Saittakarin pelaajaura ohi - uusi pesti innostaa

MESTIS / Haastattelu
Yhtäjaksoisesti kaudesta 2008-09 Heinolassa pelannut Pekka Saittakari laittaa luistimet naulaan ja aloittaa Peliittojen urheilutoimenjohtajana.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Peliitat nimitti viime viikolla Pekka Saittakarin uudeksi urheilutoimenjohtajakseen. Kuluvalla kaudella vain kahdeksan ottelua pelannut Saittakari päättää pelaajauransa tähän kauteen, mutta uudet haasteet pitävät miehen kiireisenä myös jatkossa.

– Kyllä mä olen tosi innoissani tästä uudesta pestistä. Tätä hommaa olen toki tehnyt jo useamman kuukauden, mutta nyt tästä tuli sitten virallista, heinolalaislähtöinen Pekka Saittakari pohtii uutta rooliaan Peliittojen urheilutoimenjohtajana.

Saittakarin, 32, kuluva kausi sai nopean stopin, kun olkapää meni rikki. Käsi on nyt parantunut, mutta kuntoutus jatkuu vielä, eikä kevään peleihin ole asiaa. Ensi kaudella miestä ei enää kaukalossa nähdä. Joukkueenjohtajan rooliakin kauden aikana yhdessä Marko Nymanin kanssa ottanut Saittakari on sinut pelaajauran päättymisen kanssa.

– Totta kai olisin halunnut lopettaa eri tavoin, mutta aina ei kaikki mene niin kuin suunnittelee, päätöstään jo pidemmän aikaa kypsytellyt HeKi-kasvatti kertoo ilman minkäänlaista surkuttelua.

Uransa hienoimmaksi yksittäiseksi saavutukseksi Saittakari laskee SPHL:n eli Southern Professional Hockey Leaguen mestaruuden kaudelta 2006-07. Ennen kahta Fayetteville FireAntzissa pelaamaansa ammattilaisvuotta Saittakari pelasi neljä vuotta yliopistosarjaa Michigan Techin riveissä hankkien pelaamisen ohessa myös loppututkinnon.

– Kyllähän neljä vuotta yliopistokiekkoilua oli Heinolan pojalle tosi iso juttu, Saittakari muistelee kiitollisena.

Saittakarin uraa lähietäisyydeltä seuranneet kertovat, että varsinkin viimeiset vuodet jääkiekko on ollut Peliitat-ikonille mukava lisä pukukoppielämän ohessa. Saittakari on hyvä jääkiekkoilija, mutta vielä parempi koppikaveri. Sosiaalisesti poikkeuksellisen lahjakas Saittakari tunnistaa itsessään pukukoppieläjän piirteet.

– Kyllä mä tuon allekirjoitan. Ne ihmiset, joita olen jääkiekon kautta tavannut, ovat ehdottomasti parasta antia urallani. Paljon on kokenut sellaista, mitä ei varmasti olisi tullut koettua ilman lätkää, Saittakari kertoo kiitollisena.

Laakereilleen tämä aidolla sympaattisuudella varustettu mies ei siis totisestikaan aio jäädä makaamaan. Saittakari hoitaa urheilutoimenjohtajan tehtävää oman työnsä ohessa. Kuljetusalan yrittäjänä toimiva Saittakarin kalenteri on varsinkin keväällä ja kesällä täysi. Kuusi vuotta Yhdysvalloissa pelannut ja yhteensä 173 ottelua Mestistä kiekkoillut Saittakari on tietoinen uuden roolinsa vaativuudesta.

– Urheilutoimenjohtajan kiireisin aika sijoittuu keväälle ja kesälle. Vastaan joukkueen rakentamisesta ja ensi kausi on jo tiukasti mietinnässä. Julkaisemme ensi kauden joukkueen rungon ja valmentajan nimen huomattavasti aiemmin kuin viime vuonna. Valmentaja-asian kanssa on tarkoitus tulla esiin aivan lähiaikoina.


Saittakari toivoo Petri Karjalaisen jatkavan Peliittojen peräsimessä myös ensi kaudella.
Miikka Jääskeläinen - miikka.jaaskelainen@jatkoaika.com

Ensi kauden joukkue muotoutumassa

Saittakari tunnustaa suoraan, että Petri Karjalainen on Peliittojen ykkösvaihtoehto päävalmentajan paikalle myös ensi kaudeksi.

Pete on tehnyt helvetin hyvää duunia ja haluamme, että hän jatkaisi täällä myös ensi kaudella.

Pelaajapuolellakin on ollut jo neuvotteluja ja muutama sopimuskin on jo tehty. Nimiä Saittakari ei vielä paljasta.

– Koko ajan tehdään töitä ensi kauden joukkueen rakentamiseksi. Urheilulliset asiat ovat toki tärkeitä, mutta haluamme joukkueeseemme myös hyviä tyyppejä. Tällä kaudella joukkueessa on ollut paljon hyviä pelaajia, mutta ennen kaikkea nuo jätkät ovat tosi hyviä ihmisiä. Hyvä joukkuehenki on näkynyt myös kaukalossa.

Nyt Heinolassa keskitytään kuitenkin vain ja ainoastaan keskiviikkona alkavaan pudotuspelisarjaan. Jatkosopimuksia ja uusia hankintoja pohditaan vasta myöhemmin. Saittakari toivoo, että nuo pohdinnat ovat vielä kaukana. Kauden jatkuminen myös TUTO-sarjan jälkeen on houkutteleva tavoittelemisen arvoinen ajatus.

– Mutta nyt keskitymme pudotuspeleihin. Kaikki muu tulee sen jälkeen.

Harvinaista pudotuspeliherkkua ja kotiyleisön innostusta odotellen

Peliittojen puolivälierävastustaja TUTO on ennakkoon ajateltuna selkeä ennakkosuosikki. Se ei Saittakaria hetkauta.

– TUTO on sarjan johtavia organisaatioita ja siellä on asiat hyvin mallillaan. Joukkue on hyvä ja valmennuksen tuntevat kaikki. Hieno mahdollisuus tämä meille on.

– Toivottavasti heinolalaiset syttyvät näihin pudotuspeleihin. Ei näitä ole täällä joka vuosi pelattu, Saittakari huomauttaa.

Vaikka Saittakarin pelit on huipputasolla pelattu, on mies myös tulevaisuudessa vähintään yhtä merkittävä osa organisaatioita kuin aiemmin. Urheilua mies ei ole kokonaan lopettanut.

– Nyt mä lähden polkemaan kuntopyörää, Saittakari päättää.

Osaako Saittakari todella lopettaa pelaamisen? Sitä epäilee moni.

» Lähetä palautetta toimitukselle