrastus, kun on päässyt liikkumaan paljon ja tästä on tullut paljon iloa elämässä. On saanut paljon uusia kavereita. Ihan huippu laji! Roslöf hehkutti.

Jääkiekko suuressa osassa

Roslöf näyttelee edelleen Salatuissa elämissä. Vaikka kuvauksia on paljon ja arki on kiireistä, näyttelijän elämässä jääkiekollakin on suuri rooli.

− Kun kausi on käynnissä, jääkiekkoa tulee seurattua päivittäin. Aamu alkaa sillä, että katson lätkätulokset NHL:stä.

Salkkarit jo jättänyt Paavola komppaa.

− Kyllä se näin on, että aamu alkaa jopa ennen kahvia sillä, että vanhanaikaisesti avaan Teksti-TV:n ja otan NHL-tulokset esille.

Paavola ja Roslöf ovat pelanneet Zoomissa muutaman vuoden ajan. Hyväntekeväisyysottelut ovat tähdille hienoja hetkiä.

− Nämä ovat tosi mukavia tapahtumia ja tosi usein, niin kuin tänäänkin, saa oikeasti pelata suhteellisen tosissaan. Zoomilla ei välttämättä ole jääkiekkotaustaa hirveästi, mutta vastustajilta taitoa löytyy yleensä aika paljon. Nämä ovat pelillisesti ihan kivoja itselle, Paavola sanoi.

Tapparan legendoja vastaan Paavola ja Roslöf eivät päässeet pisteille.

− Minulla on pitkä lätkätausta, mutta en tiedä, näkyikö se tänään tuolla kentällä. Tosin ei sillä ole niin väliä. Vedettiin hymy huulessa ja tärkeintä oli, että kaikilla oli hauskaa.

Kuvauskiireiden vuoksi jääkiekon treenaaminen on jäänyt Roslöfillä vähiin.

− Ekan kerran luistimilla olin nyt vuoteen. Vähän harvemmin tulee nykyään pelattua, mutta aina koitan päästä.

» Lähetä palautetta toimitukselle