"Röpelöinen jää ja ruosteiset kädet" eivät Jokereiden uutta kiituria hidastaneet

KHL / Haastattelu
Pekka Jormakka oli hyvässä vireessä heti kauden avauksessa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit avasi harjoituskautensa komealla 6−1-voitolla Sibir Novosibirskistä. Tapparasta Jokereihin siirtynyt Pekka Jormakka onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä ottelussaan.

Yhdessä konkari Niklas Hagmanin ja sentteriksi istutetun Jere Sallisen kanssa kauden pirteästi avannut Pekka Jormakka oli itsekin tyytyväinen ensimmäiseen otteluunsa Jokereiden punakeltaisessa harjoitusottelupaidassa.

− Pelasin ihan hyvän pelin. Ensimmäinen peli on aina sellainen, ettei tiedä mitä tulee. Yksi onnistuminenkin vielä, tietää hyvää jatkoa, tuore Jokeri kertoi ottelun jälkeen.

Jormakan kolmannen erän alussa nopealla kääntölaukauksella laukoma 4−0-ylivoimamaali ratkaisi Vantaalla pelatun ottelun lopullisesti Jokereille. Vaikka Tikkurilan jäähallin jää oli yhtä kesäterässä kuin Jormakan kädetkin, onnistuminen heti ensimmäisessä ottelussa toi selvästi lisää rohkeutta nopean laiturin peliin.

− Kun saa sen ensimmäisen tehtyä kotiyleisön edessä, se helpottaa painetta. Mutta aina kun tulee onnistuminen, se tuo itseluottamusta, Jormakka kuvaili maalinsa tuomaa energiapiikkiä.

− Jää oli röpelöinen. Muutenkin vielä vähän kädet jäässä. Jään kunto ei helpottanut yhtään, että saisi vähän kiekkoa käsiteltyä. Jalka liikkui hyvin, Jormakka puntaroi ensimmäistä otteluaan.

Ottelussa nähdyt ketjut ovat olleet yhdessä myös harjoituksissa, joka varmasti edesauttoi hyvin sujunutta kauden avausta. Jormakka lupasi kuitenkin kolmikoltaan jatkossa vielä paljon parempia esityksiä. Uuteen joukkueeseen sopeutuminen on aina haastavaa, mutta 25-vuotias KHL-tulokas kertoi päässeensä hyvin mukaan, eikä uusia pelikavereita ole tarvinnut jännittää.

Kesän harjoituksetkin sujuivat terveenä sekä kahden edellisen vuoden tapaan omatoimisesti ja fiiliksen mukaan kehoa kuunnellen.

− Pitää olla fyysisesti valmis, pitkä kausi tulossa. Kuuntelen kroppaakin siinä, että saan kaiken treenistä irti. Jotkut treenaavat hulluna, siinä ei ole välttämättä järkeä. Kun kiinnostaa, treenaan täysillä. On turha treenata, jos ei ole täysillä mukana.

Jokereiden seuraava harjoitusottelu pelataan jo torstaina Helsingin Areenalla, kun vastaan luistelee hallitseva KHL-mestari Pietarin SKA.

» Lähetä palautetta toimitukselle