Puustinen sankarina kunnianpalautuksessa: "Oli puhe, että olemme velkaa yleisölle"

LIIGA / Haastattelu
Puustinen johtaa JYPin pistepörssiä.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

JYPin edellisestä kotivoitosta oli tällä päivämäärällä kulunut 45 vuorokautta. Edellinen kotivoitto tuli syyskuun viimeisenä päivänä HPK:sta, jonka jälkeen hurrikaaniryhmä hävisi viisi kotiottelua putkeen. 

Asia oli nostettu myös esille JYPin pukukopissa ennen ottelua.

− Aamulla oli puhe, että olemme velkaa kotiyleisölle. Halusimme antaa heille takaisin saadusta tuesta, Juuso Puustinen kertasi.

Ottelun alkupuoli ei antanut lupauksia kunniakkaasta takaisinmaksusta, sillä KooKoo oli joukkueista selvästi vahvempi. Mutta kun tulosta ei syntynyt, JYPille aukesi sauma iskeä.

Jyväskyläläisten lumipallo alkoi pyöriä oikeaan suuntaan toisessa erässä, kun työmoraali nousi paremmalle tasolle. Maalit syntyivät lopulta ottelun päätöserässä.

− Aiempaan verrattuna meidän puolustuksemme jänne kesti koko 60-minuuttisen. Kärsivällisemmällä pelaamisella meille aukesi tarvittavat paikat, Puustinen kertasi.

− Kiteytymä oli lopulta nolla päästettyä maalia yhdellä tolpalla höystettynä, mikä kertoo siitä, että pelasimme heidän maalipaikkansa hyvin pois.

Puustinen itse vastasi joukkueen kahdesta ensimmäisestä maalista. Nälkää riitti myös kolmanteen maaliin, kun kouvolalaiset hakivat maaleja ilman maalivahtia. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan tullut.

Maalipörssin toisena majaileva Puustinen on iskenyt tällä kaudella 13 maalia, jotka riittävät maalipörssin toiseen sijaan. Tästä huolimatta jalat pysyvät Puustisella lujasti maassa.

− Voitto tuli yhteisellä panoksella, vaikka maalit tulivatkin minun mailastani.

» Lähetä palautetta toimitukselle