Pekka Tirkkonen: "Ei me olla yhtään ottelua tuomareihin hävitty"

LIIGA / Haastattelu
Tirkkonen kaipaa puolustukseltaan enemmän tasaisuutta.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Huikean viimekauden jälkeen odotukset Lappeenrannassa olivat suuret, mutta viimeaikaisilla otteilla SaiPa on valahtanut sarjataulukossa sijalle kahdeksan. Joukkueen päävalmentaja Pekka Tirkkonen ei kuitenkaan ole huolissaan joukkueensa esityksistä.

SaiPa aloitti kauden loistavasti voittaen seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan viisi ja pysyen sarjan kärkinelikossa aina lokakuun alkuun saakka, jonka jälkeen täysien pisteiden kerääminen ei ole onnistunut joukkueelta. Päävalmentaja Pekka Tirkkosen mukaan joukkue voi itse katsoa peiliin, kun pistesaldo ei ole karttunut toivotulla tavalla.

− Alkukausihan oli loistava. Pääsimme hyvin sarjaan sisälle ja oli hyvä juttu, että McIntyren ketju sai onnistumisia heti alkuun. Nyt on tullut tappioita ja olemme ihan itse hölmöilleet niistä useamman pelin. Muutama peli noista meidän olisi pitänyt voittaa ja ei olla pelattu niin kylmäpäisesti 60 minuuttia kuin tässä liigassa pitää. Sitä pitää ehdottomasti parantaa.

Viimeisen kuukauden aikana SaiPa ei ole onnistunut kahdeksaan otteluun keräämään täyttä pistepottia ottelusta. Useammin kuin kerran SaiPa on joko johtanut tai ollut tasatilanteessa ottelun viimeisten minuuttien pyörähtäessä käyntiin, mutta viimeisten viikkojen aikana useampi vastustaja on onnistunut nousemaan takaa-ajoasemasta tasoihin tai jopa voittoon.

− Oikeastaan Kärpät peli oli meiltä ainut, jossa emme olleet hereillä alusta lähtien, eikä missään vaiheessa tapeltu voitosta. Muissa peleissä ollaan pystytty tappelemaan voitosta, mutta ratkaisevilla hetkillä on tullut virheitä, jotka on ratkaissut ottelun.

Tirkkosen mukaan syyt tähän on hyvin yksinkertaisia.

− On otettu jäähyjä, tehty vääriä ratkaisuja ja menetetty kiekkoja ratkaisevilla hetkillä.

Tirkkonen kaipaa kuitenkin tasaisuutta puolustukseltaan, joka on viime kamppailuissa, hyökkääjien ohella, hävinnyt kiekollisena ratkaisevilla hetkillä tilanteita, jotka ovat pahimmillaan johtaneet vastustajan maaliin.

− Puolustuksessahan tuli isoja muutoksia. Tärkeitä miehiä lähti pois ja niitä yritettiin paikata. Alussahan se toimi hyvin ja olemme seitsemän puolustajan peluutuksella yrittänyt jakaa puolustajien kuormaa. Tasaisuutta pitäisi kuitenkin vielä saada puolustuspelaamiseen.

Joukkueen päävalmentaja ei kuitenkaan ole huolissaan joukkueensa nykyisestä sarjasijoituksesta tai miten siihen ollaan päädytty.

− Sarjahan on ollut tasainen tähän asti. Lähes jokaisella joukkuella on ollut hissiliikettä sarjataulukossa, emmekä me ole mitenkään poikkeus tästä.

SaiPa ja Pelicans kertaa seitsemän

Tammikuussa pelattavaan veikkauskierrokselle Lahden Pelicans valitsi SaiPan vastustajakseen. Tässä vaiheessa kautta SaiPa on kohdannut lahtelaiset jo kolmesti ja tammikuun aikana joukkueet kohtaavat viikon sisään toisensa toiset kolme kertaa. Koko kauden aikana joukkueet pelaavat vastakkain peräti seitsemän kertaa.

− Uskoisin, että me olimme Pelicansilta tietoinen valinta lyhyen etäisyyden ja kyllä varmaan paikallispelin tunnelmallakin on jotain tekemistä asian kanssa. Tosin eihän se varmaan ole katsojan kannalta mukavaa, kun samaa joukkuetta vastaan pelataan kolmesti viikon sisään, mutta se nyt on vain näin.

Kesän aikana Kansainvälisen jääkiekkoliiton asettamat sääntömuutokset aiheuttivat keskustelua niin puolesta kuin vastaan. Tirkkonen on kauden mittaan huomannut, ettei sääntömuutoksilla ole ollut mitään järisyttäviä vaikutuksia.

"Ei CHL ole meitä verottanut. Päinvastoin."

− Ei ne hirveästi ole vaikuttanut. Tietysti erikoistilannepelaaminen on korostunut. Meidän alivoima on toiminut välillä erittäinkin hyvin ja alussahan saimme ylivoimalla tehtyä hyvin maaleja.

− Puolustuspelaaminenhan pitää olla alivoimalla agressiivisempaa. Mahdollisimman nopeasti tulisi saada pitkät myllytykset poikki, päästä kiekolliseen pelaajaan kiinni ja saada riistoja aikaiseksi. Ne on aika iso osa alivoimaa nykyään. Pelaajien pitää olla tarkkana, etteivät he lähde suinpäin ryntäilemään.

− Virheet pitää hyväksyä, ne on osa peliä, mutta silloin pitää vain malttaa pysyä oikella puolella, vastustajan ja oman maalin välissä, ettei lähdetä paikkailemaan toista pelaajaa ja anneta samalla ylimääräistä tilaa vastustajalle. Jos vielä takana on pidempi vaihto ja vastustaja pääsee vaihtamaan toisessa erässä kokoajan uutta miestä tilalle, niin siinä sitä malttia sitten tarvitaan saada pyöritys poikki.

Mitä erotuomareiden vaikutukseen tulee otteluihin tai niiden tuloksiin, Tirkkonen on hyvin selväsanainen. Perimmäiset syyt joukkueen alavireisiin otteisiin johtuu jostain ihan muusta kuin raitapaidoista. Jos Tirkkonen toivoo omalta joukkueeltaan tasaisuutta otteisiin, lähtee toivomus myös erotuomareiden suuntaan.

− No ei me olla yhtään ottelua tuomareihin hävitty. Alussahan, kun sarja alkoi linja oli erittäinkin tiukka ja onhan se siitä hieman löystynyt. Tärkeintä olisi, että se linja pysyisi samana. Jos linja on, että kaikki rikkeet otetaan pois, niin sitten otetaan ne koko kauden ajan.

Tirkkonen muistuttaa, että niin pelaajien kuin valmentajienkin olisi joskus hyvä katsoa peiliin tuomareiden sättimisen sijaan.

− Tottakai tuomareille ihan niin kuin pelaajille ja valmentajillekin tulee virheitä, se pitää muistaa. Jos linja on tiukka ja pelaajat sekä valmentajat sen tiedostavat, niin kyllä kantapään kautta viimeistään pitäisi oppi mennä perille.

CHL ei haittaa SaiPaa

CHL:n otteluohjelma oli SaiPalle suotuinen näin jälkikäteen ajatellen. Joukkue pääsi pelaamaan kaksi ensimmäistä CHL:n alkusarjan ottelua vieraskentällä ennen liigakauden alkua ja vain yksi vierasottelu pelattiin liigakauden käynnistyttyä.

− Ei CHL ole meitä verottanut. Päinvastoin. Eihän meillä ole ollut periaatteessa kuin kolme ylimääräistä peliä kauden aikana, kolme ensimmäistä kun pelattiin ennen kauden alkua. Pelkkää positiivista on sanottavaa CHL:stä. Matkustaminen otteluihinkin on osunut oikeisiin kohtiin, kun Tšekkiin päästiin tiistai-otteluun charterlennolla ja seuraava peli Pelicansia vastaan oli vasta perjantaina.

− Ja pudotuspelitkin sattuivat juuri tähän taukoon, joka sopii meille enemmän kuin hyvin. Muutenhan meillä olisi ollut kahden viikon tauko peleistä.

Mikäli SaiPa menisi jatkoon, kohtaisi se voittajan otteluparista Kärpät-Vienna Capitals. Mikäli näin tapahtuisi, jouduttaisiin esimerkiksi SaiPan ja Kärppien välinen liigaottelu siirtämään CHL-ottelun tieltä. Ottelusiirrot vain jatkuisivat mitä enemmän suomalaisjoukkueita menee CHL:ssä jatkoon.

− Jos CHL-pelit jatkuvat tammikuulle, niin sitten alkaa olla jo ruuhkaa otteluohjelmassa. Kun muutenkin pelaamme kolmen pelin viikkoja tammikuussa, niin sitten pelataan neljän ottelun viikkotahtia parhaimmillaan.

− Siinä tapauksessa Liigan otteluohjelmakin menisi mielenkiintoiseksi, kun kaikkihan ei ole meistä riippuvaisia. Jos jatkoon menee paljon suomalaisjoukkueita, niin muutkin joutuvat siirtämään ottelujaan. Siinä onkin mielenkiintoinen tehtävä Liigalle löytää pelipäiviä.

Muissa Euroopan sarjoissa CHL pudotuspelit ovat aiheuttaneet joukkueille mielenkiintoisia pelirupeamia. Tirkkonen ottaa esimerkiksi Itävaltalaisen Vienna Capitalsin, joka viime tiistaina kävi Oulussa pelaamassa Kärppiä vastaan häviten ottelun lopulta 3−1. Tirkkonen ei kuitenkaan usko loppulukemien kertovan täyttä totuutta.

− Wieniläiset olivat ennen tiistaista Ouluun saapumistaan pelannut vieraspelin perjantaina ja sunnuntaina. Sunnuntaina joukkue oli saapunut vierasottelustaan maanantaina aamuyöstä, kerännyt tarvittavat tavarat ja lähtenyt samantien lentokentälle. Koko joukkue oli nukkunut lentokentällä ja lentänyt Helsingin kautta Ouluun. Oulun suunnalta kuulin, että Kärpät oli kolmannessa erässä jopa vaikeuksissa Itävaltalaisten kanssa.

SaiPa saa tiistaina Sveitsiläisiä vieraita Genevestä. Maalein 2-0 johtoasemassa pudotuspelisarjassa oleva Geneve on täysin erilainen joukkue kuin mihin Tirkkonen ja SaiPa ovat tottuneet kotoisessa liigassa.

− Heidän pelitapa on hyvin pohjois-amerikkalainen, johtuen varmasti pohjois-amerikkalaisesta valmentajasta (Chris McSorley) ja useasta NHL-taustaisesta pelaajasta. Ja näiden kaverien kohdalla ei puhuta ihan yhdestä tai kahdesta NHL-ottelusta, vaan 300 NHL-ottelusta.

− Ne ovat jänniä nuo kansainväliset pelit, kun ne on mites sen nyt sanoisi, aikamiesten pelejä. Otteluiden kovuus on vielä astetta korkeampi kuin liigapelit. CHL on hyvä juttu siinä mielessä, kun täysin tuntemattomat joukkueet tulevat vastaan, ja heidän pelitapansa on erilaiset kuin mihin olemme tottuneet.

» Lähetä palautetta toimitukselle