Roslovic: "On hauskaa voittaa, kun kaikki on meitä vastaan"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jack Roslovic hämmentyi toimittajien tentissä.

Ensimmäisessä erässä USA oli vaisu ja Kanada otti ansaitun 2-0-johdon. Toinen erä tasoitti tilanteen, mutta kolmannessa Kanada meni jälleen kaksi maalia karkuun. USA osoitti kuitenkin taistelutahtoa ja tuli pikatahtia tasoihin

− Tiesimme koko ajan, että osaamme tehdä maaleja. Joukkueessa oli syvyyttä neljään ketjuun ja sen päälle loistavia puolustajia, hyökkääjä Jack Roslovic kertoi.

Edes USA:n 4−4-maalin jälkeen saamat rangaistukset eivät hermostuttaneet Roslovicin mukaan joukkuetta. Rangaistukset tulivat, kun Casey Fitzgerald ampui kiekon katsomoon sekä väärästä vaihdosta jatkoajalla.

− Tiesimme saavamme rangaistuksia. Olimme scoutanneet heidän ylivoiman. Dylan Strome, Matt Barzal ja Thomas Chabot olivat pääosassa siinä. Saimme heidät pidettyä aisoissa.

Maalittoman 20 minuutin jatkoajan jälkeen ratkaisu haettiin voittomaalikilpailusta. Siinä Troy Terry nousi välierän tapaan USA:n suureksi sankariksi.

− Terryllä on hyvä luottamus kykyihinsä. Hän on tehnyt sitä siitä lähtien kun tuli mukaan kehitysohjelmaan. Hän luottaa siihen, että ampuu längeistä ja osaa sijoittaa sen oikea-aikaisesti, Roslovic kiittelee.

Loppuottelun tunnelma innosti Roslovicia, erityisesti kun USA sai pelata isäntämaata ja kotiyleisöä vastaan.

− Tunnelma oli uskomaton, kaikki meitä vastaan. Oli hauskaa voittaa näissä olosuhteissa.

Kultajuhlissa Roslovic oli ensimmäinen pelaaja, joka sai pokaalin haltuunsa kapteeni Luke Kuninin jälkeen. Hän oli itse pyytänyt sitä.

− Olemme kulkeneet pitkän tien yhdessä, joten sanoin hänelle haluavani pokaalin. Voitot alle 17-vuotiaissa, 18-vuotiaissa ja nyt 20-vuotiaissa. Se oli erityinen hetki meile molemmille, Roslovic muistelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle