Ratkaisumaalin tehnyt Koski: ”Jos Kasperi Kapanenkin siitä laittaa, minäkin pystyn siihen”

MESTIS / Haastattelu
Alkukaudesta Koski pelasi vielä Raumalla.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Jukureiden ja Kiekko-Vantaan puolivälieräsarja ratkesi vasta seitsemännen pelin jatkoerässä. Sankarin viitan harteilleen sai 23-vuotias Eetu Koski.

Joukkueet väänsivät jatkopaikasta loppuun asti, sillä ottelu oli pitkään tasaisissa 1−1-lukemissa. Ratkaiseva maali nähtiin vasta 63 peliminuutin jälkeen, kun UJK:n kasvatti Eetu Koski osui maalirautojen väliin Joonas Kalliolan syötöstä.

− Katsoimme aamulla nuorten MM-kisojen finaalin ratkaiseva maalin. Ajattelin, että jos Kasperi Kapanenkin siitä laittaa, minäkin pystyn siihen. Saimme karvattua Kalliolan kanssa kiekon itsellemme, ja edessä oli aika tyhjä maali, Koski nauroi.

23-vuotias sentteri siirtyi Lukosta Jukureihin vuodenvaihteen jälkeen. Nuorella hyökkääjällä on ollut epäonnea matkassa, joten pelaaminen maistuu nyt entistä paremmalta.

− Heti toiseen harjoituspeliin tuli loukkaantuminen, joka piti sivussa kaksi kuukautta. Pelasin seitsemästä kymmeneen peliä ja loukkaannuin taas. Jouduin leikkaukseen ja olin kolme kuukautta sivussa. En ole päässyt pelaamaan paljon.

− Hyvät fiilikset, että pääsen pelaamaan. Täällä mennään pitkälle kevääseen, joten pelejä tulee hyvin vielä tällekin kaudelle.

Mikkeliläiset eivät saaneet jatkopaikkaansa helpolla, sillä Kiekko-Vantaa punnersi 0−3-tappioasemasta vielä rinnalle. Ratkaisua haettiin siis seitsemännestä ottelusta.

− Oli hieman mitäköhän tässä nyt tapahtuu – olo. Pääsimme helpolla 3−0-tilanteeseen, emmekä osanneet käsitellä sitä tarpeeksi hyvin. Luulimme sarjan olevan ohi, sentteri analysoi.

− Vantaa pisti meille hienosti kampoihin ja oli todella hyvä vastus. He pääsivät tuomaan sarjan 3−3:een. Uskoimme ja luotimme kuitenkin koko ajan omaan tekemiseemme.

Lauantainen kamppailu oli myös sarjan kolmas jatkoerään venynyt kamppailu. Ratkaisumaalista vastannutta Koskea pitkän kaavan mukaan pelaaminen ei haittaa.

− Ihan hyvä, että jatkopaikka tuli vaikeimman kautta. Nyt olemme valmiimpia seuraavaan sarjaan.

− Aika jännäksihän tämä vielä meni, mutta eilinen ja tämän päivän ottelu olivat meiltä joukkueena hyvää pelaamista. Olisimme pystyneet voittamaan edellisen pelin, mutta tänään saimme kaivettua viimeisen voiton.

Myös Liigassa on pelattu tasaisia ottelusarjoja, joista yksikään ei päättynyt neljän kohtaamisen jälkeen.

− On pelkästään hyvä asia jääkiekolle, ettei mikään sarja mene poikki ihan 4−0, Koski huomautti.

Jukureiden ja Kiekko-Vantaan sarjassa joukkueet pystyivät kerta toisensa jälkeen tulemaan rinnalle tai peräti ohi. Kosken mukaan keväällä joukkueiden erot ovat hyvin pieniä.

− Pudotuspelisarjat ja varsinkin game sevenit ratkeavat niin pieniin asioihin. Yksi virhe toiselle voi ratkaista koko pelin. Pystyimme painamaan hyvin neljällä kentällä pelit läpi ja sitä kautta saimme kaivatun tuloksen, sentteri totesi.

Mikkeliläisjoukkue aloittaa välieräurakkansa keskiviikkona, mutta vastustaja selviää vasta myöhemmin. 23-vuotiaalla hyökkääjällä on kuitenkin yksinkertainen resepti kevään peleihin.

− Selviää huomenna, kuka meille tulee vastaan. Pudotuspeleissä meidän täytyy pystyä parantamaan peli peliltä. Meillä on nouseva trendi päällä, Koski päättää hymyillen.

» Lähetä palautetta toimitukselle