Rinne "helpottunut" paikastaan World Cupissa

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Pekka Rinne pelasi Suomen kolmesta esiottelusta kaksi, mutta ei vielä omien sanojensa mukaan tiedä, kuka on maalilla Suomen avausottelussa World Cupissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
World Cup on ensimmäinen kerta, kun maalivahti Pekka Rinne pelaa maajoukkueturnauksessa, jossa on mukana kaikki parhaat pelaajat. World Cupiin pääseminen oli Rinteelle selvä tavoite heti, kun kuuli turnauksesta.

Pekka Rinteelle mahdollisuus pelata World Cupissa merkitsee paljon, sillä Nashville Predatorsin veskari ei ole aiemmin pelannut maajoukkueturnauksessa, jossa on mukana kaikki parhaat pelaajat. Sotshin olympialaiset jäivät välistä loukkaantumisen vuoksi kaksi vuotta sitten.

− Olin äärimmäisen pettynyt silloin. Nyt kun pääsen edustamaan Suomea World Cupissa, olen todella iloinen, Rinne toteaa.

Neljä vuotta aiemmin Vancouverin olympialaisissa Miikka Kiprusoff, Niklas Bäckström ja Antero Niittymäki kiilasivat Rinteen edelle ja ottivat paikat kisakoneessa.

− Suomessa on aina ollut huippumaalivahteja, valinnat ovat yksi osa lajia. Kun kuulin World Cupista, otin täällä pelaamisen selväksi tavoitteekseni, Rinne kuvailee.

− Kun kuulin oman nimeni mukana olevissa pelaajissa, olin jopa helpottunut. Tämä on todellinen kunnia, olen äärimmäisen ylpeä, että olen osa tätä turnausta, Rinne huokaisee.

Avausottelun maalivahti vielä mysteeri

Leijonien pelaavaa maalivahtia World Cupin avausottelussa Pohjois-Amerikan joukkuetta vastaan ei ole vielä julkaistu, eikä Rinne omien sanojensa mukaan tiedä sitä itsekään.

− Tehtäväni on vain valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla ja olla valmis, jos kutsu maalille tulee, Rinne hymähtää.

Rinne ei halua tehdä mitään johtopäätöksiä siitä, että hän pelasi kaksi harjoituspeliä ja Tuukka Rask ainoastaan yhden.

− Meillä on terve kilpailutilanne päällä, ja hyväksymme tilanteen, on pelaava maalivahti sitten kumpi vaan, Rinne toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle