Reunanen haastajana kiekollisen puolustajan rooliin

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Tarmo Reunanen pelaa tällä hetkellä TPS:n Liiga-joukkueessa.
Kuva © Timo Savela
Nuori puolustaja Tarmo Reunanen on pelannut alkukauden pääsääntöisesti TPS:n Liiga-joukkueen mukana, joskin hän on tehnyt myös muutaman ottelun vierailun A-nuoriin. Nyt edessä on alle 20-vuotiaiden MM-harjoitusturnaus.

Turkulaispuolustaja Tarmo Reunanen on pelannut alkukauden aikana 17 Liiga-ottelua TPS:n riveissä. Noissa otteluissa on syntynyt kaksi syöttöpistettä. Kiekollisena puolustajana tunnetulle Reunaselle se ei kenties ole päätähuimaava lukema, mutta 19-vuotiaalle kiekkoilijalle kausi onkin ensimmäinen, jolla hän on päässyt pelaamaan lähes täyden alkukauden pääsarjatasolla.

Viime vuosi Reunasella meni vielä lähes kokonaan Mestiksen puolella toisen turkulaisseuran TUTOn paidassa, vaikka hän ehti myös avausottelunsa Liigassa pelaamaan. Reunasella lienee eniten petrattavaa puolustusalueen pelaamisessa, mutta hän on tehokas hyökkäyssuuntaan, kun saa pelinsä luistamaan.

− Ensimmäiset kymmenen peliä menivät ihan hyvin, kun pääsin pelaamaan isossa roolissa. Sen jälkeen rooli hieman pieneni, vaikka nyt taas olen hieman enemmän päässyt pelaamaan. Sanotaan, että ihan ok, Reunanen analysoi alkukauttaan.

Reunanen olisi minä tahansa muuna vuonna melko varma nähtävyys Nuorten Leijonien puolustajistossa myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta tänä vuonna joukkueessa on poikkeuksellisen paljon lahjakkuutta. Hän ei ole mahtunut myöskään alle 18-vuotiaiden MM-kokoonpanoon aiemmin urallaan, koska ikäryhmän puolustusmateriaali on äärimmäisen laaja.

Liigassa ikäryhmästä merkittäviä minuutteja kiekollisessa roolissa pelaavat esimerkiksi A-maajoukkueeseen Helsingin Euro Hockey Tour -turnauksen ajaksi valittu Miro Heiskanen sekä Reunasen joukkuekaveri Olli Juolevi. Lisäksi Atlantin takana pelaavat vielä esimerkiksi Henri Jokiharju ja Juuso Välimäki. Kukin edellä mmainituista sankareista on varattu ensimmäisellä kierroksella NHL:ään. Juolevin varaus on kesältä 2016, kun taas muut puolustajat varattiin viime kesänä.

Nöyrästi kilpailuun

Kesän 2016 New York Rangersin neljännen kierroksen varauksella Reunasella on kuitenkin mahdollisuus näyttää osaamisensa tällä viikolla maajoukkueessa, kun Nuoret Leijonat pelaa neljän maan harjoitusturnauksen Venäjällä. Reunanen iloitsi maajoukkuekutsusta.

"Päivä kerrallaan mennään, mutta samalla myös nautitaan matkasta"

- Maajoukkuekutsu on aina hieno juttu. Saa ylpeänä kantaa Suomi-paitaa ja kamppailla muita maita vastaan. Hieno reissu tulossa.

Tämän neljän maan turnauksen pakisto koostuu Liigassa pelaavista pelaajista. Reunanen on nimetyistä pelaajista yksi hyökkäyspainotteisimmista puolustajista, joten tällä kokoonpanolla roolia ylivoimallakin voisi löytyä.

- Mahdollisimman ison roolin totta kai haluan. Olen enemmän kiekollinen puolustaja, joten sen ehdoilla olisi hyvä saada pelata. Ylivoimarooli olisi hieno juttu, Reunanen kuvailee unelmarooliaan.

Hän kuitenkin lisää, että kisakoneesta kelpaisi pienempikin tontti.

- Kun puhutaan alle 20-vuotiaiden kisoista, tai ylipäätään MM-turnauksista, niin se rooli kelpaa aina, mikä annetaan. Kyllä siellä mennään ihan joukkue edellä. Kaikkeni teen, että pääsisin kisakoneeseen mukaan, hän sanoo.

Joukkueessa on paikka rajalliselle määrällä puolustajia, ja tänä vuonna koviakin nimiä jää ulos MM-kisakoneesta. Reunanen uskoo, että nöyrän työn kautta kisapaikka voisi irrota.

- Päivä kerrallaan mennään, mutta samalla myös nautitaan matkasta. Vaikka kilpailu on kovaa, pitää nauttia kilpailusta. Jos ennen leiriä ajatuksena on se, että olen jo kisakoneessa, niin sanotaan näin, että silloin todennäköisyys olla kisoissa on hyvin pieni. Päivä, treeni ja peli kerrallaan hyvä tulee.

» Lähetä palautetta toimitukselle