Perrin ja 400 pelattua ottelua - katoava luonnonvara

LIIGA / Haastattelu
Ikä ei Perrinin harteita paina.
Kuva © Timo Savela
Eric Perrin nousi tiistain Pelicans-ottelussa 400 ottelua pelanneiden konkarien joukkoon. Ottelumäärä on varsin kova varsinkin ulkomaalaiselle pelaajalle, sillä samaan kastiin Perrinin kanssa kuuluu ainoastaan kymmenkunta jo Suomen taakseen jättänyttä konkaria. Perrinistä puhuttaessa määrä ei kuitenkaan korvaa laatua, vaikka sekä otteluita että pisteitä on tulossa lisää - ainakin tämän kauden ajan.

Eric Perrin kerää jälleen yhden kukkapuskan perjantain ottelussa, kun tilille tulee jo 401. ottelu Liigassa. 400 pelatun ottelun ryhmään ulkomaalaispelaajista Perrinin lisäksi kuuluu vain kymmenkunta jo Suomen taakseen jättänyttä tai uransa lopettanutta konkaria. Perriniä voikin sanoa tällä osa-alueella katoavaksi luonnonvaraksi.

Kaudella 2000-2001 ensimmäiset ottelunsa Suomessa pelannut Perrin ihmettelee sitä, että debyytistä Suomen kaukaloissa on kulunut jo niin kauan.

− Aika on mennyt täällä todella nopeasti, sillä tämä on jo kahdeksas kauteni Suomessa.

Ensimmäiset ottelunsa Suomessa Perrin pelasi Jokereissa, josta matka jatkui Ässien kautta HPK:hon. Henkinen koti löytyi kuitenkin vasta neljännellä yrittämällä, kun kaudeksi 2002-2003 Perrin siirtyi JYPiin. Tuon jälkeen Perrinin mittariin on karttunut monia kilometrejä, mutta Jyväskylä tuntuu edelleen kodilta.

− En odottanut palaavani niin aikaisin Jyväskylään. Se ei kuitenkaan ole salaisuus, että pidän todella paljon täällä olemisesta, myhäili Perrin.

Varsinkin Jyväskylässä 38-vuotias keskushyökkääjä on nauttinut todella suurta vastuuta hyökkäyspelin kulmakivenä. Tämän johdosta myös tehopisteet ovat kertyneet varsin mallikkaisiin lukemiin, sillä kasassa on jo 349 tehopistettä. Lukumäärä oikeuttaa kuudenteen sijaan ulkomaalaisten kaikkien aikojen pistepörssissä. Seuraavana haarukassa on Vjatsheslav Fandul, jonka etumatka on enää kymmenen tehopistettä.

− En seuraa sitä tilastoa kovinkaan paljoa. Mutta toki se on kunnia olla tuollaisella listalla noin korkealla, totesi Perrin.

Perrin on ilmaissut jo aiemmin halunsa jatkaa pelaamista Jyväskylässä, jos kaikki sujuu hyvin. Pallo lisäotteluista ja -pisteistä myös tämän kauden jälkeen on JYPin puolella.

Rankka vieraskiertue takana, kotiotteluissa tasonmittaus

JYP pelasi edellisen kotiottelunsa lähes kaksi viikkoa sitten, kun Blues vieraili Hippoksella 4.10. Sen jälkeen jyväskyläläiset pelasivat neljä vierasottelua kahdeksan päivän aikana. Raskauttava tekijä kiertueelle oli se, että mukaan mahtui myös koukkaus Ruotsin kautta CHL:n merkeissä.

− En ole aiemmin täällä pelatessani kokenut vastaavaa. Ei ollut mitenkään helpot kaksi viikkoa, mietti Perrin.

Reissua hankaloitti JYPin vaikeudet vieraissa, sillä CHL:ään lukuunottamatta vierasvoitot olivat kiertäneet JYPiä koko alkukauden. Sama näytti jatkuvan myös tämän kiertueen jälkeen, kunnes ensimmäinen vierasvoitto tuli Lahdesta lukemin 1-4. Tiettyä symboliikkaa kauden ensimmäiseen vierasvoittoon toi se, että juuri Perrin kuului JYPin parhaimmistoon kirjauttamalla kaksi syöttöpistettä juhlaottelussaan.

Perrin ei kuitenkaan ottanut kunniaa itselleen, vaan korosti koko joukkueen panosta.

− Olen todella ylpeä koko joukkueen panoksesta. Ei ole helppoa napata voittoa, kun alla on kaksi ottelua, jotka on hävitty viime hetkillä.

Rankka ohjelma JYPin osalta jatkuu, sillä JYP pelaa lokakuussa vielä neljä koti- ja kolme vierasottelua. Kotiotteluissa on edessä todellinen tasonmittaus, kun kylään saapuvat HIFK,TPS,Kärpät ja SaiPa.

Ensimmäisenä vuorossa on helsinkiläisjoukkue, joka saa Perrinin aina syttymään.

− Mahtavaa pelata, kun HIFK tulee kylään. Niissä peleissä riittää aina energiaa niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.

» Lähetä palautetta toimitukselle