Pekka Virta: "Tämän voiton myötä sarja vasta polkaistiin käyntiin"

LIIGA / Haastattelu
Pekka Virta eli vahvasti ottelussa mukana.
Lukon ja KalPan kolmas kohtaaminen puolivälierissä meni ylitöiden puolelle. Pelitapaansa muuttanut KalPa oli lopulta parempi, ja joukkueen päävalmentaja Pekka Virta oli syystäkin tyytyväinen illan koitokseen.

Lukon ja KalPan välinen pudotuspelisarja näytti kahden ottelun jälkeen kulkevan vahvasti Lukon suunnitelmien mukaan. Kolmas ottelu Raumalla toi kuitenkin Lukko-leiriin huonoja uutisia. Voitto meni Kuopioon ja laitahyökkääjä Ville Vahalahti loukkaantui ikävän näköisesti.

− Hieno tulos tietenkin. Vaikeuksien kautta tultiin rinnalle ja lopulta ohi. Lukon 3-1-maali oli paha takaisku, mutta siitäkin vaan toivuttiin, KalPan päävalmentaja Pekka Virta mietiskeli illan tapahtumia.

Lukko oli vienyt sarjan kaksi ensimmäinen kamppailua, ja Virralla oli selityksensä näihin tuloksiin.

− Meillä on aiemmin ollut sitkeä mahatauti joukkueessa viikon verran, joka näkyi energian puutteena kahdessa ensimmäisessä pelissä. Nyt tilanne on parempi, ja se taas näkyi myös joukkueen luistelussa.

Ensimmäiset kohtaamiset KalPa harjoitti omaa ylikontrolloitua pelitapaansa, mutta kolmas peli toi muutoksen kuopiolaisten pelisapluunaan. Joukkue siirtyi nopeampaan pystysuunnan kiekkoon ja se toi heti voiton ennakkosuosikkina olevasta Lukosta.

− Turha meidän on sitä omaa pelitapaamme käyttää, jos vastustaja vaan seisoskelee keskialueella tekemättä mitään, Virta perusteli muutosta.

− KalPa oli selkeästi muuttanut pelitapaansa, mutta ei se tänään mitään ratkaissut, Lukon päävalmentaja Risto Dufva näki tapahtumat kaukalossa.

Kolmannen erän alku lupaili kotivoittoa, mutta toisin kävi. Kuopiolaisten pelipaidan sisuksista löytyi vielä tarvittava määrä energiaa ottelun kääntämiseksi.

− Päästiin hyvin liikkeelle ja saatiin myös sitä tunnetta mukaan. Se on voiton kannalta tärkeä asia. Voitto maistuu todella hyvältä, mutta matka jatkuu.

− Viiden minuutin jäähyn loppuhetkillä tiedettiin jo, että tämä on meidän peli. Kestettiin se jäähy hyvin ja jatkoerässä oli jo ennenkin muutama paikka tehdä voittomaali, Virta kehui omiensa suoritusta.

Kotijoukkueen leirissä tunnelmat olivat luonnollisesti apeammat, kun kahden maalin karkumatka päätöserässä ei riittänyt voittoon asti.

− Kolmas maali saatiin siihen erän alkuun, mutta sekään ei riittänyt tänään. Harmittaa tietenkin, mutta tällaista se playoff-kiekko on parhaimmillaan, Dufva kiteytti.

KalPan toinen osuma tuli lähes heti Lukon kolmannen jälkeen, mutta se ei vielä sekoittanut kotijoukkueen tekemisiä. Laitahyökkääjä Vahalahden poistuminen pukukopin puolelle näkyi välittömästi muiden sinipaitaisten tekemisissä.

− Tutkitaan ensin mitä on sattunut. Mutta onhan se selvää, että eihän Vahalahtea voi tässä vaiheessa korvata millään. Mutta ei se sitä tarkoita, että me lopettaisimme tämän sarjan pelaamisen tähän päivään, Dufva muotoili.

Karavaani matkustaa keskiviikon aikana Kuopioon, jossa sarjan neljäs kamppailu käydään torstai-iltana.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle