Raitanen nauttii pudotuspeleistä - "On hienoa, että saa peliaikaa"

MESTIS / Haastattelu
Lassi Raitanen tuuletti runkosarjassa kuusi kertaa maalin merkiksi.
Kiekko-Vantaan puolustaja Lassi Raitanen rikkoi runkosarjassa Mestiksen piste-ennätyksensä. Kausi on ollut mukavan nousujohteinen, ja mies on tyytyväinen saamaansa peliaikaan. Sen suurempaa roolia ei hänelle ole asetettu.

Kiekko-Vantaan puolustaja Lassi Raitanen nauttii pudotuspelien tunnelmasta. 22-vuotias keravalainen on saanut paljon peliaikaa, mutta varsinaista roolia hänelle ei ole lohipaidoissa asetettu. Hän nauttii pelaamisesta ja on osoittanut kuuluvansa joukkueen kantaviin hyökkääviin puolustajiin.

Raitasen runkosarja sujui mallikkaasti, ja mies tehtaili 44 ottelussa Mestiksen piste-ennätyksensä, 6+12. Tehotilastokin jäi plussan puolelle kolmella teholla.

Kevään pudotuspelit ovat sujuneet mainiosti. Kymmenessä ottelussa on syntynyt tehopisteet 1+3. Perjantaina finaalivastustaja SaPKo piti huolen siitä, että runkosarjan voittaja on kova myös vieraskaukalossa. SaPKo voitti lopulta selvästi 6-1. Finaalisarja jatkuu lauantaina Savonlinnassa.

− Saimme ihan hyvän alun, mutta kaverit tulivat kovalla höyryllä ja olivat tehokkaita maalintekopaikoissa. Oli vaikeaa, kun vastustaja sai tehtyä neljä maalia ensimmäiseen erään, Raitanen kommentoi.

Pudotuspelit ovat erilaisia kuin runkosarjassa. Raitasen mukaan kaikella tekemisellä on tarkoituksensa ja suunnitelmansa.

− Erikoistilanne- ja maalivahtipelaaminen korostuvat huomattavasti. Pienet asiat merkitsevät enemmän. Kaikella on merkitys niin sanotusti, Raitanen sanoi.

Nousujohteinen kausi

− On hienoa pelata pudotuspelejä. En tiedä, siinä on vain jonkinlainen kiehtovuus. Pelaa samoja jätkiä vastaan, kuin on pelannut runkosarjassa. Muodostuu sellaisia taistelupareja. Se on hienoa.

Runkosarjassa Raitanen pystyi parantamaan peliään.

− Meni hyvin, mutta oli vaikeampiakin hetkiä. Pystyin parantamaan omaa peliä, ettei tullut mitään heilahduksia.

Tulevaisuus on vielä auki. Mitään suunnitelmia Raitanen ei ole itselleen asettanut, vaan pelaa kuluvan kauden ensin loppuun.

− Ei minulla ole mitään suunnitelmia. Pelaan nyt  tämän kauden ja katselen sitten uudelleen, Raitanen virkkoi.

− Ei minulla ole sen suurempaa roolia. Nautin pelaamisesta ja yritän tehdä sitä aina vain paremmin. Olen tyytyväinen, että saan peliaikaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle