Pelicans-debytantti vähensi peliaikaansa – "Mä haluan olla ihan oma itseni"

LIIGA / Haastattelu
Pelicansin tulokashyökkääjä Taavi Vartiainen hankki HPK:lle peräti kolme jäähyä.
Kuva © Erik Jokinen / erik.jokinen@jatkoaika.com
Ensimmäisen liigaottelunsa pelannut lahtelaiskasvatti Taavi Vartiainen hankki HPK:lle kolme jäähyä, eikä aristellut kulmissa tai maalinedustoilla. Puolustuspäässä ajoittain vaikeuksissa ollut nuorukainen haluaa lunastaa vakiopaikan Pelicans-kokoonpanosta.

Kesällä 20 vuotta täyttänyt Taavi Vartiainen pelasi uransa ensimmäisessä liigaottelussa ilman arkailua. Hän hankki oveluudellaan ja liikkeellään HPK:lle peräti kolme kaksiminuuttista vähentäen samalla omaa peliaikaansa. Vartiaista ei erikoistilanteiden aikana jäällä nähty ja peliminuutteja kertyi kymmenen.

– Meidän duuni on pimentää vastustajan ykköskenttä ja hankkia jäähyjä vastustajalle, Janne Ritamäen ja toisen lahtelaisdebytoijan Mikko Lahtelan rinnalla viilettänyt hyökkääjä kertoi.

Vartiainen tunnusti, että puolustuspäässä sijoittuminen oli aika ajoin hakusessa siniviivan uuden sijainnin vuoksi.

– Ihan en ole vielä päässyt sinuiksi siniviivojen kanssa. Siinä on hakemista vielä. Ketjun peli muuten alkaa pikku hiljaa löytymään, Vartiainen analysoi harjoituspeleistä asti yhdessä pelannutta koostumusta.

Pelipaikan vakiinnuttaminen rouhivalla pelityylillä

3653-päisen kotiyleisön edessä pelaaminen oli nuorelle pelaajalle selkeästi iso juttu.

– Onhan se huikeata. Tämä on seuraava askel itselleni kohti ammattilaisuraa, Vartiainen fiilisteli.

Vartiainen ei hamua kuuta taivaalta. Tavoitteena on vakiinnuttaa kauden aikana pelipaikka Pelicansin liigamiehistössä.

– Omalla rouhivalla pelityylillä on tarkoitus vakiinnuttaa pelipaikka. Sen jälkeen luodaan uusia tavoitteita.

Rouhiva on oikea sana kuvaamaan Vartiaisen pelityyliä. Innokkaimmat Pelicans-kannattajat odottavat hänestä uutta painosta Leo Komarovista tai Tyrväisen veljeksistä.

– Arvostettuja pelaajiahan he ovat, mutta mä haluan olla ihan oma itseni, viime kaudella A-nuorten SM-liigaa liki piste per peli-tahtia pelannut lupaus päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle