Pelistä pettymys, mutta rooli miellyttää

LIIGA / Haastattelu
Jokerien ykköskenttä pysyi kurissa Jalvannin ollessa kentällä.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues kärsi keskiviikon ottelussa tappion. Se harmitti puolustaja Joonas Jalvantia, joka on kuitenkin tyytyväinen kasvaneeseen peliaikaan.

- Huono maku pelistä jäi, kun yhdellä maalilla hävitään. Totta kai ratkaisumaali oli kyseenalainen, mutta kyllä meilläkin paikkoja oli osua. Jokerit käytti omat tilanteensa paremmin.

Joonas Jalvanti on joutunut puolustajana yrittämään pitää aisoissa monia NHL-työsulkuvahvistuksia.

- Jokerien ykköskentän kanssa pyörittiin välillä omassa päädyssä, mutta eivät ne sen vaarallisempia tilanteita onnistuneet luomaan.

Jalvanti siirtyi Bluesiin täksi kaudeksi. Aikaisemmat viisi täyttä liigakautta menivät miehen kasvattajaseurassa Pelicansissa.

- Hyvältähän peli on tuntunut. Vastuuta lähdettiin täältä hakemaan, ja sitä olen saanut. Ylivoimalla vastuun kasvua on ollut eniten, mutta mikäs siinä kun on hyvät kaverit kentässä, Jalvanti kiittelee.

Bluesissa Jalvanti on pelannut pääosin Henri Laurilan parina. Molempien pelatessa Lahdessa he pelasivat myös parina jonkun verran.

- Olimme tuttuja jo aikaisemmin, ja sovitaan hyvin yhteen. Luemme hyvin toisiamme kentällä.

Bluesin pukukopissa Jalvannin ja Laurilan paikat ovat vierekkäin. Se on puolustajan mukaan hyvä asia.

- Kyllähän siitä apua on, voidaan sopia erilaisia asioita heti. Yksi Jalvannin vahvuuksista on, että hän osaa välttää hyvin rangaistuksia. Tämän kauden 16 ottelussa rangaistusminuutteja on kertynyt neljä.

- Koko joukkueen tavoite on ottaa vähiten kaksiminuuttisia koko liigassa.

Tavoite on onnistunut varsin hyvin. Määrällisesti neljällä joukkueella on tällä hetkellä vähemmän kakkosia, mutta kaikilla on myös rästiotteluita Bluesiin nähden.

Blues jatkaa pelejään lauantaina.

- Pari päivää huilia, ja sitten Turkuun. TPS:kin on vahvistuksia hankkinut, mutta voitimme heidät täällä, Jalvanti muistelee syyskuun kohtaamista.

Jalvannille Turun ottelu merkitsee rajapyykin saavuttamista, sillä täyteen tulee 300 runkosarjaottelua.

» Lähetä palautetta toimitukselle