Rinkinen nauttii kotikaupungin huumasta

LIIGA / Haastattelu
SM-liigan finaaleihin tiensä raivannut Pelicans koostuu ennen kaikkea monipuolisesti kaikkialta saapuneista pelaajista. Vaikka joukkueen lahtelaisuusaste onkin pudonnut Hannu Aravirran aikakaudesta, löytyy Pelicansista kaupungin juniorimyllyn läpikäyneitäkin pelaajia. Yksi heistä on monipuolinen Teemu Rinkinen.

Pelicansin nelosketjun laidassa luisteleva Teemu Rinkinen on todella tyytyväinen ensimmäisen aikuisten SM-mitalin saapumisesta Lahteen. Halua kaikkein kirkkaimpaan mitaliin löytyy vielä reilusti.

− Nälkää on vielä, mutta tuossa on vielä kova vastustaja edessä, Rinkinen tuumaa.

Hollololaissyntyinen Rinkinen oli suuressa roolissa kaudella 2006−2007, kun Pelicansin A-nuoret voittivat Suomen mestaruuden, joka oli myös ensimmäinen laatuaan Lahdessa. Tuolloin mies teki kärkiketjun miehelle vaadittavat 12 pistettä 15 ottelussa. Nyt Rinkinen on taas elämässä lahtelaiskiekon historiallisia hetkiä. Mies myöntää pitävänsä kevään peleistä.

− Hyvin on nytkin mennyt. Ei noita pelejä tule jännättyä sen kummenmin ja ei tule mitään ylimääräistä jännitystä yleensä. Hienoja pelejä nämä ovat.

Ketju kovassa vireessä

Yksi lahtelaisten kauden onnistujista on ollut nelosketju. Kauden aikana pyörinyt rotaatio on vakiintunut pudotuspelien aikana koostumukseksi Rinkinen−Tommi PaakkolanvaaraMarko Pöyhönen. Ketju on toiminut erinomaisesti. Se ei ole tyytynyt vain pelkkään puolustavaan rooliin, vaan pelaajat luovat myös hanakasti pyörityksiä ja tekopaikkoja hyökkäyspäädyssä.

− Siinä ollaan menty sillä, että minä ja Pöyhönen pyöritään siellä nurkissa niin kauan kun jaksetaan. ”Paakkis” on yleensä ollut siinä taustalla, mutta meillä ei ole mitään varsinaista työnjakoa, että ne paikat voi muuttua siinä lennossakin.

JYPin vahva puolustus on ollut monelle joukkueelle se viimeinen seinä vastassa. Rinkinen uskoo kuitenkin Pelicansin murtavan JYPin muurit.

− Omaa peliä kun pelataan niin me saadaan paikkoja. Ei siihen mitään kummaa tarvitse, niin nekin murtuu kuten murtui Kärppien ja Bluesin muurit, Rinkinen vakuuttaa.


Rinkinen on pelannut vauhdikkaasti turkoosipaidassa.

Rinkinen on itse monipuolistanut pelityyliään. Junnuvuosina maalipyssyn roolissa pelannut mies on kehittynyt monipuoliseksi pelaajaksi, sekä kovaksi alivoima-spesialistiksi.

− Sillä mennään mikä on rooli. Nyt rooli on tää, niin tärkeintä on ettei omissa soi. Yritetään myös toiseen päähän saada jotakin aikaan. Nyt ei ole itellä oikein uponnut, mutta kun omiin ei ole mennyt niin silloin olen tyytyväinen, Rinkinen toteaa.

Kiekkohuuma on upea juttu

Lahtelaiskasvattina Rinkinen on innoissaan Lahdessa riehuvasta kiekkohuumasta.

− Tää on kyllä hienoa kattoo miten yleisö syttyy täällä Lahes. Omana junnuna on varsinkin aivan upea juttu katella tätä toimintaa täällä.

Lahtelaiskiekon huuman hetket saavat jatkoa kun Rinkinen ja muu turkoosi joukkue pääsevät ottamaan yhteen JYPin kanssa maanantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle