Risto Kurkinen - Pressbox-hyökkääjä

Noin 20 vuotta takaperin eräässä lehdessä oli pilapiirros, jossa Risto Kurkinen vippasi kiekon ohi suojuksiinsa piiloutuneen maalivahdin. Kurkinen oli silloin Keski-Suomen kaukaloiden kiistaton kuningas, jolla oli suorastaan ilmiömäinen taito laittaa kiekkoja reppuun lähes liukuhihnalta. Ominaisuus, joka nykyään on lähes sukupuuton partaalla oleva luonnonvara.

Ei siis ole liioiteltua sanoa, että hän oli ja on edelleen jyväskyläläisen liigakiekkoilun symboli ja elävä legenda. JYPin ensimmäisellä liigakaudella 1985-86 Kurkinen takoi taululle vakuuttavat lukemat 32+15 vain 36 pelissä ja nimettiin ansaitusti vuoden tulokkaaksi. Seuraava kausi vakuutti sitten pinttyneimmätkin skeptikot, siitä pitivät huolen 44 ottelussa tehdyt 41 maalia ja 19 syöttöpistettä ja maalipörssin voittajan titteli.

Edellä mainittujen meriittien lisäksi Kurkinen valittiin molemmilla kausilla SM-liigan tähdistöjoukkueeseen. Ei varmasti ollut kenellekään yllätys, että hänet varattiin NHL:ään keväällä 1987 jo neljännellä kierroksella.

- Itse asiassa kuulin varauksesta jo ennen varsinaista varaustilaisuutta. JYPissä aikaisemmin pelannut Bob Barnes toimi epävirallisena agenttinani ja yhteysmiehenä. Hänen kaverinsa Amerikassa oli puolestaan virallinen agentti. Olin Bobin luona ensin Torontossa ja siitä mentiin Detroitiin varaustilaisuuteen. Penguins maksoi reissuni sinne. Oli myös selvää, että sen jälkeen kun varaus on tehty, aloitetaan sopimusneuvottelut samoin tein, mikä myös tehtiinkin, Kurkinen muistelee ja jatkaa:

- Varauksen jälkeen neuvoteltiin Torontossa seuraavien päivien aikana sopimus valmiiksi, joten siirto Penguinsiin meni ihan suunnitelmien mukaan. En käynyt välissä Suomessa ollenkaan. Sen jälkeen tulin vielä Suomeen viettämään loppukesän ja järjestelemään asioita. Se oli sillä selvä.

Mielenkiintoinen detalji varauksessa oli Kurkisen suhteellisen korkea ikä. SM-liigaan jääminen ei kuitenkaan ollut realistinen vaihtoehto.

- En ollut aikeissa jäädä enää liigaan, joten tämä oli ihan selkeä toimintamalli, jos kaikki menee suunnitelman mukaisesti. Pidin itseäni aika vanhana siinä vaiheessa, koska 80-luvulla lähdettiin Pohjois-Amerikkaan yleensä alta 20-vuotiaana. Vielä kun itse oli jo 24, niin oli ajatus, että jos ei nyt lähde, niin toista tilaisuutta ei enää tulekaan.

- Luulen, että vanhemmalla iällä tehtyyn varaukseen vaikutti divarikokemukseni ja se, etten ehkä ollut tasoltani sen parempi vielä siinä vaiheessa. En ollut varsinaisesti esillä, vaikka olinkin 20-vuotiaiden kisoissa mukana. Pelipaikkani oli kuitenkin nelosketjussa, enkä päässyt paljon pelaamaan. Lisäksi minulle kerrottiin, että Penguins halusi valmiimman ja kokeneemman miehen, joka pystyy hyppäämän heti kehiin.

Liian pieni

Penguinsin harjoitusleiri oli onnistunut ja se toi itsevarmuutta Kurkisen otteisiin kaukalossa. Pelipaikkaa varsinaisessa pelaavassa kokoonpanossa ei kuitenkaan löytynyt toivotulla tavalla.

- Harjoituspelit sujuivat hyvin. Tein muistaakseni viidessä pelissä viisi syöttöpistettä, joten tehollisesti meni ihan hyvin. Tunsin, että paikkani on kyllä ylhäällä ja joukkueeseen pääsee, ja kyllähän sitten jäinkin joukkueeseen sarjakauden alkuun.

- Kun sarja alkoi, en kuitenkaan päässyt pelaamaan. Penguinsilla oli uusi valmentaja ja hän ilmeisesti luotti vielä kokeneempaan kaartiin. Minusta tuli sitten pressbox-hyökkääjä, eli alkuverryttelyn jälkeen lehdistökatsomoon seuraamaan peliä. Kuukauden, ehkä puolitoista pyörin niissä hommissa.

Yhdessä ottelussa Kurkinen tosin pääsi kokoonpanoon, mutta ei päässyt vaihtopenkkiä lähemmäksi kaukaloa;

- Se oli sarjan avauspeli New Yorkissa. Istuin penkin päässä teipit tiukalla valmiina hyppäämään kaukaloon, mutta sitä käskyä ei sitten koskaan tullut. Sen takia tilastoissani ei ole merkintää tästä pelistä, koska NHL:ssä ei pelimerkintää ennen kuin on käynyt jäällä.

- Kun olisi silloin tiennyt, ettei merkintöjä penkillä istumisesta tule, niin olisi voinut hypätä jäälle ja aiheuttaa väärän vaihdon. Olisi saanut ainakin yhden pelimerkinnän, että on ollut mukana NHL:ssä. Tämä oli enemmän tällainen jälkeenpäin heitetty juttu, Kurkinen nauraa ja jatkaa:

- En toki siinä vaiheessa ajatellut, että tämä jää ainoaksi kerraksi kun ollaan penkillä.

Tämän jälkeen tilaisuuksia ei enää tullut ja mantra ”lämmittelyn jälkeen katsomoon” toistui kerta toisensa jälkeen. Kurkista ei kuitenkaan pidetty ajan tasalla tilanteesta:

- Ei kuulu NHL:n tapoihin, että siellä hirveästi selitellään. Se vaan on näin.

- Muistan kerran Philadelphiassa valmentajan sanoneen, kun taas kerran oli edessä lähtö katsomoon alkuverryttelyn jälkeen, että olen liian pieni. Ettei minua voi laittaa isojen Philadelphian miesten vastustajaksi kentälle. Silloin aloin ensimmäisen kerran ajattelemaan, ettei tämä taidakaan olla minun paikka. Jos valmentajalla kerran on tällainen asenne minua kohtaan, niin todennäköisesti peliaikaa ei hirveästi tule.

Minkälainen päävalmentaja Pierre Creamer sitten oli?

- Hän jäi henkilönä vähän hämärän peittoon, koska harjoitukset veti pääasiallisesti Rick Kehoe, joka oli itse vanha pelaaja. Hänen kanssaan toimittiin enemmän.

- Creamer tavallaan katseli kaikkea päältä, enkä tosiaan montaa sanaa hänen kanssaan vaihtanut, joten ei siitä oikein minkäänlaista kuvaa saanut. Vaikka kyllähän sen tietysti näki, että se oli hänellekin ensimmäinen vuosi NHL:ssä ja aika isoon paikkaan oli joutunut. En tiedä oliko hän kuitenkaan ihan sen tasoinen mies, mitä se olisi silloin vaatinut.

- Joukkueessa oli kuitenkin hyvä henki. Kaikki tietysti kulminoitui Mario Lemieuxin pelaamiseen. Joukkue sinällään ei muistaakseni ollut kovin hyvä. On jäänyt kuva, ettei taidettu menestyä hirveän hyvin ja varmasti tuli enemmän tappioita kuin voittoja. Sekin oli yksi syy minkä takia odotin, että minun olisi pitänyt ainakin päästä yrittämään, että olisi tullut kokeiluja.

Pakkopullaa

Reilun kuukauden jälkeen Kurkinen lähetettiin Penguinsin IHL-farmijoukkueeseen, Muskegon Lumberjacksiin. Virallinen syy siirtoon oli pelituntuman hakeminen pienehkön operaation jälkeen:

- Minulla oli polvivamma, joka haittasi pelaamista vähän koko ajan. Kyllä sillä pystyi pelaamaan, muttei ei se ihan sataprosenttisessa kunnossa ollut ja siihen tehtiin tähystystarkistus. Sitten kun selvisin siitä pelikuntoon niin diili oli, että lähden IHL:ään viideksi peliksi hakemaan pelituntumaa ja sitten takaisin. Mutta kuten lopulta nähtiin, niin pelasin loppukauden siellä. Kutsua takaisin ei enää kuulunut.

Piditkö itse siirtoa hyvänä asiana? Sait kuitenkin paremman mahdollisuuden näyttää osaamistasi.

- Ainut hyvä asia oli, että pääsi pelaamaan ja pelasinkin jotakuinkin piste per peli –tahtiin ne pelit mitä pystyi pelaamaan. Kun pelitahti oli tiivis, viikossa jäi aina vähintään yksi peli pelaamatta, kun piti lepuuttaa polvea. Sen takia minulta löytyy vain 40 peliä tilastoista.

Siirto IHL:ään oli pettymys paitsi uran, myös pelin tason kannalta. 1980-luvun farmiliigassa pätivät edelleen viidakon säännöt:

- Mielestäni peli oli aavistuksen verran huonompitasoista kuin SM-liigassa, ainakaan pelaajat yksilöinä eivät olleet liigatasoa. Se ei ollut sellaista joukkuepelaamista kuin SM-liigassa siihen aikaan. Tietysti muutamia hyviä yksilöitä löytyi aina, mutta ei ne joukkueet kovin korkeatasoisia olleet, joten kyllä se vähän rautaliigan puolelle meni. Meilläkin oli enemmän tappeluosaston miehistöä Muskegonissa kuin pelimiehiä.

Päävalmentaja Rick Ley sentään vakuutti osaamisellaan, vaikka hänkään ei erityisesti roolittanut tai ohjeistanut Kurkista pelillisesti:

- Ley oli kaikin puolin hyvä valmentaja. Kaikesta näki, että hän oli vanha pelimies ja pelannut huipputasolla itse. Ley oli myös aika pelaajaläheinen valmentaja, keskusteli paljon ja jutteli pelaajien kanssa. Hänestä jäi positiivinen kuva.

- Hän sanoi vain, että pelaa omaa peliä. Nämä muut puupäät hoitelee suojelun sitten jos tarvitsee.

Kurkinen nakutti polvivaivaisenakin tehot 17+22 vain 40 ottelussa. Tämä ei jäänyt Leyltä huomaamatta, mutta Penguinsia se ei kuitenkaan vakuuttanut.

- Omien sanojensa mukaan Ley suositteli minua aina yrittämään NHL:ään ja laittoi sellaista viestiä eteenpäin. Jostain syystä kävi kuitenkin niin, että kavereita pääsi viereltä enemmän koettamaan ylhäällä. Minulle sitä kutsua ei kuulunut koskaan.

- Kyllähän se sellaista pakkopullaa tietysti oli. Tavoite oli kuitenkin selkeästi päästä NHL:ään, joten IHL oli pettymys sinänsä. Tietysti yritin vain parhaani ja huomasin nopeasti, ettei tässä mikään muu auta kuin pelata vaan mahdollisimman hyvin. Se oli ainut tie.

- Joulun jälkeen jopa kävi mielessä, että pitäisikö tulla takaisin Suomeen. Muistaakseni JYP pelasi kohtuullisen huonoa kautta silloin ja olinkin yhteydessä joukkueeseen. Päätin kuitenkin, että taistellaan nyt tämä vuosi täällä ja katsotaan sitten, jos mahdollisuus päästä ylös vielä tulisi.

Myös Penguinsin toiminta organisaationa herätti ihmetystä, sillä seura ei halunnut luopua hankinnastaan, vaikka riittävää roolia tälle ei löytynytkään:

- Kuulin, että muutama muu seura olisi voinut olla kiinnostunut palveluksistani, mutta jostain syystä Pittsburgh ei halunnut viedä asiaa eteenpäin. Ajattelin, että lusitaan tässä ja mietitään keväällä mitä tehdään seuraavan kauden kanssa.

Sopimus Penguisin kanssa oli mallia 1+1, joten molemmilla osapuolilla oli mahdollisuus käyttää optio hyväksi kauden jälkeen. Päätös palata takaisin Suomeen syntyi kuitenkin kivuttomasti.

- No kyllä se tuli omasta aloitteesta. Päätös kypsyi siitä, että loppujen lopuksi mitään ei tapahtunut kevään aikana, vaikka kaikennäköisiä lupauksia tuli Pittsburghiin pääsemisestä, tai että vaihdetaan seuraa kokonaan. Kun sitä ei tapahtunut niin ajattelin, että kyllä tämä homma riittää.

- Myös polven todellinen kunto selvisi ja edessä oli isompi operaatio. Siinäkin suhteessa ajattelin, että on helpoin tie tulla tänne tuttuihin ympäristöihin laittamaan paikat kuntoon ja jatkamaan uraa.

Suomeen palattuaan Kurkisen perään ei enää kyselty rapakon takaa, sillä Penguins ei todennäköisesti koskaan myynyt tai vaihtanut hänen pelaajaoikeuksiaan muualle.

Katsomaton kortti

Kurkisen tapaus on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, ehkä jopa omituinenkin joskaan ei ainutlaatuinen. Suhteellisen korkealla varausnumerolla varatun, kokeneen ja SM-liigassa hurjat tehot paukuttaneen sniperin taidot jäävät täysin hyödyntämättä rämpivässä NHL-seurassa. Näihin faktoihin nojautuen on suorastaan käsittämätöntä, että mies jäi katsomattomaksi kortiksi ilman kunnollista näyttöpaikkaa.

- Kieltämättä en päässyt pelaamaan tosipelejä ollenkaan. Se on aika kova maailma ja se vaatii vähän tuuriakin miten homma menee. Ei se reissuna ole kaduttanut. Enemmänkin sitä on joskus jälkeenpäin miettinyt, että olisiko sittenkin pitänyt vielä jäädä yrittämään toiseksi vuodeksi. Kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin hieno kokemus muuten. Pääsi kuitenkin näkemään läheltä mitä siellä tehdään, vaikka pelillisesti reissu oli tietysti pettymys, hän toteaa rauhallisesti.

Kurkinen ei kuitenkaan usko, että pohjoisamerikkalaisten usein nihkeällä suhtautumisella eurooppalaisiin olisi ollut vaikutusta hänen tapauksessaan.

- En ainakaan mitään sellaista havainnut. Siihen aikaan tilanne alkoi jo muutenkin olemaan se, että siellä oli käynyt jos jonkin näköisiä ukkoja, ja että se on kilpaurheilua. Jenkkimentaliteetin ymmärtää muutenkin hyvin. Parhaat pelaa ja sillä siisti, oli sitten mistäpäin tahansa.

Penguinsin joukkueessa pelasi samalla kaudella aikanaan Ilveksestä siirtynyt Ville Siren, joka aloitti jo kolmannen kautensa Pittsburgissa. Kurkinen myöntää, että toisen suomalaisen läsnäololla oli merkittävä vaikutus varsinkin alkuvaiheessa.

- Villen kanssa liikuttiin paljon, kun oli huono kielitaito alussa. Hän touhusi, auttoi ja kertoi systeemit mitä tehdään ja mitä missäkin tapahtuu. Oli tärkeää, että Ville oli siellä, varsinkin siinä vaiheessa kun tyttöystävä tuli sinne ja jouduin itse samaan aikaan farmiin. Hän sai asua Villen perheessä ja liikkua Villen vaimon kanssa. Kyllähän se on tärkeää alkuvaiheessa, että siellä olevilta maanmiehiltä saa tukea ja apua kaikissa pikkuasioissa.

Nykyään JYPin kakkosvalmentajana toimivalla Kurkisella on selkeä näkemys niistä uhrauksista ja vaatimuksista, joilla nuoren pelaajan NHL-ura on jälleen askelen lähempänä konkretisoitumista.

- Maailma on muuttunut paljon niistä ajoista, kuten on jääkiekkokin ja siihen liittyvät asiat. Nykypäivänä Suomessakin saa aika hyvää koulutusta jo juniorivuosista lähtien. Myös media on tuonut NHL:n lähelle, eikä se enää ole niin suuri hyppy tuntemattomaan, vaikka tokihan se on edelleen vaikeaa, uutta ja erilaista.

- Pitää kuitenkin olla ennakkoluuloton ja taisteleva asenne, kun sinne lähtee. Mielestäni siellä on edelleen valmennuksessa ja johtamisessa tyyli, jossa ei paljon jutella. Pitää olla valmis aika jääräpäiseen ja itsenäiseen työhön vaikeilla hetkillä. Se puolestaan vaatii kovaa taistelua ja kovaa luonnetta ettei anna periksi silloin, kun tuntuu siltä, ettei mikään toimi.