Pitkän kotitappioiden putken katkaissut Roine: "Se oli henkisesti aika tärkeä juttu"

LIIGA / Haastattelu
Onnistuminen maistui Roineelle.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Jukurit katkaisi neljän ottelun ja yhdeksän kotiottelun mittaisen tappioputkensa TPS:ää vastaan jatkoaikavoitolla. Voittomaalin iskenyt kapteeni Miika Roine näki parannusta erityisesti maalineduspelaamisessa.

Jukurit oli voittanut ennen tiistain TPS-ottelua viimeksi kotikaukalossaan 30. syyskuuta Sportia vastaan. Miika Roineen iskemä 3-2-osuma katkaisi sen putken ja toi mikkeliläisryhmälle myös kauden ensimmäisen lisäpisteen jatkoajalle tai voittomaalikilpailuun venyneistä otteluista.

− Todella makea maalihan se oli. Maalin tekeminen tietysti aina tuntuu hyvältä ja nyt tuli tämmöiseen paikkaan, niin erityisen hyvin maistui. Tietää, että tuli tärkeään paikkaan, Roine myhäili.

TPS:ää vastaan mikkeliläisryhmä esiintyi pelillisesti vahvasti ja lopulta onnistui kääntämään ottelun jatkoajalla edukseen. Roine totesi voiton olleen erityisen tärkeä henkiselle puolelle.

− Hyvä ja tasainen pelihän se oli. Tärkeää oli kyllä saada voitto, ettei aina jäädä maalin päähän. Nyt hyvä peli palkittiin voitollakin, niin se oli henkisesti aika tärkeä juttu.

− Siinä oli omat hetkensä kummallakin. Niin se vaan tuppaa menemään, kun molemmat pelaavat hyvin. Ei siinä millään pysty rummuttamaan koko peliä. Me saatiin varsinkin hyvät erien alut. Kaveri sai vähän ylivoimien kautta toisessa erässä otetta, mutta me puolustettiin kuitenkin hyvin, muistutti Roine.

Jukureiden pelillinen ote on ollut viime aikoina vahva, vaikka tulokset ovatkin olleet tappiollisia. Tiukat tappiotkin ovat Roineen mukaan tuoneet uskoa joukkueeseen.

− Paljon on peliä perattu ja katsottu tuloksen taakse, että millaisia pelejä on ollut. Esimerkiksi se edellinen HIFK-tappio, niin me kaikki tiedettiin, että pelattiin hyvä peli. Sen jälkeen ei tarvinnut muuttaa mitään, paitsi tietysti maaleja piti tehdä, mutta sekään ei liikaa miettimällä tule, Roine totesi.

− Uskottiin kyllä, että jos pystytään samanlaiseen esitykseen TPS:ää vastaan, niin pystytään voittamaan. Niin siinä myös kävi ja sillä tiellä meidän pitää jatkaa. Meidän on luotettava siihen, että kun meillä on hyvä päivä, niin meillä on mahdollisuus voittaa.

Maalinteko on ollut Jukureille vaikeaa läpi kauden ja se onkin ollut yksi tekijä tiukkojen tappioiden takana. TPS:ää vastaan mikkeliläisryhmä oli selvästi terästäytynyt maalineduspelaamisessa ja Roinekin myönsi tämän, vaikka hyökkääjän mukaan asiaa ei ollutkaan suuresti painotettu harjoituksissa.

− Ei sitä sillä tavalla erityisesti painotettu, mutta tietysti se nousee esille, kun jäädään nollille ja puhutaan mikä mättää. Paljonhan sellaista tarvitaan, koska kiekon kanssa on vaikea päästä maalille. Kiekottomien jätkien työ siinä pitää tehdä ja tänään onnistuttiin siinä, kun saatiin muun muassa pakin viivaveto maaliin. Sehän tulee siitä, että ajetaan hyvin maalille. Sekin kyllä parani selvästi ja huomasi, että saatiin tulostakin, Roine kertasi.

Jukureilla on vielä ennen viikon mittaista joulutaukoa edessään neljä ottelua, joista seuraavassa se saa kotikaukalossa vastaansa SaiPan lauantaina. Roineen mukaan viimeisiin peleihin lähdetään kääntämään kurssia.

− Tässä ei enää montaa peliä ole ennen joulutaukoa, niin nämä pelit painetaan kyllä täydellä höngällä ja yritetään saada kurssi kääntymään, niin on mukavampi lähteä joulun viettoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle