Puljujärven vierelleen saanut Kemppainen: "Kiekon kanssa olisi voinut pelata enemmän"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Isokokoinen Kemppainen paini vastustajien kanssa.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Keskushyökkääjä Joonas Kemppainen sai vierelleen Mika Pyörälän lisäksi Jesse Puljujärven.

Leijonien hyökkääjä Joonas Kemppainen oli karmean Tšekki-tappion jälkeen pettynyt, eikä ollut varma, mistä vastustaja löysi hurmoksen päätöserän viimeisille minuuteille.

Tšekki teki päätöserässä kolme maalia, joista kaksi viimeistä kahden ja puolen minuutin aikana juuri ennen täyttä aikaa.

− En tiedä. Kaveri teki 3−1-maalin, ja sen jälkeen he laittoivat melkein joka paikasta sisään. Ehkä me vähän passivoiduimme. Puolustimme suurinpiirtein hyvin kaksi viimeistä erää, analysoi Kemppainen.

Leijonat sortui roiskimaan kiekkoa pois omalta alueelta vastustajan painaessa päälle kolmannessa erässä. Kahden aikaisemman erän kiekollisen pelin orastava herääminen kuoli täydellisesti.

− Kiekonkin kanssa olisi voinut pelata enemmän. Kun vastustaja löi kaiken peliin olisi meilläkin ollut mahdollisuus vetää pitkiä hyökkäyksiä. Turha kokoajan roiskia, Kemppainen manasi omiensa hätäisiä ratkaisuita viimeisten minuuttien aikana.

Kemppainen löysi myös muita asioita kuin roiskimisen, joissa Leijonien olisi pitänyt olla parempia.

− Varsinkin toisessa erässä vastustaja sai pitkiä hyökkäyksiä, ja meidän kiekollinen pelimme kärsi. Olisi voinut pelata aktiivisemmin.

Jan Kovar tasoitti ottelun minuutti ja 51 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä. Leijonien vaihtopenkillä ilmeet vakavoituivat.

− Kaikki olivat pettyneitä, mutta siitä on mentävä eteenpäin, kun maali tulee.

Puljujärvi viilettämään laidalle − oma tekeminen tasaista puurtamista

Kemppainen on pelannut koko turnauksen ajan Mika Pyörälän kanssa samassa ketjussa. Tšekki-peliin kaksikko sai vierelleen Jesse Puljujärven, joka sai edellisessä pelissä Ranskaa vastaan ensimmäiset minuuttinsa MM-jäillä.

− Henkilökohtaisesti oli aika tasapaksua. Pitäisi pystyä auttamaan joukkuetta paremmin. Puljujärvi tuli hyvin tuohon ketjuun istuttuaan viime matsin kolmanteen erään.

Leijonat pelasi Euro Hockey Tourilla tiivistä puolustuspeliä, eikä Joonas Korpisalon taakse ollut todellakaan helppo tehdä osumia. Viime otteluissa viisikkopuolustus on murentunut paikoin aivan täysin.

− Kokoajan olemme pelanneet samalla tavalla. Ei Tšekki päässyt kunnolla maalipaikoille. Harmittaa nuo kolme maalia. Hyvänä päivänä olisimme pelanneet ne varmasti pois, Kemppainen murehti.

Valmistautumissuunnitelma seuraavaan otteluun on vanha tuttu.

− Käydään tämä peli läpi. Katsomme mikä oli hyvää, mikä huonoa.

Lähtökohtaisesti heikompaa vastustajaa vastaan on erilaista lähteä kuin maailman kärkeen lukeutuvan Tšekin kimppuun.

− Kaikki peliin mitä löytyy. Ei ole varaa antaa yhtään löysää, Kemppainen tinttasi.

Suomi pelaa seuraavan kerran keskiviikkona Sloveniaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle