Rantakari tuli Tampereelle voittamaan

LIIGA / Haastattelu
Rantakari osaa hyökätä. Tällä kaudella hän aikoo oppia myös puolustamaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Viime kauden Suomen mestari Tappara avasi kautensa Tampere Cupin avauspäivän iltapelissä, jossa vastaan asettui paikallisvastustaja Ilves. Ensimmäistä kertaa ottelutapahtumassa kirvesrintaista pelipaitaa kantoi puolustaja Otso Rantakari.

Viime kauden mestari Tappara vahvistui täksi kaudeksi erityisesti vahvaa kiekollista osaamista tuovilla puolustajilla. Yksi heistä on Otso Rantakari.

− Ihan hyvä peli meiltä. Saimme niitä juttuja näkymään, mitä halusimme. Tietenkin voitto oli myös hieno juttu, Rantakari iloitsi.

2-0-voitto ensimmäisessä harjoitusottelussa oli Rantakarin mielestä hyvä merkki tulevaa varten.

− Siemen on kylvetty. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan kautta eteenpäin.

Rantakari on pelannut Suomessa viimeksi Espoon Bluesissa, joten maiseman vaihtuminen merkitsi myös kulttuurillista muutosta.

− Organisaatiossa on paljon hyvää. Ja tietenkin voittamisen kulttuuri on yksi, mikä omassa vaakakupissapainoi, kertaili Rantakari syitä muuttoonsa Tampereelle.

Taitavana hyökkäysten tukijana kunnostautuneella Rantakarilla on alkavalle kaudelle myös selvä parannuskohde omassa tekemisessä.

− Haluan kehittyä täällä jämäkämmäksi puolustuspäässä. Siihen saa täällä varmasti apuja.

Tappara pelaa huomenna lauantaina Tampere Cupin finaalissa TPS:aa vastaan. Siitä ottelusta Rantakarille kelpaa vain yksi asia. 

− Tietenkin lähdemme hakemaan turnausvoittoa. Voittojen takia tätä peliä pelataan. Lisäksi omia pelillisiä juttuja haluamme saada lisää näkyviin, päätti Rantakari.

» Lähetä palautetta toimitukselle