Pekka Saravon muistot 50-vuotiaasta Hakametsästä: ”Toivoimme isän kanssa, etteivät poliisit pysäytä!”

LIIGA / Haastattelu
Pekka Saravo on pelannut Hakametsän jäähallissa pelin jos toisenkin.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Tampereen oma poika Pekka Saravo on nähnyt 50 vuotta täyttäneen Hakametsän sisuksissa menestyksen päiviä niin katsomossa pikkupoikana kuin pelaajana Tappara-paidassa.

Pekka Saravo oli pienenä tamperelaispoikana yksi niistä tuhansista lapsista, joka varttui pelaten jääkiekkoa pitkin Tampereen ulkojäitä. Live-kosketus Suomen kovimpaan kiekkoliigaan tuli tietenkin Hakametsän jäähallin lehtereillä.

Legendan mukaan Tampereella lyödään jo synnytyssairaalassa lapsen rintaan Tapparan tai Ilveksen logo. Saravo ihastui Tapparaan jo 80-luvun lopulla.

- Ensimmäiset muistot Hakametsästä ovat, mitäköhän se on sitten ollut. 80-luvun lopun mestaruusvuosia ne oli.

- C3-katsomossa oli meillä kausikortit isän kanssa. Silloin tuli mestaruuksia, Saravo muistelee.

Hakametsä on isännöinnyt jo 50 vuoden ajan Tapparan ja Ilveksen liigamatseja.
Kuva © Jarno Hietanen

Mestaruuksien shampanjantuoksuiset lieveilmiöt

Tappara vei 80-luvulla viisi mestaruutta. Tämä poiki myös hauskoja lieveilmiöitä katsomossa.

- Meidän takana oli Tapparan Fan Clubin perustajajäsenillä paikat.

- Ruiskuttivat mestaruuden tultua shampanjaa niin paljon meidän päälle, että toivoimme kotiin mennessä isän kanssa, etteivät poliisit vaan pysäytä. Vaatteet haisivat kunnolla, Saravo naurahtaa.

Hakametsän hallissa oli myös tunnelmaa noina vuosina.

- Porukkaa oli silloin paljon ja paikallispeleissäkin oli päädyssä pleksienkin takana ihmisiä. Tunnelma oli mahtava.

- Ja olihan siinä tärkeää, että sai jätskin ensimmäisellä erätauolla ja ehkä lihiksen toisella.

Unelmat todeksi

Saravo ei tuolloin olisi osannutkaan arvata, että ponnistelut ulkojäillä muuttuisivat 15-vuotiseksi ammattilaisuraksi.

- Pikkupoikana sitten pelien jälkeen, kun pääsi seuraavana päivänä kouluun, pelasimme poikien kanssa samoja pelejä ulkojäillä.

- Ei sitä silloin osannut sanoa, että tuolla vielä pelaan joskus.

Saravo on voittanut Tapparassa yhden mestaruuden ja neljä hopeaa. Yhtä parasta muistoa Hakametsässä vietetystä ajasta ei kuitenkaan nouse esiin.

- En osaa sanoa yhtä upeinta muistoa pelaajauralta täällä. Tärkein on kuitenkin matka, ei lopputulos. Parhaat muistot on tuolta pukukopista.

- Kun on vaikeita aikoja ja ne pystyy kääntämään voitoiksi, se on minulle aina kaikista hienoin fiilis pelaajana, Saravo miettii merkityksellisesti tätäkin kautta ajatellen.

50-vuotias syntymäpäiväsankari saa kehut

Torstaina 50 vuotta täyttäneellä hallilla on iso paikka Saravon sydämessä.

- Onhan tämä huikea halli. Suomen ensimmäinen jäähalli ja vielä tänäkin päivänä toimii näin mahtavasti.

- Vieläpä pääperiaatteiltaan hyvin pitkälti samanlainen kuin on aina ollut. Minulle henkilökohtaisesti tämä on kaikista tärkein halli tässä maassa.

Hakametsää on arvosteltu vuosien varrella – viimeisimpänä HIFK:n tähtihyökkääjä Tomas Zaborskyn suulla – muun muassa heikosta jäästä.

- Ei ole mitään valitettavaa. Kun syksyn lämpöiset kelit menevät ohi, jääkin on hyvässä kunnossa. Ja tilat ovat meille oikein mainiot, Saravo puolustaa syntymäpäiväsankaria.

» Lähetä palautetta toimitukselle