Roope Ranta hakee LeKistä positiivista loppua kaudelle

MESTIS / Haastattelu
Ranta kiekkoili viimeksi Suomessa pelatessaan HCK:n paidassa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Hyökkääjä Roope Ranta teki loppukauden mittaisen sopimuksen LeKin kanssa tiistaina ja sai tulikasteensa jo keskiviikkona KeuPaa vastaan kotona. Tehoille mies ei vielä päässyt, mutta jätti positiivisen kuvan itsestään.

Roope Ranta totesi pelin jälkeen, että Suomeen palaamiselle ja tänne pelaamaan jäämiselle oli selkeä syy.

− Tuossa tuli pari ulkomaankeikkaa käytyä ja kyllä sitten oli vähän sellainen fiilis, ettei jaksaisi enää lähteä ulkomaille kiertämään. Halusin jäädä Suomeen pelaamaan. Halusin sellaisen paikan, missä saa hyvän loppukauden pelata.

LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi valotti Rannan hankalia lähtökohtia otteluun pelinjälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Hyökkääjä sai kuitenkin kehuja heti kättelyssä päävalmentajaltaan.

− Lähtökohdat huomioon ottaen, hänellä oli yksi harjoitus alla, hän oli todella hyvin sisäistänyt juttuja. Hakemista tietysti vielä on, hän harjoitteli ulkojäillä puolitoista viikkoa ja se ei ole mikään paras lähtökohta ammattilais- tai puoliammattilaisjääkiekkoon. Hän tulee kuitenkin olemaan meille hyvä lisä ja oli sitä jo.

Venäjän ja Italian kierrokset eivät olleet kovin helppoja

Rannan kausi ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Hyökkääjä aloitti pelit Venäjän VHL-liigassa Sputnik Nižni Tagilin joukkueessa, mutta jäi seitsemässä pelaamassaan ottelussa ilman tehopisteitä. Alkuperäinen syy ulkomaille lähtöön löytyi halusta kokea muita maita.

− Kesällä tuli agentin kautta kysymys, että haluanko lähteä Venäjälle. Mietin koko kesän, että haluaisin katsoa ulkomaita. Lähdin sinne ihan avoimin mielin.

Lopulta pelien mentyä penkin alle Rannalle todettiin, ettei miehelle ole enää käyttöä joukkueessa. Venäläiskiekon karu arki iski siis silmille.

− Venäjällä on meno aika karua. Jos tulosta ei tule, lähtö tulee yleensä aika nopeasti. Meillä oli aika huono alkukausi, ensimmäisestä kymmenestä pelistä taisimme voittaa vain kaksi. Itselläkin oli vähän vaikeaa, kun joukkue ei pärjännyt.

Seuraavaksi seuraksi valikoitui Italian pääsarjan Elite.A:n SV Kaltern/Caldaro. Italian matkakaan ei sujunut hyökkääjältä aivan ongelmitta. Lopulta Ranta lähti Italiastakin kesken kaiken. Pelejä ehti sentään kertyä 22 ja pisteitä yhdeksän.

− Sitten kun Venäjältä tuli lähtö, niin siinä tuli vähän nopeasti se, että mietimme, että joku paikka pitäisi nopeasti saada. Siitä lähdettiin sitten Italiaan, mutta näin jälkikäteen se ei ehkä ollut ihan paras vaihtoehto.

Ranta jätti Caldaron taakseen lopulta yksinkertaisesta syystä: menestystä ei ollut tiedossa, eikä joukkue halunnut miestä pitää.

− Joukkue oli sellaisella paikalla, että ei ollut mahdollisuutta enää pudotuspeleihin. He halusivat säästää palkkakuluissa ja sovimme yhdessä, että lähden pois. Mitään dramatiikkaa siinä ei ollut.

Paluu Suomeen loi toivon paremmasta loppukaudesta

Lopulta mieleinen pelipaikka löytyi Mestiksestä ja LeKistä. Muita tarjouksia ei pöydällä juuri ollut.

− Ei oikeastaan ollut muita tarjouksia. Ainahan jotain pientä on, mutta ei mitään ihmeellistä.

Rannalla on selkeä toive loppukautta ajatellen: saada mukava loppu hyvin sekavasti alkaneelle kaudelle.

− Koetetaan saada mahdollisimman hyvä loppukausi joukkueelle ja itselle, siinä se pääasia on. Olisi ihan kiva, että jostain jäisi positiivinen maku, ettei menisi kokonaan usko tähän jääkiekon pelaamiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle