Saksan kakkosliigassa pelaava Mika Järvinen: "Ajattelin että hitto, lähdetään kokeilemaan"

KHL / Haastattelu
Vaikeasta sopimustilanteesta huolimatta Järvisen hymy ei hyydy.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Maalivahti Mika Järvinen pelaa Kassel Huskiesissa. Miten maalivahti päätyi KHL:stä Saksan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ja mitä hän tekee tiistai-iltana Rinkelinmäen jäähallissa?

Aiemmin syyskuussa uutisoitiin maalivahti Mika Järvisen, 25, siirtyneen Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla DEL 2:ssa pelaavaan EC Kassel Huskiesiin. Kausi Saksassakin on jo alkanut, mutta tiistain HPK-Ässät -ottelussa Järvinen käveli kuitenkin Rinkelinmäen jäähallin käytävällä.

− Tulin hakemaan vähän tavaroitani, kun ei tullut kaikki Saksaan mukaan. Pankkikorttia ja sen sellaista, Järvinen kertoi.

"Täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten oikein muita nimeltä edes tunne"

Viime kaudella Järvinen torjui vielä KHL-joukkue Amur Habarovskin maalilla. Miten maajoukkueenkin portteja kolkutellut maalivahti päätyi Fuldajoen rannalle Kasseliin?

− Olin aika pitkään pelaamatta ja fakta on se, että kyllä pelituntumaa piti saada.

− Sitten aukesi tällainen mahdollisuus. Ajattelin, että hitto, lähdetään kokeilemaan. Ihan jo kokemuksenkin vuoksi.

Järvisen sopimus Huskiesin kanssa on vain kolmen viikon mittainen. HPK-kasvatti odotteleekin, josko jostain vapautuisi maalivahdin paikka. Samassa joukkueessa pelaa myös Lukosta tuttu tanskalaisvahti Simon Nielsen. Muuten Huskiesin nimilista ei näytä tutulta, edes Järviselle.

− Täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten oikein muita nimeltä edes tunne. Taitavia äijiä täällä on, mutta peli on vähän erilaista.

DEL 2 ei varsinaisesti kuhise kiekkojännäreille tuttuja nimiä, mutta toinenkin tuttu naama on ehtinyt Järviselle tulla Nielsenin lisäksi vastaan. Järvisen kanssa samaan aikaan HPK:ssa kaudella 2011-2012 pelannut Alex Leavitt pelaa urallaan toista kertaa Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Vanhan joukkuekaverin nykyisen seuran Ravensburg Towerstars ei vain jäänyt maalivahdilla mieleen.

− En nyt muista nimeä, mutta viime sunnuntaina pelasimme Leavittin joukkuetta vastaan. Leavitt ei tehnyt maalia ja voitimme heidät muistaakseni 7-2.

KHL:ssä elämä hankalaa - jääkiekko hauskaa

Habarovskissa vietetystä kaudesta Järviselle jäi hyvä maku, vaikka aina ei ollutkaan helppoa. Amur jäi koko KHL:n viimeiseksi, eikä kaupunkikaan tarjonnut jääkiekon lisäksi kovinkaan paljoa virikkeitä.

− Kokemuksena ihan hyvä. Omat haasteensa toki siinä, kun olin niin kaukana. Ei voinut oikein pitää yhteyttä kotiin ja kavereihin.

− Elämä oli hankalaa, mutta jääkiekko hauskaa.

Amurissa ei tarjottu Järviselle enää uutta sopimusta, joten oli aika etsiä uutta työnantajaa. Sellaista ei kuitenkaan kesän aikana löytynyt, mutta kasvattajaseura HPK tarjosi mahdollisuuden harjoiteluun.

− Tuntui hyvältä harjoitella tuttujen jätkien kanssa. Juuse Saros oli siinä alkuun pois, niin pääsin hyvin mukaan. Lisäksi sain vielä muutaman ylimääräisen viikon harjoitella HPK:n kanssa.

Sopivaa tarjousta ei ole vieläkään ilmaantunut, mutta hymyileväinen maalivahti ei sorru synkistelyyn.

− Minulla on kuitenkin kaksi hyvää kautta alla. Ei tässä mikään hätä ole.

» Lähetä palautetta toimitukselle