Raksilan kaukalossa debytoinut Samuli Tanhua: "Minut yllätettiin housut kintuissa"

LIIGA / Haastattelu
Tanhua on entinen Kärppien kapteeni – A-junioreissa.
Kuva © Timo Savela
Kärpät voitti perjantaina kotonaan Mikkelin Jukurit rutiinisuorituksella 5–2. Kärppien pakistosta puuttuivat olympialaisten vuoksi Lasse Kukkonen ja Miika Koivisto sekä loukkaantunut Teemu Kivihalme. Näinpä Imatralta Ouluun kutsuttiin paikkaajaksi Kärpissä juniorina pelannut 22-vuotias puolustaja Samuli Tanhua.

Tilastoissa kyseessä oli kolmas liigaottelu Tanhualle, mutta tämä oli toinen kerta, kun hän sai liigapelissä peliaikaa. Kyseessä oli ensimmäinen kotiottelu Liigassa, jossa Tanhua sai peliaikaa, joten kotidebyytistä puhuminen on aiheellista.

Tanhuan ottelu alkoi siltä osin hyvin, että jo parin minuutin pelin jälkeen Kärpät pääsi johtoon. Puolustaja oli maalin tullessa kaukalossa, joten tehotilasto kaunistui saman tien. Pelaaja itse ei kuitenkaan ollut tyytyväinen ottelun alkupuolen pelaamiseensa.

– Omassa pelaamisessani jäi parannettavaa. Minut yllätettiin ensimmäisessä erässä housut kintuissa. Vähän kiekko poltteli lavassa ja lähdin pelaamaan hieman erilaista peliä, kuin olin itse alun perin ajatellut, Tanhua tuumi.

Imatran Ketterässä tällä kaudella joukkueen varakapteenina pelaava Tanhua sai kutsun Ouluun melko pikaisella hälytyksellä. Valmennus antoi pikakurssin pelaajan omasta roolista.

– Perusjuttuja käytiin läpi Kärppien pelaamisesta ja sanottiin, että nämä tietyt asiat kun muistat, niin anna mennä vaan, Tanhua kertoi.

Ohjeet olivat ilmeisen toimivat, sillä vaikka Tanhua sai ottelussa peliaikaa vain hieman alle 10 minuuttia, niin tuloksena oli tehosaldoon merkintä + 2, sekä syöttöpiste Kärppien voittomaaliin. Olympialaisten aikana Kärppien vastuuvalmentajana toimiva Lauri Mikkola antoi kelpo palautetta Tanhuan pelaamisesta.

– Yleisesti ottaen ihan hyvä debyytti häneltä. Onhan siinä eroa, kun hyppää sarjaporrasta ylemmäs. Nopeasti pitää omaksua asioita. Hänen on varmasti seuraavaan peliin helpompi lähteä pelaamaan, jolloin tulee positiivinen peli hänelle, kuten tämäkin oli, Mikkola analysoi.

Seuraavassa pelissä Kärppien kokoonpanossa vielä mukana oleva Tanhua saakin tiistaina todellisen tulikasteen, kun vastaan asettuu Jyväskylässä tuore CHL-mestari JYP.

Pelaajatyyppinä Tanhuassa on luistelupuolella elementtejä perinteisestä oululaisesta pelaajasta. 

– Vahvuuteni pelaajana ovat puolustuspäässä. Vahva luistelija kuitenkin olen. Parannettavaa on kiekollisessa pelissä, vaikka on se puoli eteenpäin mennyt, mutta ainahan sitä asiaa pystyy parantamaan, Tanhua sanaili.

Imatran oppivuosi

Kausi Ketterässä ja Imatralla on mennyt mukavasti. Imatra on Oulusta lähes kauimmainen mahdollinen paikka Suomen rajojen sisäpuolella. Kulttuurishokkia Etelä-Karjalassa ei ole tullut.

– Imatralla on ollut mukavaa. Organisaatio on kaikin puolin hoitanut asiat hyvin. Kaupungissakin on hyvä olla, jään ulkopuolisiakin aktiviteetteja on sen verran, että ei aika ole tullut pitkäksi. Meillä on siellä hyvä kaveriporukka, minkä kanssa on puuhailtu monenlaista, Tanhua virnisti.

Harva pelaaja ainakaan vielä 22-vuotiaana ajattelee jäävänsä loppu-urakseen Mestikseen, vaikka sarja on ollut hyvä kehityspolku Tanhuallekin.

– Tämä kausi varmaan menee Imatralla, ensi kaudesta ei ole vielä tietoa. Tavoitteena on tietenkin pelata Liigaa. Jos Liigaan pysyvämmin pääsen, niin sitten voi katsoa, että mihin asti loppujen lopuksi rahkeet pelaajana riittävät, Tanhua päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle